Kotronakaranteeni ulkomailla.

Olisinpa tiennyt tämän ennen kotikaranteenia

Kerro kaverille!

Mitä kannattaisi hamstrata vessapaperin sijasta kotikaranteenia varten, jotta aika ei kävisi pitkäksi? Espanjassa Korona-karanteenissa oleva vieraskirjoittajamme, Tuikku, jakaa omat pienet vinkkinsä, joiden avulla mahdollisesta pakollisesta karanteenista selviää edes hieman paremmin. Korostus myös asialle, pysy kotona ja ainakin poissa väkijoukoista. 

Espanjan Valenciassa vietetään vasta/jo viidettä päivää kotikaranteenissa. Pää ei ole hajonnut, eikä vessapaperi loppunut.

Olipa Koronaa vastaan taistelussa tärkeä kotikaranteenisi itse itsellesi asetettua tai ylemmän tahon määräämää ulkonaliikkumiskieltoa, tässä hieman erilaisia vinkkejä siihen, miten karanteeni vaikuttaa arkeen ja miten vaikean tilanteen edessä arjesta voi tehdä edes hieman mukavampaa.

Ruoka ja vessapaperi ovat toki jokapäiväisiä tärkeitä asioita, mutta niitä on saatavilla kaikista ruokakaupoista. Kuvittele sen sijaan tilanne, jossa kaikki muut kaupat ovat suljettuina.

Espanjan niin sanotut Prismat eli Carrefour, Alcampo ja El Corte Ingles saavat olla auki, mutta myynti on rajoitettu vain välttämättömyystuotteisiin vääristävän kilpailuedun poistamiseksi. Vaatteet, kirjat, elektroniikka ja muu, mitä kuvittelet tavaratalosta löytyvän, on asetettu myyntikieltoon.

Nyt on aika unohtaa minimalismi ja KonMaritus. Tarvitset asioita, joilla viihdytät itseäsi. 
Netistä löytyy paljon, mutta mitä enemmän aikaa kuluu, sitä parempi olisi myös ei-ruutuaikaa-vaativat tekemiset.

Mitä tylsempää sinulla on, sitä enemmän alat etsiä tekosyitä, miksi pitäisi kaupassa käydä. Oma ajatusmaailma kannattaa heti alkuun muuttaa. Tässä ei ole kyse sinusta, vaan yhteisestä hyvästä.
Sinä et ole uhri, vaan uhka kaikille muille. Olisitko muka valmis ottaamaan sen vastuun, että tautiketjua selvitettäessä käy ilmi Sinun olleen potilas numero yksi joka tartutti taudin muille?

Tässä minun ostoslistani kotikaranteenia varten

VIRIKKEITÄ

Kaikkea ei tarvitse ostaa, vaan valitse itsellesi mieleisimmät. Nyt on hyvä aika aloittaa uusi harrastus tai harjoitella jo olemassa olevaa.

– Multaa, ruukkuja, parvekekukkia, uusia kasveja. Kevät on muutenkin hyvää aikaa vaihtaa kasveille uudet mullat.

– Lankaa, virkkuukoukku (erikokoisia jos haluat), kutimet (Mikäli innostut ja haluat niitä tulevaisuudessa matkoille mukaan sijoita nyt jo bambupuisiin, jotka saa huoletta viedä myös lentokoneeseen), ristipistitöitä ja muuta vastaavaa.

– Jos omistat ompelukoneen, nyt on mainio aika ottaa se esille ja korjata hameenhelmat tai lyhentää farkut, ommella verhot/uudet tyynypäälliset, laittaa komerosta vanhat t-paidat torkkupeitoksi tai muuta. 
Mutta muista ostaa langat, täytteet sun muut etukäteen. Itseäni harmittaa, etten ehtinyt ostaa nauhoja, jotta olisin saanut ikuisuusprojektin “pyyhkeisiin ripustuskoukut” valmiiksi.

– Ristikoita, sudokuja…

– Muovailuvahaa, askartelumassaa, savea. Tai tee suola- tai soodataikinaa kotona.

– Joogapallo, käsipainot, TRX, kahvakuula, hulavanne, hyppynaru, jumppakuminauhat jne. 
Mikä tahansa, millä saat kehon liikkeelle. Itse olen todennut monipuolisimmaksi TRX:n, melkeinpä kaiken muun saa improvisoitua jo kotona olevista tavaroista.

– Tee-se-itse puuhat, kynttilät, saippuat, helmityöt, decoupage, dreamboard, hamahelmet. Keskittyminen rauhoittaa, uuden oppiminen ja luominen innostaa ja projektien loppuun saattaminen antaa tunteen kontrollista. Kaikki nämä ovat tarpeellisia tunteita, kun et pysty hallitsemaan ulkomaailmaa.

– Mikäli olet aikonut maalata tai kunnostaa kalusteita, nyt on se hetki. Muista varata siveltimet, hiekkapaperi, maalarinpesu, suojavälineet ja muu valmiiksi. Mikäli rautakaupat sulkeutuvat, eivät kodin remonttiprojektitkaan etene.

– Langattomat kuulokkeet. Naapureiden iloksi ja perherauhan säilyttämiseksi kannattaa hankkia langattomat kuulokkeet, joilla voit myös katsella telkkaria. Hyvä elokuva surround-äänillä tarjoaa mahtavaa pakoa arjesta, mutta voi olla että koko perhe ei arvosta Sharknado 5:n ääniefektejä.

KAUNEUDENHOITO

-Mikäli käytät tiettyä shampoota/hoitoainetta/kosteusvoidetta/meikinpoistajaa tai muuta vastaavaa, kannattaa niitä varata nyt pari ylimääräistä, käytät niitä kuitenkin. Voit joutua olemaan markettituotteiden varassa parikin kuukautta, mikäli huoltoketju katkeaa jossain vaiheessa tuontituotteissa. Itse olen vannoutunut Lidlin Cien-sarjan fani, mutta ne ovat vahvasti tuoksutettuja, joten eivät kaikille sovi.

– Kynttilöitä. Trust me! Jossain vaiheessa haluat sytyttää kynttilöitä, selittää itsellesi, että tässä sitä mukavasti vaan hyggeillään, teeskennellä edes hetken, että kaikki on normaalisti.

– Kasvonaamiot, hiusmaskit, käsi- ja jalkakuorintatumput. Nyt on hyvää aikaa pitää kotihoitolaa ja hemmotella itseään. Kannattaa kuitenkin pitäytyä tuotteissa, joita olet käyttänyt jo aiemminkin. Nyt ei ole se hetki, kun haluat allergisen reaktion kauneudenhoitotuotteista.

LEMMIKEILLE

– Leluja, herkkuja, mahdollista allergiaruokaa, kissoille kissanruohoa mahdolliset matolääkitykset ja muut. Mitä vähemmän joudut asioimaan ihmisten ilmoilla sen parempi.

Tässä muutamia ajatuksia, joita halusin jakaa muille täältä pakollisesta kotikaranteenista Espanjasta. Toivotaan, että Suomen ja koko maailman tilanne paranee pian. Eristäytymisellä on suuret vaikutukset, joten tehdään tämä yhdessä!

Kirjoittaja: Tuikku

Kerro kaverille!

Scroll to Top