Minulla on tunne, että varmasti rakastat matkustamista tai ainakin haaveilet voivasi matkustaa. Mikä ajaa sinut tien päälle tai miksi haluaisit matkustaa? Mikä on matkustamisen parasta antia?
Jo pienestä pitäen olen tiennyt, että haluan nähdä maailmaa. Kummienoni on merikapteeni, joten ihmettelin kaikkia noita paikkoja, joista postikortteja saapui nimelläni – ehkä matkustaminen kulkee veressä. Muistan myös ala-asteella koulusta saamani karttakirjan, jonka sivuja selasin onnessani mittaillen välimatkoja ja opetellen maita, kaupunkeja sekä lippuja, myös ihmetellen toisten maiden olevan vihreämpiä väritykseltään kuin toiset. Puhumattakaan kaapelikanavien matkailu- sekä dokumenttikanavista (kiitos äiti ja iskä), jotka vain ruokkivat tunnetta, joka taisi olla matkakuumetta – loppusilauksena tuolle tunteelle tekivät Rikun ja Tunnan seikkailut. Tiesin, että minut on luotu liikkumaan.
En tiedä syytä tälle tunteelle, mutta jokin vetää maailmalle. Ihanan euforinen tunne valtaa kehoni sekä mieleni, kun suunnittelen seuraavaa seikkailua tai haaveilen uudesta ennennäkemättömästä kohteesta – jo pelkkä mielikuvitusmatka saa kehooni suuren onnentunteen valtaan.
Mitä enemmän vuodet vierivät, sitä enemmän huomaan arvostavani erilaisia asioita, joita matkailuun tulee. Nuorempana (vaikka olenhan nuori edelleen) kiinnostavaa olivat perinteiset turistikohteet sekä ostosten tekeminen ja hauskanpito, mutta tänään arvostan asioita pintaa syvemmältä. Paikallinen ruoka on edelleen se juttu, mutta senkin edelle menevät kohtaamiset sekä kokemukset ihmisten kanssa – niin paikallisten kuin muiden matkalla olevien.
Ihmiskohtaamiset ovat siunaus. Ne ovat lahja, joka rikastuttaa meistä jokaisen. Jokainen meistä värittää toistensa tarinoiden sivuja – tuomme oman lisämme jokaisen kohtaamamme ihmisen elämään, he myös meidän. Valitettavasti tämä yhteiskunta opettaa meitä olemaan itsenäisiä yksilöitä, jotka eivät tarvitse muita, ja avun pyytäminen tai yksilöidenvälinen yhteistyö ovat toisarvoisia asioita paremmuudesta kilpailun rinnalla, mutta kuuluuko asian tosiaan olla näin?
Dalai Lama kirjoittaa kirjassaan Myötätunto siitä, miten paljon tarvitsemme vanhempiemme hoivaa ja opastusta, kun olemme vastasyntyneitä ja lapsia, ja mitä vanhemmaksi tulemme aikuisiän jälkeen, sitä enemmän olemme riippuvaisia muiden ihmisten huolenpidosta. Hän kirjoittaa siitä, miten näiden ajanjaksojen välillä näytämme unohtavan muiden ihmisten tärkeyden jokapäiväisessä elämässämme, ja hän pohtii, mihin luulemme tuon tärkeyden katoavan – koko yhteiskunta loppujen lopuksi on aina kanssaihmisistä riippuvaista. Ja mitä elämä olisikaan ilman heitä! Jaettu ilo on suurempi ilo.
Näen jokaisessa kohtaamassani ihmisessä syyn kiitollisuudelle. Kun mietin heitä kaikkia, joiden kanssa polkumme ovat kohdanneet, on jokainen tavalla tai toisella jättänyt jälkensä. Voimme oppia valtavasti toisiltamme – vieraanvaraisuudesta, auttamisesta, arjenasioista, mielenmaailmasta, viisaudesta, rakkaudesta, kärsivällisyydestä. Lista on loputon.
