fbpx

Retkipyöräilyn ABC: Vinkit ensimmäiseen pidempään pyöräreissuun

//

Maata pitkin matkailu on nostanut suosiotaan ja mikäs sen ympäristöystävällisempi kulkuneuvo kuin pyörä? Euroopasta Australiaan pyöräilleen Eerika jakaa nyt vinkit onnistuneempaan pyöräreissuun. 

Kun tein ensimmäisen pyörämatkani kahdeksan vuotta sitten, oli käsite polkupyörällä matkustamisesta globaalisti vielä melkoisen tuntematon. En ollut koskaan nähnyt tai tavannut ketään pidempää matkaa taittanutta pyöräilijää siitäkään huolimatta, että alan pioneerit ovat suhanneet ympäri maapalloa pyörillään jo vuosikymmeniä. Onneksi polkupyöräilyn suosio matkamuotona on kaikessa hiljaisuudessaan sittemmin kasvanut.

Aikana, jolloin samat tutut postikorttimaisemat ja uima-allaskuvat vilkkuvat kymmeniä kertoja päivässä Instagramissa, hakevat seikkailunhaluiset matkoiltaan yhä enemmän aitoa elämää, toisaalta ainutlaatuisia elämyksiä. Hitaan matkailun trendi on saanut reissaajat miettimään vaihtoehtoisia matkamuotoja, eikä polkupyörän kätevyyden oivaltamiseen tarvita kuin yksi kauniissa auringonpaisteessa poljettu työmatka. Jotenkin näin se omakin innostus aikanaan syntyi, ja nykyisin pyörällä matkailu on minulle se rakkain tapa matkustaa. Samasta syystä halusin koota yhteen vinkkejä ensimmäisen pyöräreissun suunnitteluun, ja murtaa väärää käsitystä siitä, että retkipyöräilijän tulisi olla urheilullinen, päästä varpaisiin oikeanlaisiin varusteisiin verhoutunut mekaanikko.

Miksi reissuun pyörällä?

Pyörällä matkaaminen on voimauttavaa ja vapauttavaa. Polkupyörä on vaatimaton, mutta silti todella toimiva ja hauska kulkuväline, jolla pääsee niin pitkälle kuin haluaa – vaikka maailman ympäri. Fillarilla voi toteuttaa helposti lyhyitä lähiseuturetkiä, mutta myös valtioden tai jopa mantereiden halki kulkevia seikkailuja.

Pyörä mahdollistaa aivan uudenlaisen, intensiivisen tavan nähdä maailmaa: Paikkakunnalta paikkakunnalle pyöräillessä näkee paljon enemmän kuin turistikohteiden välillä junaillessa: editoimatonta arkielämää, vähemmän tallattuja polkuja ja villinä rehottavaa luontoa kaikissa säätiloissa. Yltäkylläisyydessä eläessämme, antaa fillarilla matkaaminen mahdollisuuden maistaa yksinkertaista, kulkurimaista elämää – se on avartava, ympäristöystävällinen ja nöyrä tapa “lomailla” ja kokea maailmaa.

reissuun pyörällä

Lähde pyöräreissulle, vaikket olisikaan elämäsi kunnossa

Kuka vain perusterve ihminen voi taittaa matkaa pyörällä – se ei vaadi fitness-innostusta tai mitään erikoistaitoa. Sinun ei tarvitse olla järin urheilullinen, sillä omalla tahdilla edetessä kunto nousee luonnollisesti päivä päivältä ja viikko viikolta. Juuri oikeat lihakset löytyvät vain polkemalla, joten ennakkoon treenaaminen ei ole välttämätöntä, tai omasta mielestäni edes tarpeellista.

Pyörän satulaan hyppäävän ei myöskään tule välttämättä olla peloton tutkimusmatkailijatyyppi. Vaikka tämä reissutapa kieltämässä sopii erityisesti luonnonhelmassa viihtyvälle, kokemushakuiselle seikkailijahengelle, voi fillarireissun autuus avautua mielestäni kenelle vaan. Pyöräreissuja voi toteuttaa niin monella eri tavalla, vaikka vain pari tuntia päivässä pyöräillen, loistohotelleissa yöpyen. Eikä edes olemattomia mekaanikon taitoja kannata stressata – pyöränkumin vaihdon tyyppiset perusjutut on luonnollisesti hyvä koittaa ottaa haltuun, mutta yleisesti: apu on harvoin kovin kaukana.

