Monarkkiperhonen

Meksikon monarkkiperhosten valtakunta

Kerro kaverille!

Monarkkiperhosten tuhansien kilometrien vaellus Meksikosta ympäri Yhdysvaltoja ja Kanadaa sekä niiden jälkeläisten paluu takaisin Meksikoon samoihin talvehtimispaikkoihin on amerikkalainen luonnonilmiö, jolle ei löydy lajissaan vertaista muualta. Lintujen muutosta poiketen mukana ei paluumatkalla ole Meksikosta aikoinaan lähteneet monarkkiperhoset, vaan niiden jälkeläisiä, jotka löytävät talvehtimispaikat ilmeisesti hajuaistinsa perusteella.

Olimme jo parin aiemman Meksikon matkan aikana harkinneet vierailua monarkkiperhosten talvehtimispaikoilla, mutta hylänneet ajatuksen. Monarkkien suojelualueet kun ovat sekä idästä että lännestä käsin hiukan hankalan matkan päässä Keski-Meksikon vuoristossa. Ja olihan erilaisia perhosia nähty paljon niin Brasiliassa, Ugandassa kuin Kaakkois-Aasiassakin.

Meksikon talvehtivat monarkkiperhoset ovat kaikki samaa Danaus plexippus -lajia, joka elää tulokkaana nykyään myös Madeiralla, Kanarian saarilla ja eteläisessä Espanjassa. Myös Kaliforniassa niitä talvehtii tuhansittain. Aasiassa taas näkee joskus suuriakin määriä monia erilaisia monarkkilajeja. Niinpä me luulimme jo aiemmin nähneemme paljon perhosia.

Välietappi espanjalaisissa tunnelmissa

Nyt päätimme lopulta lähteä Tyynenmeren rannalta Puerto Vallartasta pahamaineiseen Michoacanin osavaltioon katsomaan monarkkiperhosten ihmettä, joka on päätynyt myös Unescon maailmanperintöluetteloon. Seutukunnalla on väkivaltainen historia ja nykyisyyskin. Espanjalaisten valloittajien saapuessa paikalliset purépechat olivat haastamassa muiden intiaanien pelkäämiä atsteekkeja, ja olivat tarinoiden mukaan päällystäneet tiensäkin urheiden atsteekkisotureiden ruumiille tehdäkseen vaikutuksen uusiin tulokkaisiin.

Monarkkiperhosia

Pitkänpuoleinen matka sujui ongelmitta yöbussilla ensin Morelian kaupunkiin, joka on rakennettu jo 1500-luvulla. Kaupungissa oli pari upeaa hotellia, Hotel de la Soledad ja Meksikon varakuninkaan asuntona aikoinaan ollut Hotel Virrey de Mendoza, ja erinomaisia ravintoloita, kuten Fonda Las Mercedes. Tunnelma oli kuin jostakin Espanjan ihanasta pikkukaupungista. Keskikaupungin asukkaiden espanjalainen verikin näytti säilyneen niin sanotusti puhtaana, sillä intiaaneja ei juuri näkynyt. Kyllä siellä kelpasi viettää joulua kauniiden kukkaistutusten keskellä muurien ympäröimässä hotellissa, kun yöportieerikin oli vielä vahvasti aseistautunut.

Se ei ollut koko totuus Morelian kaupungista, jota huumeparonit huhujen mukaan hallinnoivat. Jo parin korttelin päässä aivan ydinkeskustassa tyhmempikin ymmärsi kääntyä takaisin, sen verran uhkaavalta ilmapiiri vaikutti. Julkisilla kulkuvälineillä matka Moreliasta eteenpäin El Rosarion monarkkiesiintymään on hankala ja aikaa vievä, mutta onnekkaan sattuman ansiosta löysimme paikallisen – hiukan epämääräisen – yrittäjän, joka satunnaisesti järjesti retkiä Moreliasta El Rosarioon. Pienessä pakettiautossa oli sopivasti vielä kaksi paikkaa vapaana. Busseilla matka olisi vienyt ehkä neljä, viisi päivää, mutta meiltä se vei vain yhden hyvin pitkän päivän. Matkan maisemat olivat mukavia, ja vuorenrinteillä näkyi lintuja kolibreista trogoneihin.

