pinikas

Pinikas – käsityötaidetta sademetsistä

Kerro kaverille!

Syvällä sademetsässä, keskellä pientä Filippiineillä sijaitsevaa Camiguin saarta toimii elävä Pinikas-taidekeskus. Tai ei vielä niinkään keskus, vaan muutaman paikallisen pitämä kutomo, joka on käynyt läpi suuren muutoksen viimeisten vuosien aikana. Mutta mitä onkaan pinikas?

Tämä vanha ja perinteinen tyyli kutoa koreja, koruja ja koriste-esineitä on siirtynyt sukupolvelta toiselle jo vuosisatojen ajan. Pinikas tarkoittaa halkaistua paikallisella murteella, ja saa nimensä halkaistusta Nito-köynnöksestä, jota käytetään tuotteiden materiaalina. Espanjan vallan aikana materiaalista tehtiin kaulakoruja ja käsikoruja, joita sidottiin kaulalle, ranteisiin, nilkkoihin tai käsivarsiin. Nykyään suosituimpia ja käytetyimpiä ovat erinäiset kodin esineet, kuten korit, laatikot tai reput.

pinikas

Kodin somistusta sademetsien kasvista

Nito-köynnös kasvaa Hibok Hibok- ja Timpoong-tulivuorten rinteillä, ja materiaalien keräys kestää monta tuntia. Ensin on käveltävä tiheässä sademetsässä muutaman tunnin ajan, jotta päästään alueelle, jolla nito kasvaa. Nito kerätään käsin, ja tuodaan takaisin kylälle. Työntekijät halkaisevat jokaisen köynnöksen veitsellä ja peukalolla neljään pienempään osaan. Niton halkaisu täytyy tehdä vielä samana päivänä, sillä muuten se on liian kuivaa käsiteltäväksi.

Halkaisun jälkeen köynnöksen täytyy kuivua monta päivää, ennen kuin sitä voidaan käyttää. Kun köynnös on tarpeeksi kuiva, itse kutominen voi alkaa. Jokainen tuote on käsin tehty, ja riippuen tuotteesta, kutominen kestää yhdeltä henkilöltä yhdestä päivästä kahteen viikkoon.

pinikas1

Pinikas on taidemuoto, joka melkein unohtui

Viimeisten vuosien aikana tätä kaunista käsityötaidetta on osannut tehdä enää muutama kylän vanhin. Koska traditio on kotoisin pienistä vuoristokylistä, taide ja kädentaidot eivät ole saaneet pysyvää jalansijaa saaren valtaväestön keskuudessa, eivätkä paikalliset ole pitäneet tätä käsityötä suuressakaan arvossa. Moderni maailma vetää puoleensa enemmän, ja postimyynnistä saa tilattua muovisia astioita, jotka tuntuvat modernilta elämältä.

Myös tulojen vähyys on vaikuttanut käsityön puoleensavetävyyteen – nuorempien sukupolvien edustajat eivät ole olleet kiinnostuneita oppimaan Pinikas-käsityötä, sillä siitä ei ole tienannut riittävästi perheen elättämiseen.

pinikas2

Kilaha on kahden espanjalaisen perustama yhdistys Camiguin saarella, joka on tuonut Pinikas-tuotteet vuorenrinteiltä rannikolle ja myös turistien ja matkailijoiden keskuuteen. Monet saaren resortit ovat ottaneet Pinikas-tuotteita myyntiin, ja sen myötä myös paikallinen matkailukeskus on huomannut, miten uniikki ja haluttu matkamuisto Pinikas-taide on.

Ennen Kilaha-yhdistyksen tuloa taiteilija saattoi saada työstään päiväpalkaksi 100 Filippiinnien pesoa, joka vastaa kahta euroa. Nykyään päiväpalkka on 300 pesoa eli kuutisen euroa, mikä on verrattavissa tavalliseen keskitason palkkaan maaseuduilla. Käsityötekniikkaa opetteleekin nyt jo moni nuori, ja kaikkien toiveena on tietenkin, että tämä kaunis käsityömuoto keskeltä puhdasta luontoa säilyisi ja toisi elannon koko suurelle yhteisölle.

Kerro kaverille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top