Pyöräilyn ei tarvitse olla välineurheilua

Lyhyelle pyöräreissulle voi lähteä oikeastaan millä tahansa toimivalla pyörällä, missä tahansa varusteissa. Tärkeintä on, että lähtee. Jos mielessä siintää Euroopan valloitus fillarilla tai kenties jopa kaukaisemmat matkat, kannattaa varusteisiin jo kiinnittää jonkin verran huomioita, budjetin mukaan priorisoiden. Silti on olemassa matkaajia, jotka ovat olleet tien päällä vuosikausia hyvin alkeellisilla menopeleillä. Hyvä pyörä on toki oleellinen, mutta totista välineurheilua ei tämänkään pitäisi olla.

reissuun pyörällä

Varaa aikaa pyöräreissulle ja ota lomaa

Pyörällä matkustaminen on verrattaen hidasta ja vaatii aikaa. Mielekäs matkatahti riippuu pyöräilijästä, ja reissun realistinen mitta paitsi pyöräiltävän päivätahdin myös lepopäivien ja vapaa-ajan määrästä. Jos tarkoituksena on viettää suhteellisen pitkiä päiviä tien päällä, on yksi näkökulma ajatella pyöräilyä tyypillisenä viiden päivän työviikkona: poljetun päivän pituus voi olla kahdeksan tuntia, sisältäen taukoja ja pidemmän lounastauon, jolloin vapaa-aikaan ja lepoon jää kumpaankin samainen määrä tunteja. Kahden päivän “viikonlopun” voi pyhittää jollekin ihan muulle. Vaikkei pyörämatkailun missään nimessä tarvitse olla näin säännönmukaista, voi tästä sovellettu ajattelumalli auttaa hahmottamaan matkan mahdollista mittaa ja budjettia.

Kuinka monta kilometriä päivässä?

Reissatessasi pyörällä, on tämä on se kysymys, jota kysytään jatkuvasti. Päivän pituus voi olla ihan mitä vain, riippuen sää-olosuhteista, maastosta, pyörän painosta, oleskeluluvan pituudesta, omasta matkustustyylistä ja kunnosta. Itse olen huomannut, että usein siinä sadan kilometrin jälkeen alkaa polkeminen maistua puulta, joten sitä suurempia päiviä en suunnittele usein. Esimerkiksi 70-80km on hyvä ja rennohko matkantekopäivä. Kovalla helteellä tai vuorilla taasen jo viiteenkymmeneen pääseminen saattaa olla melkoinen saavutus – liian paljon on turha ahmia. Kannattaa muistaa, että on ihan eri asia vetäistä 70 kilometrin iltalenkki keveällä pyörällä kerran viikossa, kuin taittaa päivästä toiseen samainen määrä kilometrejä, kaikkea tarvitsemaansa mukanaan kantaen ja ympäristöään tutkien.

Joustavuus on tässäkin matkustustyylissä valttia: jos päivän puolivälissä matkan varrelle sattuu täydellinen leiripaikka ja aika sen sallii, kannattaa suunnitelmasta poiketa ja nauttia löydöstä, tarpeen mukaan kilometrit seuraavina päivänä takaisin kirien. Tai jos päivän urakka on vauhdittavan myötätuulen ansiosta kasassa jo lounas-aikaan, voi hyvää keliä hyödyntää jatkamalla matkaa samana päivänä vielä seuraavaan kaupunkiin.

