Mauerpark kannattaa laittaa Berliinin reissun listalle. Kesäinen sunnuntai Berliinissä tarkoittaa itselleni aina yhtä asiaa, puistoilua muuripuistossa eli Mauerparkissa. Eläväinen puisto on paitsi kirpputori, mutta myös kohtaamispaikka.
Jos satut olemaan Berliinissä sunnuntaina ja vaikka taivaalta sataisi kissoja ja koiria, älä missään tapauksessa jätä väliin mahdollisesti elämäsi rennointa ja hauskinta tapaa viettää lepopäivää. Joka sunnuntai tuhannet ihmiset, turistit ja paikalliset, kokoontuvat nauttimaan olostaan Prenzlauer Bergin kaupunginosassa sijaitsevaan muuripuistoon, Mauerparkiin.
Mauepark ei ole vain puisto. Kuvailisin sitä enemmän sanoilla festarit, moderni Woodstock, elämys tai ilmiö. Puiston vilinä rakentuu valtavan ulkoilmakirpputorin ympärille. Viereinen viheralue täyttyy etenkin kesäsunnuntaisin iloisista, leppoisista, kauniista, komeista, rennoista ja persoonallisista ihmisistä.
Mauerpark − karaokea, sosialisointia ja kirpputorilöytöjä
Alueella järjestetään jo legendaariseksi muodostunut ulkoilmakaraoke, jossa jokaisella on mahdollisuus saada oma hetkensä tähtenä ja päästä luonnon parrasvaloihin. Osasit laulaa tai et, rento yleisö huutaa, vislaa ja hurraa tahtia. Tämä on jotain, mitä en maailmaa kolunneenakaan ole koskaan kokenut missään muualla kuin suosikkikaupungissani.
Ettei tärkein unohtuisi kaiken Mauerparkin oheistoiminnan hehkuttamisen jalkojen alle, puiston alueella tosiaan toimii sunnuntaisin valtava ulkoilmakirpputori, jonka ympärille koko tämä muu hulabaloo on kehkeytynyt. Shoppailua, shoppailua ja lisää shoppailua. Kirpputorilta löytyy kaikkea napeista ja DDR-pinsseistä nuorten suunnittelijoiden luomuksiin ja vintage-mekkoihin. Kannattaa siis säästää lomabudjetista käteistä tätä puisto- ja shoppailukokemusta varten.
Ikävähän tässä tulee muistellessa ja fiilistellessä. Tasan viikko sitten, viime sunnuntaina, istuin maaliskuisessa Mauerparkissa. Olin onneni kukkuloilla ja nautiskelin lämpimästä kevätauringon paisteesta. Nyt on meno hieman toisenlainen. Istun Helsingin yksiössäni ja ulkona sataa lunta. Noh, näiden kuvien ja fiilistelyjen kautta voin taas itsekin palata viime sunnuntain leppoisiin fiiliksiin ja voin jo melkein kuulla päässäni huikean rumpalin soittamat rytmit, jotka tanssittivat kymmeniä ihmisiä Berliinin taivaan alla. Ihana Berliini.
×Lukuvinkki Seikkailijattarissa: Pieni matkaopas Berliiniin ×