Pitkä vaellus aivan yksin on monen haaveissa, mutta väliin astuu usein pelko. Seikkailijattaret-tiimin Suvi teki unelmastaan totta Yhdysvaltojen Pacific Crest Traililla ja rohkaisee nyt muitakin samaan.
Moni teistä on varmasti nähnyt elokuvan Wild – Villi Vaellus, jossa Reese Witherspoonin näyttelemä juuri eronnut Cheryl Strayed lähtee Pacific Crest Trailille vaeltamaan ja etsimään itseään. Aivan liian painavaa rinkkaa kantava Cheryl tapaa matkan varrella mielenkiintoisia hahmoja, oppii paljon retkeilystä ja löytää ehkä itsensäkin. Elokuva onkin Hollywood-tuotannoksi yllättävän onnistunut kuvaus elämästä pitkällä vaelluksella.
Lähdin samalle reitille heinäkuussa 2018. En niinkään etsimään itseäni, vaan yksinkertaista elämää, uusia kokemuksia, luontoa ja haastamaan itseäni. Mieleen jäi päällimmäisenä tietysti upeat maisemat, ihanat pienet kylät reitin varrella, superystävälliset paikalliset ihmiset, sekä kirsikkana kakun päällä muut vaeltajat. Tilastojen mukaan Yhdysvaltojen pitkillä vaellusreiteillä noin 60-70% vaeltajista on miehiä, meitä seikkailijattaria on siellä siis selvästi vähemmän. Lähdin vaellukselle yksin, enkä malttanut odottaa että saisin tutustua muihin samalla matkalla oleviin vaeltajiin.
Pacific Crest Trail ja vaellusheimot
Huomasin reilun neljän kuukauden aikana mielenkiintoisen seikan. Suurin osa vaeltavista miehistä keräsi ympärilleen muita miehiä ja he kävelivät enimmäkseen porukassa oman ”heimonsa” kanssa, kun taas me naiset kävelimme pääasiassa yksin. Ehkä siksi, että yksin saa olla keskenään omien ajatustensa kanssa ja pitää itselle sopivan tahdin. Nautimme toistemme seurasta sitten, kun telttailimme samalla leiripaikalla.
Lukuvinkki: Vältä nämä vaellusmokat
Miehillä tuntui olevan suuri tarve pysyä laumana, tosin poikkeuksiakin oli. Kovin hauskaa heillä näytti olevan, mutta tällaisella laumautumisella on myös huonoja puolia. Näin joidenkin heistä kävelevän lujempaa ja pidempiä päivämatkoja kuin heille oli hyväksi, ihan vain siksi että porukka pysyisi kasassa. Tästä seurasi tietenkin rasitusvammoja ja muita ongelmia, jonka takia eräskin vaeltaja joutui pitämään useamman lepopäivän ja jäi jälkeen muusta porukasta. Kun rasitusvamma helpotti, hänen vaelluskaverinsa olivat jo kaukana eikä motivaatio riittänyt jatkamaan yksin.
Upeat naiset Pacific Crest Trail -vaelluksella
Tapasin Pacific Crest Traililla toinen toistaan rohkeampia ja upeampia naisia monesta eri maasta. Osaa näin vain silloin tällöin matkan varrella, toisten kanssa kävelinkin joitain päiviä, kunnes erilaiset suunnitelmat erottivat meidät. Se oli kuitenkin ihan ok, tapaisimme ehkä uudestaan, jos niin on tarkoitus.
Polulla solmitut ystävyyssuhteet syvenee paljon nopeammin kuin ”normaalissa elämässä”. Siellä ei tarvitse viettää kuin yksi ilta jonkun kanssa samassa leirissä tai syödä lounasta samalla mättäällä, kun on jo jaettu molempien elämien pääkohdat lapsuuden harrastuksista poikaystäviin ja tulevaisuuden haaveisiin. Ehkä se johtuu siitä että olemme kaikki kaukana kotoa, ystävistä ja perheestä. Vaikka jokaisella on omat syynsä lähteä vaeltamaan moneksi kuukaudeksi, meitä kaikkia yhdistää rakkaus ja arvostus luontoa kohtaan. Sekä jaettu kokemus nimeltään Pacific Crest Trail, 4265 kilometriä polkua Kanadasta Meksikoon. Monen kanssa pidämme yhteyttä edelleen, olipa suunnitteilla yhteinen vaelluskin Pyreneille amerikkalaisen, saksalaisen ja ruotsalaisen seikkailijattaren kanssa. Valitettavasti korona siirsi suunnitelman jonnekin hamaan tulevaisuuteen.
Jos siis mietit uskaltaisitko lähteä pitkälle vaellukselle yksin, lähde! Matkasi varrelle sattuu varmasti liuta yhtä ihania ja mielenkiintoisia naisia, kuin Sinä olet.
Kiitos keskusteluista, vertaistuesta, nauruista, tsempistä ja kaikesta muusta Fancy Mac, Twig, Naps, Moonshine, Griz, Soda, Chip, Skybird, Sassafras, So Good, Pokerface, Twist, Potter ja muut. Nähdään taas muilla poluilla!
Lukuvinkki: Näin valitset oikean rinkan ja pakkaat järkevästi
Suvin Sopivasti hukassa -blogiin pääsee täältä. Seuraa Suvia Instagramissa täältä.