Omalla kohdallani etenkin henkinen maailmani sekä henkinen maailmankatsomukseni ovat laajentuneet suunnattomasti kohtaamieni ihmisten ansiosta. Olemme keskustelleet paljon, ja jälkikäteen monen asian ymmärrys on joko auennut tai syventynyt. Matkanvarrella on tullut paljon ahaa-elämyksiä sekä uusia ideoita, ja joskus toinen ihminen on rohkaissut kohti unelmia tai uusia haasteita – puolin ja toisin.
Enkä voi unohtaa niitä surun ja ilon kyyneleitä, jotka lopulta ovat kääntyneet pohjattomaksi nauruksi. Niin paljon jaettuja kokemuksia ja tunteita ihmisten kanssa, joita emme edes tunne. Kummallista kyllä, mutta joskus tuntematon tuntuu kuin kokoontuisit yhteen perheesi kanssa, ja se on taianomainen tunne – jotenkin uskon, että sielut edellisistä elämistä ovat noina hetkinä jälleen tavanneet toisensa.
Sen lisäksi tuntematon on tarjonnut auttavan kätensä, mutta olen uskaltanut luottaa. Olen pyytänyt apua ja tuntematon on siihen vastannut. Eivät kaikki ole niin hyväntahtoisia kuin yrittävät antaa ymmärtää, joten ääni sisälläni on käskenyt kääntää selkäni ja jatkaa matkaa toiseen suuntaan.
Joskus yksi päivä tuntuu vuosikymmeneltä ja tuo pieni hetki jää ikuisesti muistojemme kirjaan – vielä vuosien päästä palaamme niihin hetkiin ja tunteisiin kuin se olisi tapahtunut vasta eilen. Joskus saamme toisen tilaisuuden viettää aikaa heidän seurassaan, joskus kohtaaminen jää vain siihen yhteen päivään, mutta se ei määrittele sielujenvälistä ystävyyttä, joka kantaa läpi vuosien sekä kilometrien. Syviä ystävyyssuhteita on syntynyt mitä kummallisimmissa tilanteissa ja mitä erikoisimpien ihmisten kanssa. Joskus rakkaus on yllättänyt.
Niin paljon opittua myöätuntoa ja viisautta, eikä aina vain heiltä kaikista vanhimmilta. Muistan tavanneeni Intian Bodh Gayassa nuoret sisarukset, joista yhdeksänvuotias sisko kertoi päättänneensä alkaa kasvissyöjäksi. Kysyin ystäväni kanssa hämmästyneenä, mistä hän sai ajatuksen moiseen hienoon päätökseen, ja tyttö vastasi: ”Pikkuveljeni sanoi, että on väärin syödä eläimiä.” Katsoimme ystäväni kanssa hämmästyneinä, mutta hymyssäsuin siskon vieressä istuvaa pikkuveljeä ja kysyimme siskolta, miten vanha hänen veljensä sitten on. Hän vastasi: ”Hän on viisivuotias.” Kerroimme pikkuveljelle hänen olevan hieno esimerkki muille ihmisille ja toivoimme hänen jatkavan myötätuntoisella asenteellaan vastaisuudessakin.
Tuttu sanonta ”matkailu avartaa” ei voisi yhtään enempää osua oikeaan. Olipa mielenkiintomme kohde mikä hyvänsä, matkailu jättää aina jälkensä. Vaikka palaisimme kotiin pankkitili miinuksella on jäljelläoleva tunne kaikesta huolimatta rikkaus ja on ihanaa jakaa tuosta vauraudesta perheelle ja ystäville sekä ammentaa siitä itselleen myöhemmin.
Itse odotan jo innolla saavani joskus tulevaisuudessa kertoa seikkailuistani lastenlapsilleni ja nähdä, kun he tutkivat maailmaa, joka on varmasti hyvin erilainen kuin maailmamme tänään.
Ja ehkä me kaikki tämän päivän seikkailijattaret olemme tuolloin seikkalijatarmummoja, jotka antavat maailman viedä, vaikka vauhti jo hieman olisi hidastunut.
Seikkailuntäyteisiä päiviä sekä paljon valoa ja rakkautta sinne, missä ikinä tänään kuljetkin!
Mikä on sinun matkan varrellasi hienointa ja arvokkainta, mitä olet toiselta oppinut?
