Turkkilainen pakolaisleiri oli kuukauden ajan yhtä sirkuskoulua.
He olivat jättäneet kotinsa Pohjois-Irakin vuoristossa vain reilu kuukausi sitten ja kävelleet rajan yli Turkin puolelle. Nyt jesideillä oli suojanaan tyhjillään oleva linja-autoasema Mardinin kaupungin liepeillä, jonne kunnanvaltuuston kurdipoliitikot päättivät perustaa väliaikaisen pakolaisleirin.
Me kansainvälisen sirkusfestivaalin osallistujat olimme pakolaisleirin johtajan pyynnöstä tarjoamassa leirillä sirkushuveja. Ruokaa ja suojaa pakolaisilla kyllä oli, mutta ei kertakaikkiaan mitään tekemistä. Ateriatkin tarjoiltiin valmiina kolme kertaa päivässä.
Oli mahdotonta opettaa sirkusta leirin sadoille lapsille ja nuorille. Niinpä valitsimme joukosta kuusitoista motivoitunutta nuorta, jotta saatoimme opettaa heille perustaidot muutamassa sirkuslajissa. Näiden nuorten tehtävänä oli levittää oppimaansa myöhemmin muille leirin asukkaille.
Päivien saatossa leiri alkoi hiljentyä. Huhuttiin, että Kurdistanin itsehallintoa ajava PKK värvää sieltä nuoria miehiä taistelemaan Isisiä vastaan. Jotkut olivat palanneet Irakiin.
Päivien saatossa leiri alkoi hiljentyä. Huhuttiin, että Kurdistanin itsehallintoa ajava PKK värvää sieltä nuoria miehiä taistelemaan Isisiä vastaan. Jotkut olivat palanneet Irakiin. Jäljelle jääneet aiottiin viedä toiselle pakolaisleirille, mutta kukaan ei osannut sanoa tarkalleen, että minne tai milloin.
Sirkuskerholaisia oli yhtäkkiä jäljellä enää kahdeksan.
Jatkoimme sirkustunteja jäljelle jääneiden kanssa ja suunnittelemme sirkusfestivaalin huipennukseksi yhteistä esitystä pakolaisleirillä. Kun esitysilta vihdoin saapui, leirillä oli hyytävä tunnelma: kuulimme, että Isis on tappanut Irakissa satoja ihmisiä, ja joukossa oli myös leiriläisten omaisia.
Pelkkä ajatuskin esiintymisestä tuntui groteskilta. Palasimme vaiteliaina majapaikkaamme. Kansainvälisten vieraiden oli aika lähteä kotiin seuraavana päivänä. Me muutamat, jotka jäimme, kävimme leirillä joka päivä. Asukkaita oli jäljellä murto-osa. Emme herättäneet enää suurtakaan huomiota. Usein vain istuimme lapsikatraan ympäröimänä ja katselimme, kun sirkuskerholaiset harjoittelivat tai esittelivät meille taitojaan. Yhä useampi leirin asukkaista oli oppinut pyörittämään hulavannetta tai jongleeraamaan. Palloina toimivat kivet, hiekalla täytetyt muovipussit tai mitä milloinkin sattui löytymään.
Meille kerrottiin, että leiri tyhjennettäisiin pian. Asukkaat lastattaisiin bussiin ja vietäisiin parin tunnin päähän pakolaisleirille Nusaybiniin. Tai ehkä sotimaan, kuka tietää.
Meille kerrottiin, että leiri tyhjennettäisiin pian. Asukkaat lastattaisiin bussiin ja vietäisiin parin tunnin päähän pakolaisleirille Nusaybiniin. Tai ehkä sotimaan, kuka tietää.
Halusimme järjestää vielä viimeisen esityksen.
Toimme nuorille punaiset nenät, sidoimme rusetit kaulaan ja kiedoimme värikkäitä kankaanpaloja vaatteita koristamaan. Jongleerauspallot tehtiin muovipusseista, hiekasta ja värikkäistä teipeistä, rusetit metallinhohtoisista tiskaussienistä.
Esiintymislavan virkaa ajaa kangasrievuista punotulla köydellä rajattu puolikaari, jonka takareunassa komeili parhaat päivänsä nähnyt värivarjo. Haitarista tulvi tuttuja sävelmiä ja perkussiot antoivat rytmiä ilmassa lenteleville palloille. Esiintyjien silmät loistivat innosta, vaikka yleisöä ei juuri ollut. Minun oli vaikea pidätellä kyyneleitä.
Kahden viikon päästä he olivat kadonneet punaiset nenät mukanaan.
Juttu on julkaistu aiemmin Amnesty-lehden numerossa 4/2014.
Sittemmin osa jutun sirkuskoululaisista on palannut Irakiin ja opettaa sirkusta pakolaisleirillä mardinilaisen Her Yerde Sanat -yhdistyksen tukemana.
Kuva: ©Andrzej Szypulski
Video: © Aleksandra Miciak/Her Yerde Sanat