Halo!
Terveisiä päiväntasaajan hujakoilta, tarkalleen ottaen Balin kupeessa sijaitsevalta Nusa Lembonganin saarelta. Kotini löytyy Länsi-Papualta, Raja Ampatin pieniltä saarilta (uusille lukijoille lukuvinkiksi tämä juttu) ja saavuin tänne Nusa Lembonganin saarelle toukokuun lopulla tarkoituksena viipyä vain muutama hassu viikko korallien kasvatuskurssia suorittaen, mutta toisin kävikin.
Kesäkuun lopulla Indonesia lunasti kärkipaikan maailman koronatilastoissa ja maan hallitus kiristi entisestään koronarajoituksia. Heinäkuussa presidentin määräyksestä kotimaanmatkailua rajoitettiin ja rokotetodistuksista tuli pakollisia. Indonesiaan pääsyä ulkomailta rajattiin entisestään, mikä teki esimerkiksi business-viisumilla tulevien turistien saapumisesta lopun. Tämä tarkoitti minun näkökulmastani sitä, ettei Papuan perukoille ollut odotettavissa turisteja kesän viimeisinä kuukausina ja päätin jäädä seuraamaan tilannetta tänne Balin kupeeseen.
Viikot muuttuivat kuukausiksi hujauksessa. Päivät saarella ovat kuluneet lähestulkoon poikkeuksetta sukeltaessa, surffausta kuvaillessa sekä odotellessa. Olen elänyt viimeiset kuukaudet täysin omassa sukelluskuplassani, koralleja kasvattaen ja siihen syventyen. Alkuperäisen kolmen viikon korallienkasvatus- sekä meribiologian peruskurssien jälkeen päädyin syventämään opintojani sekä auttamaan koralliprojektien parissa Lembonganin saarella. Suoritin Rescue Diver ja Scientific Diver -kurssit ja olen viettänyt satoja tunteja pää pinnan alla täällä ollessani.
Olen löytänyt elämääni täysin uudenlaisen harrastuksen, joka tuntuu jollain tasolla myös kutsumukseltani. Tämän reilun vuoden ajan olen enemmän tai vähemmän työskennellyt korallienkasvatusprojektien parissa ja todella tuntenut itseni onnelliseksi pinnan alla työskennellessäni. Minut valtaa sanoinkuvaamaton rauha kun valmistelen itseäni sukellusta varten; asettelen sakset, nippusiteet ja pienen vasaran taskuihini. Pistän käteeni hanskat ja teen sukelluskavereideni kanssa varustetsekkauksen. Lasken kolmeen, pidän maskistani kiinni ja pudottaudun selälleni siniseen mereen veneen laidalta. Laskeudun koralliriutan laidalle ja uin tieni koralliprojektin pariin, jossa vietän yleensä noin 60 minuuttia kerrallaan työskennellen
Erilaiset työtehtävät pitävät minut kiireisenä pinnan alla ja vaivun täysin omaan maailmaan. Viereisellä koralliriutalla asuvat kalat, ravut sekä muut selkärangattomat pitävät ainutlaatuisia ääniä ja niitä on lumoavaa kuunnella.
Täällä koralliprojektin parissa työskenteleminen on ollut minulle täydellinen keino oppia lisää veden alla työskentelystä, mutta myös meribiologiasta. En malta odottaa sitä päivää, kun pääsen taas sukeltamaan Raja Ampatilla ja jatkamaan näillä opeilla koralliriutan elvyttämisprojektia kotiriutallamme.
Ensi kertaan täältä paratiisista!
Terkuin ♥
Sandra
Tällä palstalla Seikkailijattarien ympäri maailmaa asuvat kirjeenvaihtajat jakavat palasia arjen ihmeistä, paikallisesta kulttuurista ja maan ilmiöistä. Haluatko sinäkin liittyä kirjeenvaihtajien rinkiin? Ota yhteyttä info@seikkailijattaret.fi.