Miljoonien monarkkiperhosten ympäröimänä

Monarkkiperhoset talvehtivat muutamassa metsikössä, joista yhdessä on luontokeskus. Perhoset itse ovat lyhyen kävelymatkan päässä pakkautuneina vain muutamaan puuhun hieman kuin mehiläisparvi. Paikka ei ole vehmasta lehtimetsää, vaan siitä tulee mieleen ennemminkin synkkä suomalainen kuusikko, vaikka jalokuuset ovatkin meikäkäistä kuusta jykevämpiä.

Jutun juju on kuitenkin perhosten käsittämätön määrä – vertailukohtana mieleen tulevat Serengetin seeprojen ja gnuiden massiiviset vaelluslaumat. Tässä ei puhuta sadoista tai tuhansista perhosista, vaan miljoonista ja kymmenistä miljoonista mitättömän pienellä alueella. Jo luontokeskuksen ympärillä monarkkeja on kaikkialla, metsässä perhosia sataa ja aukkopaikoissa niitä virtaa jokena vastaan. Tunnelma on epätodellisen taivaallinen. Maan pintakin on täynnä kuolleita monarkkiperhosia kuin syksyn lehtiä. Kaikki monarkit eivät siis kyhjötä kuusen oksilla, mutta useimmat kylläkin. Ajatus ”perhosvaikutuksesta” saa uuden konkreettisen sisällön, kun ajattelee, kuinka ranteenpaksuinen kuusenoksa katkeaa sen viimeisen perhosen istuessa rykelmään.

Jutun juju on kuitenkin perhosten käsittämätön määrä – vertailukohtana mieleen tulevat Serengetin seeprojen ja gnuiden massiiviset vaelluslaumat. Tässä ei puhuta sadoista tai tuhansista perhosista, vaan miljoonista ja kymmenistä miljoonista mitättömän pienellä alueella.

Luontokeskuksen lähellä on myös pieni kylä turistikojuineen. Sieltä löytyi niin sinistä kuin mustaakin maissin alkuperäislajiketta, joita oli tarjolla vähän karjalanpiirakkaa muistuttavina leivonnaisina. Oman viehätyksensä paikkaan toi se, että pääosa kävijöistä oli paikallisia asukkaita, intiaaneja lähiseuduilta. Ulkomaalaisia oli joukossa hyvin vähän.

Paikka on siis upea, aivan erityinen, jotain ihan muuta. Valitettavasti monarkkiperhosten määrät ovat ilmaston muuttuessa tutkimusten mukaan vähenemässä, ja koko ilmiönkin säilymisestä on kannettu huolta. Sinne matkustavan kannattaa myös tarkistaa ennalta alueen turvallisuustilanne. Yöllä matkustaminen ei ole suositeltavaa.

PC280148

Meksikolaiseen poliisiinkin kannattaa suhtautua varauksella, siitä minulla on omakohtaisiakin kokemuksia 40 vuoden takaa. Olin amerikkalaisen ystäväni kanssa telttailemassa Sonoran autiomaassa. Hieno paikka, mutta poliisi vei meidät ilman syytä putkaan. Ilmeisesti sillä kertaa Suomen passi pelasti meidät pahemmalta. Moni muu on päätynyt ryöstettynä ja raiskattuna korppikotkien ruuaksi. Tilanne ei välttämättä ole paljon parantunut.

Teksti ja kuvat: Anneli Väisänen

Anneli on maailmaa kolunnut kielten opettaja, joka oli Seikkailijattarien historian ensimmäinen Kuukauden seikkailijatar tammikuussa 2017.

Kerro kaverille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top