Reissuun pyörällä – reitin suunnittelusta

Seuraavan päivän reitin voi alustavasti kaavailla kussakin yöpymispaikassa, paikallisten vinkkien avulla. Suosittelen pitäytymään pienillä teillä aina, kun mahdollista. Hiljaiset maantiet ovat kauniimpia ja turvallisempia kuin hektiset valtaväylät, eikä yksitoikkoisilla moottoriteillä yleensä edes saa pyöräillä. Muuten toki reitti kannattaa tuumailla omien mieltymysten mukaan kiinnostavien kaupunki- ja luontokohteiden tasapainossa. Rakastatko merimaisemia? Valitse rannikkoreitti. Hirvittävätkö mäet? Seuraa jokia ja kanaaleja. Kiikarissa upeat näköalat? Suuntaa vuorille. Janoatko kulttuuria? Pyöräile kaupungista kaupunkiin. Kovin tarkkoja suunnitelmia ei silti kannata tehdä, sillä ne muuttuvat kuitenkin.

Aseta pyörämatkalle päämäärä

Pyörän selässä tulee taatusti myös hetkiä, kun motivaatio on koetuksella. Huono sää, jumissa oleva kroppa tai yksitoikkoinen maisema. Omasta kokemuksestani polkeminen pysyy näinäkin hetkinä mielekkäänä, kun tietää, että on matkalla jonnekin. Siispä aseta matkallesi tietty tavoite tai määränpää – sen läheneminen ja tietynlainen saavutus motivoi ja auttaa jaksamaan.

Jos päätät lähteä pitkälle reissulle, aseta matkan varrelle välietappeja; näin lopullinen määränpää ei tunnu liian kaukaiselta. Rajanylitys uuteen maahan tai kauan haaveilemasi kohteen saavuttaminen voi olla hyvä välisaavutus, joka innostaa jatkamaan matkaa.

Budjetoinnista ja kuluista

Kuten matkaillessa muutenkin, menot koostuvat ruoasta, majoituksesta, pääsymaksuista ja ostoksista. Pidemmillä matkoilla pyörän huolto, mahdolliset laivaliput tai viisumimaksut lisäävät kuluja. Kaikki toki riippuu omista kuluttamistottumuksista ja tarpeista, mutta simppeliydessään pyörällä matkustaminen voi olla todella edullista. Olettaen, että leijonanosa varusteista on hankittu etukäteen, voi itse reissuun lähteä suht vaatimattomalla päivä/kuukausibudjetilla. Ensimmäisellä lyhyellä pyöräreissullani viiletin menemään viidellä eurolla päivässä. Pitkällä 21 kuukauden matkallani sen sijaan käytin keskimäärin 575 euroa kuukaudessa. Euroopassa summa käsitti lähinnä telttailua ja itse kokkaamista, Aasiassa taas päivittäisiä hotelliöitä ja ravintolaruokailuja.

pyörällä matkalle

Omalla kohdallani, kaksi kolmasosaa rahasta menee aina ruokaan. Majoituskulut voi minimoida helposti yöpymällä ilmaiseksi mm. telttailemalla luonnossa tai ihmisten pihoilla, sohvasurffaamalla (warmshowers.org) ja muissa vaihtoehtoisissa majapaikoissa. Pyörällä matkatessa on tavallista saada kutsuja yöksi ihmisten koteihin, tai vähintäänkin pihalle telttailemaan. Silti kannattaa varata osa budjetista majoitukselle, sillä joskus edullinen hotellihuone tai suihkuilla varustettu camping-alue vaan yksinkertaisesti tulevat tarpeeseen.

Vaikka pyörämatkailu on perinteisesti budjettimatkailua, ei sen tarvitse olla. Jos telttailu ja retkikeittiössä kokatut ateriat eivät ole juttusi, voi toteuttaa astetta överimmän reissun isolla budjetilla ja kaikilla mukavuuksilla.

Pari huomiota ruokailuista

Pyöräillessä kulutat paljon energiaa, joten nälkä tulee usein. Euroopassa leipomot ovat käteviä nopeisiin, edullisiin ja helppoihin aamiaisiin ja lounaisiin. Niiden lisäksi tutuksi tulevat kaikenlaiset levähdyspaikat ja puistot, jotka toimivat reissukeittiönä päiväsaikaan; tonnikalapatongit syntyvät kätevästi vaikka varjoisilla puistonpenkeillä, pitäessäsi taukoa helteisinä keskipäivän tunteina. Reissukeitin kaivetaan esiin illalla – se on Euroopassa telttailevalle budjettimatkaajalle ihan must. Aasiaan kohdistuvalle matkalle en sen sijaan välttämättä veisi keitintä, sillä kokattua ei yksinkertaisesti tule, eikä se ole rahallisesti järkevää. Mahat täyttyvät katukeittiöissä ja ravintoloissa, aamusta iltaan.

