Laura Kirjokivi

Riding 4 Hope – Pyörällä Euroopan halki

Kerro kaverille!

Laura Kirjokivi lähti pitkälle pyörämatkalle Euroopan läpi. Pyörä allaan hän taitti matkan Suomesta Espanjaan, keräsi samalla rahaa ihmiskaupan uhreille ja etsi itseään. Mitä matka opetti ja mitä jäi käteen?

Minä: ”Mä aion polkea Madridiin yksin ja nukkua teltassa.”
Muut: ”Et kai sä yksin, sehän on vaarallista. Mitä vaan voi tapahtua.”
Minä: ”Mitä vaan voi tapahtua, kun astuu koti ovesta ulos. Mun on tehtävä tämä, en voi elää ilman.”

Nimeni on Laura ja olen humanisti, nykyään myös maailmanmatkaaja ja pyöräilijä. Suunnilleen neljä vuotta sitten aloin haaveilla pyöräilystä Euroopan halki. Minulla oli tarve tutustua ihmisiin, ympäröivään maailmaan ja sitä kautta itseeni.

Pyörittelin ajatusta vapaudesta ja siitä, mitä se tarkoittaa muille ihmisille. Muistan, että istuskelin Porvoossa joella kirjoittelemassa ja hahmottelin ideaa kirjasta joka perustuisi Euroopan reissulla tapaamieni ihmisten elämäntarinoihin ja ajatuksiin vapaudesta.

Aloin suunnitella konkreettista reissua pikkuhiljaa ja vaikka kirja on mielessäni edelleen, niin mukaan astui myös ajatus hyväntekeväisyydestä. Rehellisesti sanottuna tunsin huonoa omaatuntoa siitä, että minulla on mahdollisuus tehdä jotain niin siistiä eli polkea pitkin poikin maailmaa samaan aikaan, kun muualla maailmassa nähdään nälkää ja soditaan.

Riding 4 Hope Laura Kirjokivi

Riding for Hope -projekti vie pyörämatkalle Eurooppaan ja kerää rahaa ihmiskaupan uhreille

Kirjaprojekti muuttui hyväntekeväisyysprojektiksi, jonka kohteeksi, jos niin voi sanoa, valikoitui ihmiskauppa ja nimeksi tuli Riding for Hope. Voisin puhua ihmiskaupasta vaikka mitä, mutta lyhyesti se on mielestäni pahinta, mitä ihminen voi tehdä toiselle − edes eläimet eivät ole niin julmia. Eläimet toimivat kuin luonnon kuuluukin, mutta me ihmiset olemme poikenneet luonnosta hyvin pahasti ja toimimme usein vain itsekkyyden pohjalta. On helpompi sulkea silmät kuin pyrkiä ymmärtämään omia toimintatapojamme ja niiden seurauksia.

Olen ollut jo pitkään hieman pihalla siitä, mitä minun pitäisi tehdä elämälläni. Mikä on paikkani tässä maailmassa? Olen yrittänyt miettiä vahvuuksiani, kokeillut vaikka mitä töitä ja koittanut auttaa jollakin tavalla yhteiskuntaa ja toimia niin kuin kuuluukin, mutta jostain syystä se on tuntunut samalta kuin että yrittäisi ajaa pyörällä, jossa jarrut ovat jumissa. Pääsen eteenpäin, mutta hitaasti. Katselen, kuinka ystävät ympärilläni rakentavat elämäänsä lasten ja aviomiesten kanssa; aivan kuin se olisi itsestäänselvää. Tietysti he ovat myös käyneet omat vaikeutensa läpi, mutta nyt vaikuttavat olevan juuri siellä missä pitääkin.

Riding 4 Hope Laura Kirjokivi

Ai missä itse olen nyt? Istuskelen Ranskan länsirannikolla, La Rochelle -nimisessä paikassa. Kilometrejä on noin 1700 takanapäin ja 1000 vielä edessä jotta saavutan Madridin. Seuraava etappini on Bordeaux ja siitä rannikkoa alas pikkuhiljaa Espanjan puolelle. Jalat ovat meinanneet monta kertaa antaa periksi, mutta olen jatkanut. Tunnen, että olen joka päivä juuri siellä, missä minun pitääkin olla. Tunnen ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen, että olen saanut kiinni jostakin, olen tuntenut vapauden. Sen saman vapauden, jota tunsin lähtiessäni 18-vuotiaana ensimmäiseen työharjoitteluun ulkomaille.

