Pyöräilijän Buenos Aires

Buenos Aires on Etelä-Amerikan täydellisin pyöräilykaupunki

Kerro kaverille!

Oletko matkalla Buenos Airesiin? Hanki itsellesi pyörä! Buenos Aires on täydellinen pyöräilykaupunki: kaupungin pyörätieverkosto kattaa yli 150 kilometriä, subtrooppisessa ilmastossa voi pyöräillä vaivatta ympäri vuoden, kaupungissa ei ole mäkiä, tiet ovat pääosin loistavassa kunnossa ja valtaosa sekä kaupungin sivukaduista että pääväylistä on yksisuuntaisia. Sunnuntait sen sijaan ovat pyöräilijän unelma, sillä tuolloin kaupunki tyhjenee.

Turisteille on tarjolla vuokrapyöriä useassa kaupunginosassa, ja esimerkiksi Buenos Airesin katutaiteeseen pääsee tutustumaan järjestetyillä pyöräilykierroksilla. Jotkut paikalliset kahvilat pyrkivät lisäämään pyöräilyn suosiota tarjoamalla pyörällä liikkuville ilmaisen kahvin ja leivoksen, ja joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai järjestetään pyöräilyn näkyvyyden lisäämiseksi Masa Crítica eli Critical Mass, johon kuka tahansa voi osallistua.

Jos aiot viipyä Buenos Airesissa pidemmän aikaa, on oman pyörän hankinta kannattavaa. Paikalliset suosivat kokoontaitettavia pyöriä, jotka saa kätevästi mukaan linja-autoon tai metroon, sekä halpoja, argentiinalaisia playera-pyöriä, jotka ovat niin alkeellisia ja yleisiä, että niiden varastustodennäköisyydet ovat suhteellisen pienet. Mutta myös tyylikkäitä ja laadukkaita kaupunkipyöriä löytyy, kunhan tietää, mistä etsiä.

Buenos Aires Monochrome

10 Parasta pyöräliikettä

Palermon, Recoletan ja osittain myös Belgranon kaupunginosat ovat Buenos Airesin designin ja muodin keskuksia, ja samalla myös pyöräilykulttuurin ehdottomia edelläkävijöitä. Suurin osa “uuden aallon” pyöräliikkeistä löytyy Palermo Sohoksi kutsutulta alueelta. Tämä kaupunginosa houkuttelee luokseen nuoria suunnittelijoita, muusikoita ja muita luovien alojen tekijöitä, kun taas Recoleta ja Belgrano ovat pikemmin tunnettuja kalliista boutiqueistaan ja eksklusiivisesta liike-elämästään. Tässä 10 buenosaireslaista pyöräliikettä, joihin kaupunkipyörästä haaveilevan kannattaa tutustua.

1. Mμvin: movimiento urbano

Laadukas pyöräliike, joka sijaitsee yhden kaupungin vilkkaimman pyörätien, Gorritin, varrella. Yritys on omistautunut urbaaniin liikkumiseen, ja sieltä löytyy niin rahtipyörät, kontit kuin Vanmoofitkin. Pyörien lisäksi Mμvin on pullollaan kaupunkipyöräilyyn liittyviä oheistuotteita. Liikkeessä myös korjataan ja huolletaan pyöriä, ja bonuksena asiakas voi asioidessaan nauttia talon tarjoaman espresson.

Osoite: Gorriti 5051
www.muvin.com.ar

2. Rouen

Rouen on tyylikäs argentiinalainen merkki, jonka lippulaivaliikkeestä löytyy sekä klassisia että moderneja kaupunkipyöriä. Kaikki pyörät tehdään teräksestä, ja ne on sekä suunniteltu että toteutettu Argentiinassa. Rouenin pyörävalikoimista ei löydy muita merkkejä, mutta muiden oheistuotteita heidän liikkeessään on jonkin verran. Tämä liike on täydellinen uniikin ja toimivan menopelin metsästäjälle.