Miten onnistuu pyörän kanssa lentäminen?

Helpointa on hypätä vain satulaan ja aloittaa matka kotiovelta. Mutta jos reissun haluaa aloittaa kaukaa, niin kyllä, pyörän kanssa voi myös lentää! Se ei vastoin yleistä käsitystä ole superkallista tai ylivoimaisen vaikeaa, mutta vaatii toki jonkin verran valmisteluja. Pyörä tulee pakata pyörälle tarkoitettuun pahvilaatikkoon tai lentolaukkuun, pehmustaen herkempiä osia kuplamuovilla. Kumit on tyhjennettävä ja ohjaustanko käännettävä. Kannattaa vertailla lentoyhtiöiden säännöksiä – jotkin firmat antavat tuoda pyörän osana normaalia matkatavarakiintiötä ilman lisämaksuja. Silti helpompaa (ja pyörälle turvallisempaa!) on aina valita juna tai laiva, jos mahdollista.

Mikään unelma ei ole liian suuri

Olen vakaasti sitä mieltä, että pyöräily on helpoin tapa saavuttaa jotain, jota moni ei edes usko mahdolliseksi. Kun on polkenut itse kokonaisen valtion halki tai vuoriston yli, on jo saavuttanut jotakin mitä moni ei tule koskaan kokeilemaan. Silti kyseessä on kulkutapa, jonka me opimme jo tarha-ikäisinä. Ei hurjuutta vaativa extreme-laji, vain jotain ihan tuttua. Pyörämatkassa onnistuminen on kiinni vain omasta tahdonvoimasta, eikä suuria haaveita kannatta arkailla.

Ensimmäinen oma pyöräreissuni oli viiden päivän matka halki Luoteis-Ranskan. Kun 400 sadan kilometrin taipale päättyi St. Malossa, syntyi seuraava idea: Jospa pyöräilisin seuraavaksi Australiaan? Ja niin minä kolmen vuoden jälkeen tein.

Lukuvinkki: Eerikan henkilöhaastattelu löytyy täältä!

Syttyikö kiinnostus? Hyppää satulaan ja kokeile retkipyöräilyä lyhyellä lähiseutureissulla. Jaa kokemuksesi kommenteissa tai vaikka #seikkailijattaret -hashtagin kautta Instassa. Lempeitä pyöräilytuulia, seikkailijattaret!

 


 

Kiinnostaako pyöräily? Lue myös ainakin nämä jutut!

Kesä polkupyörällä Euroopassa / Seikkailijattaret

Markus pyöräilee Uuteen-Seelantiin / Seikkailijattaret

Nainen ja pyörä yksin Iranissa / Seikkailijattaret

230 kilometriä pyöräilyä Suomessa – Salosta Helsinkiin / Urbaani viidakkoseikkailijatar

Pyörän selästä maailmaa tutkiva fiilistelijä ja Itä-Lontoon kasvatti, joka paluumuutti Suomeen vuosien seikkailun jälkeen. Nyt helsinkiläistyneen Eerikan sydämen sykkimään saavat niin vuorimaisemat, sademetsät kuin rosoinen katukulttuurikin. Ja hyvä viini, vaikka sitten retkimukista. Eteenpäin vievät arjen seikkailut sekä rento ja utelias ote elämään.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Viola Wallenius Keniassa
Edellinen seikkailu

Viola Wallenius elää arkeaan Keniassa, mutta palaa aina Suomeen

Seuraava seikkailu

Pitkien polkujen Seikkailijattaret

Latest from Aktiivilomailu

Ilmiö nimeltä thru-hike

Enää edes luontoretkeily ei ole vain luontoretkeilyä, vaan harrastuksen suosion myötä myös vaelluskulttuuri on saanut omat