Olen kokenut paljon erilaisia tunteita: pelkoa silloin, kun ilta alkaa hämärtyä (minulla ole yöpaikkaa, koska lähetin liian painavan teltan Suomeen Lillestä ja ostin tilalle riippumaton) ja epätoivoa silloin, kun reidet on niin jumissa, että pääsen tasaista tietä eteenpäin vain kevyimmällä vaihteella. Niin kliseistä kuin se onkin, en vaihtaisi näitä pelkoja tai epätoivon hetkiä mihinkään, koska ne ovat asiat, mitkä rakentavat minusta sen naisen, joka haluan olla.

Olen käyttänyt paljon yhteisöä nimeltään Warmshowers, joka on tarkoitettu pyöräilijöille. Sen ideana on luoda oma profiili ja joko etsiä yöpaikkaa tai tarjota omaa kotiaan pyörämatkailijoille. Tämä on ollut todella tärkeä yhteisö minulle. Olen tavannut uskomattoman upeita ihmisiä ympäri Eurooppaa. Jokainen, jonka luona olen ollut, on heti tuntunut ystävältä, aivan kuin olisimme tunteneet jo pidemmän aikaa. Mikään ei ole niin opettavaista kuin ihmisten aitous, rehellinen avoimuus, läsnäolo ja halu jakaa. Tottakai reissun alussa olin todella vaatimaton ja pyrin olemaan jopa hieman ”näkymätön” etten aiheuttaisi vaivaa.

Riding 4 Hope Laura Kirjokivi

Nyt olen oppinut, että ihmiset, jotka ovat mukana tällaisessa yhteisössä, nauttivat siitä ja saavat itse todella hyviä kokemuksia jakamisesta ja auttamisesta. Ei tarvitse edes olla osa Warmshowersia. Riittää, että menet syrjäisessä pikkukylässä kysymään vettä joltakin paikalliselta, niin johan sieltä tulisi vaikka mitä ja apua saa aina yleensä enemmän kuin edes pyytää. Ehkä ihmiset ovatkin oikeasti todella hyviä ja epäitsekkäitä, mutta eivät ole saaneet mahdollisuutta näyttää sitä? Tämä kaikki on avannut minun sisälläni jotakin, mistä en ole valmis luopumaan koskaan, jotain mikä yhdistää minua ympäröivään maailmaan. Lähdin etsimään vastausta kysymykseen ”mitä on vapaus” ja tiedän nyt, että se on elämistä sydämellä, se on jakamista, itsensä kunnioittamista ja kuuntelemista, se on niitä hetkiä kun poljet yksin naisena keskellä ei mitään ja koet todella voimaannuttavan tunteen olemisesta.

Jatkan vielä matkaani ja tiedän, että sydämeni jää huutamaan jokaisen kohtaamisen perään. Joudun jatkuvasti opetella irtipäästämistä, koska haluan viedä Riding for Hope -projektini loppuun saakka niin kuin suunnittelin, mutta voin aina palata tapaamieni ihmisten luokse. Jos en pääse heidän luokseen konkreettisesti, niin ainakin muistoissani.

Jälkihuomio

Tästä kirjoituksesta on nyt reilu kuukausi ja istun kaverini mökillä Suomessa. Palasin viikko sitten ja en voi kieltää, etteikö paluu olisi tuntunut haastavalta. Yhdeksän viikkoa reissussa tuntui kahdelta vuodelta, koska koin niin paljon ja tutustuin niin moneen uuteen ihmiseen.

Suomi tuntui kuin olisin laskeutunut toiselle planeetalle. Toki odotin kovasti, että näen ystäviäni ja perhettäni, mutta heillä on omat arjen rutiinit. Rutiinit tuntuvat ahdistavilta, koska ne muistuttavat minua siitä, että minunkin on päästävä taas kiinni elämään Suomessa.

Riding for Hope on hyväntekeväisyysprojekti, mutta samalla kesä oli itselleni aika, jona toivoin saavani selkeyttä omaan merkitykseeni tässä elämässä. Opin todella paljon jokaiselta ihmiseltä, jonka kohtasin ja haluan ehdottomasti jatkaa aiheen parissa.

Janoan kuitenkin lisää sitä vapaudentunnetta, kun päättää päivä kerrallaan, mitä tekee ja mihin menee. Tuntuu liian isolta ajatukselta päättää, mitä teen loppuelämäni. Toisaalta, eihän kukaan muu vaadi sitä päätöstä minulta kuin minä itse. Ehkä nyt olisi hyvä vain päästää irti jatkuvista aikatavoitteista ja antaa hetkien viedä minua eteenpäin tässä elämänvirrassa, antautua.

Teksti ja kuvat: Laura Kirjokivi


Lauran blogi: aika-ajo.com/riding4hope
Facebook: @helsinki2madrid
Instagram: riding4hope
Mesenaatti: www.mesenaatti.me/riding4hope

Kerro kaverille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top