Osoite: Gorriti 5484
www.rouen.cc

3. Monochrome

Kuten Rouen, myös Monochrome myy liikkeessään vain omia mallejaan. Aiemmin täysin kierrätysmateriaaleista kootut Monochromen klassiset, yksiväriset pyörät ovat kotimaisia, kun taas osa uuden malliston tuotannosta tapahtuu Kiinassa. Monochromella on neljä perusrunkoa, joiden pohjalta ostaja voi jo netissä suunnitella oman pyöränsä, ja lisäksi kaikki rungot ovat nähtävillä myös liikkeessä.

Osoite: Gorriti 5656
www.monochromebikes.com

4. Via Bike French

Recoletan kaupunginosassa sijaitseva pieni liike, jossa myydään sekä maahantuotuja että kotimaisia pyöriä. Mμvinin tavoin Via Bike French sijaitsee yhden kaupungin liikennöidyimmän pyörätien, Frenchin, varrella. Liikkeestä tekee tunnelmallisen etenkin ystävällinen asiakaspalvelu ja omalaatuinen sisustus. Via Bike myy sekä uusia että käytettyjä kaupunki-, maasto- ja taittopyöriä ja lastenpyöriä. Lisäksi se korjaa ja huoltaa pyöriä.

Osoite: French 2695
facebook.com/viabikefrench

Via Bike Centro: Suipacha 318
facebook.com/viabikecentro

5. Schisano Bikes

Buenos Airesin yhden vilkkaimman tien varrella sijaitseva Schisano Bikes eroaa rosoisuudellaan ja punk-henkisyydellään kaupungin muista pyöräliikkeistä: fasadi on täynnä graffiteja ja tägejä, ja kaupan ulkopuolella on penkki asiakkaille ja ohikulkijoille. Liikkeessä myydään niin kaupunki-, maantie-, maasto- ja lastenpyöriä, kuin retki- ja taittopyöriä sekä perusoheistuotteita. Lisäksi Schisanossa myös korjataan ja huolletaan pyöriä.

Osoite: Av. Córdoba 3300
facebook.com/schisanobikes

6. Rodados La Esquina

Caballiton kaupunginosassa sijaitseva liike, joka on tunnettu pitkän historiansa ja intohimoisen, pyöräkulttuurin edistämisen ansiosta. Erittäin miellyttävä ja asiantunteva asiakaspalvelu kompensoi tehokkaasti liikkeen sekavuutta. Rodados La Esquina myy kaupunki-, kilpa-, maasto-, taitto-, ranta- ja maantiepyöriä sekä lastenpyöriä, hybridejä ja freeride-pyöriä. Lisäksi se myy perusoheistuotteita ja korjaa ja huoltaa pyöriä.

Osoite: Av. Diaz Velez 5201
www.rodadoslaesquina.com.ar

7. New Bikes

Belgranon kaupunginosassa sijaitseva pyöräkauppa on sekä kooltaan että valikoimansa puolesta Buenos Airesin suurin. New Bikes myy fiksejä, maasto-, retki-, maantie-, ranta-, lasten- ja kaupunkipyöriä. Koko liike on täynnä erilaisia ja erimerkkisiä pyöriä, joten valinnanvaraa riittää. Lisäksi pyöräilijä löytää New Bikesista kaikki mahdolliset työkalut ja varaosat, mitä suinkin kaipaa. Yläkerrasta löytyy myös pyörien huolto ja Shimano Service Center.

Osoite: Monroe 2364
www.newbikes.com.ar

8. Bici Urbana

Belgranon kaupunginosassa sijaitseva, pieni Bici Urbana on melko tyypillinen, buenosairesilainen pyöräliike. Nykyisin myynti keskittyy pääosin kaupunkipyöriin, mutta tarjolla on myös maastopyoriä. Sisustus on värikäs ja selkeä, ja peruspyörän metsästäjä löytää varmasti etsimänsä. Bici Urbanasta löytyy pyörien lisäksi myös tanko- ja sivulaukkuja, kypäriä ja joitakin skeittilautoja.

