Olen saapunut maahan kaksi päivää aikaisemmin järjestelläkseni muuttoa. Olen Ljubljanassa tehdäkseni vuokrasopimuksen ja käydäkseni verotoimistossa juttelemassa. Haluan istuksia jokivarressa ja imeä pikkupääkaupungin tunnelmaa. Illaksi minut on kutsuttu yhteisten ystävien kautta paikallisen rockbändin solistin synttäribileisiin.
Vuonna 2009 laskeskelin, että jos vielä haluan asua ulkomailla, nyt on paras hetki lähteä. Asuin vuokralla, olin sinkku, tein töitä freelance-tuottajana ja -toimittajana. Käytännössä olin vapaa kuin taivaan lintu. Halusin eteläisempään Eurooppaan, lähelle merta ja vuoria. Muutaman mutkan kautta vihreän Slovenian kodikas pääkaupunki Ljubljana tuntui houkuttelevimmalta kohteelta.
Muuttopäätöksen tehtyäni suunnitelmat elämästä Sloveniassa täyttivät ajatukseni. Innostuin tulevista tuottajan töistäni ja hekumoin uuden kotimaan ilmastoa ja rentoa elämäntapaa. Parisuhde ei sijoittunut haaveissani korkealle. Klassista.
Puolenyön hujakoilla klubiluolaan ilmestyy pitkä, isopartainen ja kiharapäinen mies. Sellainen, jonka olen unessa nähnyt. Jonka kanssa olen seissyt keittiössäni, tuntenut hänen läsnäolonsa takanani, vaikka todellisuudessa olen ollut yksin. Katson miestä tahtomattani liian pitkään ja liian usein. Emme vaihda sanaakaan.
Kotiin lähtiessä pysähdyn kiharapään kohdalle ja kiitän häntä seurasta. Mies kysyy nauraen lähdenkö hiihtoseuraksi Ranskaan. En lähde reissuun, mutta annan hänelle numeroni. Ja oletan, etten kuule hänestä koskaan.
Puolenyön hujakoilla klubiluolaan ilmestyy pitkä, isopartainen ja kiharapäinen mies. Sellainen, jonka olen unessa nähnyt. Jonka kanssa olen seissyt keittiössäni, tuntenut hänen läsnäolonsa takanani, vaikka todellisuudessa olen ollut yksin.
Viikon päästä istumme lempikahvilassani Le Petit’ssä, puhumme läpi yhtenevät haaveemme vuoristolaiskoirista maastoautoihin ja käymme läpi taustamme Suomessa ja Bosniassa.
Mies on alkuperäinen sarajevolainen, mutta asunut viimeiset 15 vuotta Sloveniassa. Jotain maagista on juuri Sarajevossa, haaveideni kaupungissa, vaikken sitä myönnäkään. On hullua kuinka tutulta, todelliselta ja turvalliselta hän tuntuu. Miten joku voi tuoksua siltä, kuin olisimme olleet aina yhdessä?
Mies oli teini-ikäinen, kun multietninen ja kulttuurisesti rikas kotikaupunki Sarajevo piiritettiin. Bosnian sota keskeytti railakkaat nuoruusvuodet. Kun Suomessa elettiin lamavuosia, tuleva mieheni vietti neljä vuotta pyssy kädessä.
Kuitenkin minun – rauhan aikana ja onnellisten tähtien alla syntyneen pasifistin – ja hänen – ihmisen raakuuksiin läheltä tutustuneen sotaveteraanin – oli hurjan helppoa olla yhdessä. Maailman helpointa rakastaa.
Ensitreffit johtavat seuraaviin ja pian roudaan reissukamani kiharapäisen miehen kotiin. Kun ensimmäisen kerran astun ulos hänen asunnostaan, näen piha-aukion toisella puolella seinään maalatun sanoman “Plan B”. En voi kuin nauraa, sillä hassujen sattumusten kautta olen seurannut b-kirjainta jo vuosia. Beirutiin, Bromarviin… Kuittaan mielessäni, että tämä on minun ihmiseni. Myöhemmin käy ilmi, että mies on tehnyt saman päätöksen synttäribileissä, ennen kuin vaihdoimme sanaakaan. “Tässä se nyt on, kävi mitä kävi.”
Nyt plakkarissa on liuta eläimiä ja kaksi lasta, myös ne haaveiden maastoautot ja vuoristolaiskoirat, ja olen edelleen enemmän himassa tuon kiharapään kanssa kuin ikinä missään aiemmin. Seitsemässä vuodessa se fiilis ei ole muuttunut.
Kuvat ja teksti: Nepu Šahinpašić
Syntyjään helsinkiläisen Nepun perheeseen kuuluu sarajevolainen aviomies, kaksi tytärtä sekä iso liuta eläimiä. Hän innostuu ja pakahtuu villistä luonnosta, simppelistä elämäntavasta, lempeydestä ja läheisyydestä.
Katseet kohtasivat- palstalla jaetaan kauniita rakkaustarinoita. Rakkaus voi löytyä läheltä tai kaukaa, mutta näissä tarinoissa se löytyy kotia kauempaa.
