fbpx

Seikkailijattaren vinkit aktiiviseen lomaan Kolilla

Itä-Suomen Koli kutsuu kansallismaisemiinsa kerta toisensa jälkeen. Elämyshenkistä tekemistä riittää Kolilla vuodenajasta riippumatta. Miltä kuulostaisi esimerkiksi ratsastusretki islanninhevosilla metsän siimeksessä tai päiväpatikka Mäkrävaaran maisemissa? Seikkailijattaret-tiimin Emilia Rodriguez kertoo kokemuksistaan.

Lieksassa sijaitseva Koli hurmaa ympäri vuoden. Upeat kansallispuiston maisemat ovat tehneet minuun vaikutuksen sekä kesällä että talvella. Kolilla minut on päässyt yllättämään myös se, miten monipuolista tekemistä siellä riittää niin aktiiviseen kuin rauhallisempaankin lomaan. Jaan seuraavaksi omat suosikkini Kolin vaara- ja järvimaisemiin:

Kolin Paimentupa kutsuu ratsastamaan islanninhevosilla

Aivan Kolin kansallispuiston läheisyydessä sijaitsee Paimentupa-niminen majapaikka ja islanninhevostalli. Olen vieraillut Paimentuvassa kaksi kertaa, sekä kesällä että talvella. Kesän visiitilläni yövyin mieheni kanssa usean yön Paimentuvan pihapiirissä sijaitsevassa kesäaitassa. Aitan lisäksi Paimentupa tarjoaa majoitusta myös huoneistoissa ja mökeissä, jotka ovat varattavissa ympäri vuoden.

Paimentuvan ehdoton kohokohta ovat sen islanninhevoset, joita asustelee tallilla 13. Talli järjestää eri pituisia maastovaelluksia Kolin metsissä. Ratsastuksen voi varata riippumatta siitä, majoittuuko Paimentuvalla vai jossain muualla.

Olen molemmilla kerroilla osallistunut Paimentuvan ratsastusretkelle, jolle lämpimät suositukseni. Islanninhevoset ovat lupsakoita tapauksia, joilla voivat ratsastaa niin ensikertalaiset kuin kokeneemmat seikkailijattaret. Et tarvitse esimerkiksi omaa ratsastuskypärää, vaan sellaisen saa Paimentuvalta.

Viimeisimmällä retkellä ratsastin sympaattisella Vindurilla, joka tarjosi tasaista ja varmaa kyytiä. Vindur otti alamäet hieman varovaisemmin ja hitaammin kuin muut, mutta tasaisella ja töltätessä Vindur otti aina kaverinsa kiinni. Vindurin lisäksi kiitokset myös Paimentuvan ratsastuksenopettajalle, joka ei voisi olla paremmassa pestissä. Olen molemmilla ratsastuskerroilla kuunnellut korvat höröllä hänen huumoripitoista tarinointiaan Kolin kylästä ja sitä ympäröivästä luonnosta.

VINKKI: Paimentupa tarjoaa Seikkailijattaren etukortin haltijalle kaksi ratsastusretkeä yhden hinnalla tai -10 % yksityisvaelluksesta. Esimerkiksi 1,5 tunnin ratsastus maksaa 45 e/per henkilö, joten etu on todella hyvä ja maksaa heittämällä etukortin hinnan (24,90 e) takaisin. Tutustu korttiin ja sen muihinkin etuihin täällä ja hanki omasi.

Kolin Paimentuvan hevosia.

Kolin Paimentuvalla ratsastamassa.

Kolin Mäkrävaaralta aukeavat upeat maisemat

Olemme luultavasti kaikki nähneet upeita kuvia Ukko-Kolin huipulta. Perinteisen Huippujen kierroksen lisäksi suosittelen Kolilla patikoimaan ehdottomasti myös Mäkrävaaralle johtavan reitin, joka on sulan maan aikana reilu seitsemän kilometriä.

Matkan varrella pääsee kulkemaan niin havumetsän katveessa kuin ahojen poikki. Ennen Mäkrävaaran huippua edessä on jyrkkä nousu, jolla myös syke kohoaa. Ylhäällä odottaa maisema, joka on yksi kauneimmista Suomessa näkemistäni. Mäkrän huippu on suosikkini myös siksi, että siellä on ainakin omilla visiiteilläni ollut rauhallista ja hyvin vähän muita samaan aikaan. Näkymä on kuin maalaus sinivihreissä tai mustavalkoisissa väreissä riippuen siitä, milloin olet paikalla.

Mäkrän kierroksella ei ole virallista talvikunnossapitoa, mutta käytännössä reittiä voi kulkea ympäri vuoden muiden retkeilijöiden jalanjäljissä. Kannattaa huomioida, että Purolanaholta lähtevä nousu Mäkrävaaran huipulle voi olla talvisin liukas, joten nastakengät saattavat olla tarpeen. Kolin luontokeskus Ukosta voi kysyä viimeisimmän tilanteen ja vinkit reitille.

Kolin upea maisema.

Muita vinkkejä Kolille:

  • Tiesitkö, että Kolin kansallispuiston paraatipaikalla sijaitsee Break Sokos Hotel Koli? Lue Seikkailijattaret-tiimin Veera Kinnusen kokemuksia hotellista täältä.
  • Kolilla pääsee nauttimaan myös tunnelmallisesta maisemakylpylästä, joka sijaitsee edellä mainitun hotellin yhteydessä. Koli Relax Spasta avautuvat maisemat kohti Pielisen järveä. Lue Veera Kinnusen vinkit kylpylään täältä.
  • Jos arvostat sympaattista ja persoonallista majoitusta, B&B Kolin Keidas saattaisi olla sinun juttusi. Majatalo järjestää erilaisia hyvinvointiaktiviteetteja, kuten saunajoogaa ja villiyrttikursseja. Seikkailijattaren etukortilla saat aamiaismajoituksesta -15 % alennusta. Lue lisää täältä.
  • Kenties olet kiinnostunut toisenlaisesta lähestymistavasta Koliin, vedestä käsin? Melo Kolin Hiekkasaarille ja nauti rauhasta. Aiheesta juttu Lauran Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogissa.

Oletko sinä käynyt Kolilla tai haaveiletko siitä? Minne siellä neuvoisit seikkailijatarta suuntaamaan uusien elämysten perässä?

Teksti ja kuvat: Emilia Rodriguez/Merkintöjä maailmasta -blogi

Emilia Rodriguez

Ihmisten ja kulttuureiden kohtaamisesta, savannilla vaeltavista eläimistä, jylhistä vuorijonoista, turkoosista vedestä sekä idyllisistä kaupungeista innostuva seikkailijatar. Uskoo omaan intuitioon, haluaa tehdä merkityksellisiä tekoja ja oppia ymmärtämään maailmaa, sen luontoa ja ihmisiä. Mm. vaihtosyksy Aasiassa, Intian kehitysyhteistyön opintomatka ja Kenian vapaaehtoistyö- ja soolomatka olleet niitä (reissu)elämän kohokohtia. Emilia kirjoittaa Merkintöjä maailmasta -nimistä blogia.

Vastaa

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

EDELLINEN SEIKKAILU

Elämys Lapissa: koiravaljakkoajelu Ylläksellä

Yado Oikawa
SEURAAVA SEIKKAILU

Suomen erikoisin majoitus - japanilainen majatalo