Osoite: La Pampa 2455
facebook.com/biciurbana.com.ar

9. Nodari

Buenos Airesin toiseksi vanhin pyöräliike, jonka omistaa tällä hetkellä itse Claudio Nodari. Perinteinen pyöräliike, joka korjaa myy ja huoltaa pyöriä. Myyvät sekä maasto-, taitto-, maantie-, kaupunki- että lastenpyöriä. Mikäli sinulla on jo pyörä ja kaipaat siihen varaosia tai vaativampaa korjausta, Nodari on paikkasi. Liike on tunnettu herkkymättömästä ammattitaidostaan jopa Etelä-Amerikan retkipyöräilijöiden keskuudessa.

Osoite: Díaz Vélez 4686
www.nodari.com.ar

10. Soho Bike Palermo

Palermon kaupunginosassa sijaitseva Soho Bike Palermo ei missään nimessä ole kaupungin coolein pulju, mutta tänne kannattaa suunnata silloin, kun kukkaroa kiristää. Halpoihin kaupunkipyöriin (ja kalliisiin maastopyöriin) erikoistunut liike myy niin taittopyöriä kuin juuri niitä simppeleitä playereita, joita paikalliset suosivat. Laadukkaita varaosia metsästävälle: täällä myydään Shimanon komponentteja!

Osoite: Costa Rica 4401
www.sohobikepalermo.com.ar/


Buenos Aires Ciclovia

HUOM! Muista nämä pyöräillessä

Buenos Airesin pyöräilytilanne on parantunut huomattavasti viimeisten kymmenen vuoden aikana, mutta seuraavat asiat on silti hyvää pitää mielessä ennen satulan selkään hyppäämistä.

Pyöräteiden hasardit

Koska pyörätiet ovat uutta katukuvassa, niillä liikkuu usein paitsi kokemattomia
pyöräilijöitä, myös muun muassa lastenvaunuja työntäviä äitejä, koirankuljettajia ja sunnuntaikävelijöitä.

Liikennevaloja kunniottamattomat autoilijat

Autoilijat eivät aina pysähdy liikennevaloissa ja etuajo-oikeus on usein suuremmalla ja nopeammalla liikennevälineellä. Tästä huolimatta liikenne ei ole yhtä holtitonta kuin esimerkiksi Italian suurkaupungeissa

Linja-autot oikealla

Sekä linja-autot että lukemattomat taksit pysyttelevät melko ortodoksisesti omalla kaistallaan, joten niin kauan kuin pyöräilijä välttelee tien oikeaa laitaa, on reitti suhteellisen turvallinen.

Yksityisautot vasemmalla

Yksityisautot ajavat lähes poikkeuksetta tien vasemmassa reunassa, joten jopa kaupungin pääväylillä pyöräilijälle jää usein oma kaista linja-autojen ja yksityisautojen väliin.

Moottoripyörät ja skootterit keskellä

Ruuhka-aika tuo oman haasteensa pyöräilyyn lähinnä autojen välissä pujottelevien moottoripyörien ja skoottereiden vuoksi. Muuten Buenos Airesin ruuhka on kuitenkin vain hyvä asia, sillä autot liikkuvat silloin hitaasti tai eivät lainkaan.

Buenos Aires keep on muvin

VINKKI: Jätä pyöräsi maksulliseen parkkiin

Vaikka Buenos Airesissa näkyy paljon pyöräilijöitä, ei pyöriä näy lähes koskaan lukittuna katujen varrella. Ihmiset ottavat pyörän alleen enimmäkseen vain silloin, kun siirtyvät yhdestä lukitusta tilasta toiseen. Odottamattomien pysähdysten ajaksi pyörän voi kuitenkin jättää autoille tarkoitettuihin parkkihalleihin, jotka velottavat pyörän säilytyksestä 10% siitä, mitä autoilta veloitetaan.

 


Sissin oma blogi on osoitteessa http://www.strangerless.com

Kerro kaverille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top