Nina Rousu matkusti Torniosta aina Mosambikin slummeihin ja Nairobin diplomaattipiireihin asti, kunnes löysi lopulta perille. Hän kirjoitti matkataan myös kirjan.
Artikkeli sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *.
1. KUKA OLET?
Olen Nina Rousu, 48-vuotias kahden lapsen äiti ja paluumuuttaja helsinkiläisestä lähiöstä. Takana on parikymmentä ulkomaan vuotta, jotka ovat kuljettaneet minua niin Mosambikin slummeihin kuin Delhin diplomaattipiireihinkin. Matkalta löytyi mies ja “reissun päällä” syntyivät kaksi poikaammekin. Toinen Kapkaupungissa ja toinen Nairobissa. Kirjoitin lopulta pitkäksi venähtäneestä matkastani kirjan: *Joko ollaan perillä? (Myllylahti 2018)
2. MOTTOSI TAI VOIMALAUSEESI
“Solekko tehä”. Tämä on Torniota, kotikieltäni ja tarkoittaa ainakin minulle, että ei kannata turhaa miettiä, vaan toimia. Joskus olisi tietysti voinut vähän enemmänkin miettiä, ainakin sen verran etten olisi joutunut ihan niin monta kertaa karkoitetuksi tai pidätetyksi. Mutta toisaalta ne ovat niitä juttuja, joita aika kultaa ja joita voi sitten muistella keinustuolissa vanhana.
3. NINA ROUSU, KUVAILE ITSEÄSI MATKAILIJANA. MITEN MATKUSTAT JA MINKÄLAISIIN KOHTEISIIN?
Ennen matkustin sinne, minne elämä vei. En matkustanut niinkään lomille vaan asumaan eri maihin eri syistä: työn, rakkauden tai jonkin muun mahdollisuuden perässä, ja myös joskus siksi, ettei muuta mahdollisuutta yksinkertaisesti ollut. Yleensä en valinnut kohdemaata, vaan se valitsi minut. “Muutetaanko Ugandaan?” Tottakai! – missä se on?”
Nykyään vierailen mielelläni moniin eri “kotimaihin” jääneiden ystävien luona ja lasten kanssa matkustaessa on kiva tehdä tarkkojakin suunnitelmia. Matkustaminen on muutenkin muuttunut nyt koronan ja ympäristöhuolien myötä. Mietin juuri, että olisi kiva viedä lapset interrail-matkalle ensi kesänä ja junailla läpi Euroopan, jos koronatilanne sen sallii.
4. IKIMUISTOISIN KOHTAAMINEN MATKALLA
Kaikki kohtaamiset erilaisten ihmisten ja heidän kulttuureidensa kanssa ovat olleet sitä parasta antia. Toisena tulevat eläinkohtaamiset: villidelfiini sukelluksella Egyptissä, valashait ja paholaisrauskut Mosabikissa. Kirahvin märkä suudelma Keniassa. Ne ovat niitä hetkiä kun olen tuntenut olevani ihan eri planeetalla.
5. UNOHTUMATTOMIN SEIKKAILU TAI ELÄMYS
Ratsastusretki Amboselin luonnonpuistossa Keniassa. Jäljitimme ratsain leijonia, mutta kohtasimmekin valtavan urosnorsun. Se ei meistä pitänyt ja rynni karjuen kohti, korvat lepattaen ja kärsä kohotettuna. Me nelistimme turvallisemman etäisyyden päähän ja jäimme tarkkailemaan, kun se joi ja peseytyi lammessa.
6. UPEIN TAI ERIKOISIN MAJAPAIKKA, JOSSA OLET YÖPYNYT?
Asuin kerran kuusi kuukautta ruokomajassa Mosambikissa, Intian valtameren kuohuja ja yöllisten hyönteisten ja eläinten ääniä kuunnellen, hikisenä ja hiekkaisena. Majassa oli vähän aikaa yksi sähkölamppu katossa, mutta se hajosi, kun syklooni pyöräytti koko rannikon ylösalaisin. Sillä reissulla opin, ettei missään ole niin pimeää kuin Afrikan yössä.
Asuin kerran kuusi kuukautta ruokomajassa Mosambikissa, Intian valtameren kuohuja ja yöllisten hyönteisten ja eläinten ääniä kuunnellen, hikisenä ja hiekkaisena.
7. PELKÄÄTKÖ MATKOILLA JOTAIN?
Olen selvinnyt jo niin monesta kiperästä tilanteesta, että en oikein enää osaa pelätä. En kyllä ota enää nykyään ihan samanlaisia riskejäkään kuin nuorempana. Lapseni ovat herättäneet minussa suojelu- ja itsesuojeluvaiston. Mutta toisaalta, jos nyt avautuisi taas mahdollisuus muuttaa johonkin uuteen maahan, olen melko varma, että lähtisin heti.
8. PAIKKA, JONNE AINA PALAAT
Helsinki – jossain vaiheessa en olisi voinut kuvitella, että palaisin tänne ikinä, mutta näin siinä vain kävi.
Lontoo – perheemme “toinen koti” ja monen rakkaan ihmisen kohtaamispaikka.
Sydney – rakkaan ystävän koti, tänne tie jotenkin vie aina.
Afrikka – tämä manner vetää minua puoleensa ja olen päätynyt palaamaan sinne jo niin monta kertaa, että en yhtään ihmettele, jos tieni jotenkin vielä kaartaa takaisin siihen suuntaan.
9. PAKKAAN MATKALLE MUKANANI AINA…
Mahdollisimman vähän! Ja aina sitä tavaraa on silti ihan liikaa. Noin kymmenen vuoden ajan kaikki mitä omistin mahtui lentokenttäsäädösten mukaisiin mittoihin. Max 23 kg ja yksi käsimatkatavara.
Se oli yksinkertaista aikaa, koko omaisuus aina pakattavissa mukaan.
12-vuotiaalla pojallani on Taz-nalle, joka on matkustanut mukanamme ihan joka paikkaan. Se on varmasti maailman eniten matkustanut lelu! Ja sen pakkaamme taas ensimmäisenä mukaan, kun lähdemme loppukuusta Pariisiin.
10. MINKÄ NEUVON ANTAISIT MUILLE NAISMATKUSTAJILLE?
Mene minne haluat. Koe, elä ja nauti. Maailma on ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä täynnä. Mitään yhtä paikkaa tai maata ei tarvitse pelätä enempää kuin toistakaan, jotkut paikat vain vaativat enemmän ennakkosuunnittelua kuin toiset.
Ninaa voi seurata Instagramin puolella täällä ja Facebookissa nimellä Kirjailija Nina Rousu.
Vinkki: Ninan hauskan kirjan Joko ollaan perillä voi myös kuunnella, vaikka *tätä kautta. Hanki Ninan kirja *täältä! Hae vain sanalla Nina Rousu.
