fbpx
oulanka

Suomen kansallispuistot – luontoa parhaimmillaan

/

Tänä kesänä varmasti poikkeuksellisen moni matkailee kotimaassa. Täydellisen vaihtoehdon etenkin luonnossa liikkujalle tarjoavat upeat kansallispuistomme. Suomessa on kaiken kaikkiaan neljäkymmentä eri kansallispuistoa ympäri maata, joten vaihtoehtoja riittää. 

Miksi kansallispuistoja perustetaan? Ne ovat suuria luonnonsuojelualueita, joiden tehtävänä on turvata luonnon monimuotoisuus sekä antaa meille mahdollisuus nauttia luonnosta. Ensimmäiset Suomen kansallispuistot on perustettu vuonna 1938 ja uusin eli Hossan kansallispuisto perustettiin 100 vuoden itsenäisyyden juhlavuonna 2017.

Täältä löydät kattavasti tietoa Suomen kansallispuistojen historiasta – suosittelen kurkkaamaan. 

Retkeily ja luonnosta nauttiminen onnistuu hyvin niin päiväseltään kuin myös yön yli esimerkiksi telttaretkien tai vaellusten myötä. Reittejä on monenlaisia: pituutta reiteillä niin muutamista sadoista metreistä satoihin kilometreihin, niin esteetöntä tai helppoa polkua kuin myös kuin myös todella vaativaa maastoa. Kansallispuistot ovat meitä kaikkia varten. 

Asetin itselleni pienen tavoitteen pari vuotta sitten: vierailen kaikissa Suomen kansallispuistoissa elämäni aikana. Matkaa maaliin on vielä hurjasti, mutta se on parempi kuin ei mitään. Tällä hetkellä olen käynyt Pallas-Yllästunturin, Nuuksion, Kolin, Oulangan, Sipoonkorven, Hossan, Liesjärven sekä Linnansaaren kansallispuistoissa eli nähtävää riittää vielä. 

Oulangan kansallispuiston Pieni Karhunkierros on yksi Suomen suosituimpia retkeilyreittejä.
Liesjärven kansallispuistosta löytyy todella tunnelmallinen Savilahden telttailualue.
Upea auringonlasku suoraan telttamme edestä Liesjärven kansallispuistossa.
Näkymät Ukko-Kolin huipulta ovat upeat Pieliselle.

Suomen kansallispuistot kävijämäärien mukaan

Luettelen tässä postauksessa kaikki kansallispuistot vuoden 2019 kävijämäärien perusteella suosituimmasta vähiten suosituimpaan. Käyntejä kansallispuistoissa kirjattiin tuolloin yhteensä 3 223 400 eli keskiarvollisesti reilu 80 000 per kansallispuisto, jos niissä käytäisiin tasaisesti.

Tänä vuonna etenkin kesäkaudella on varmasti entistä enemmän ruuhkaa alkupään kansallispuistoissa. Kannattaakin miettiä, olisiko listauksen loppupään kansallispuistoissa hyviä valintoja sinulle. Näin pystyisi edes vähäsen tasaamaan kävijämääriä omalla toiminnallaan. 

  1. Pallas-Yllästunturi 561 200 
  2. Urho Kekkonen 367 000
  3. Nuuksio 330 000 
  4. Koli 201 800 
  5. Oulanka 189 300 
  6. Pyhä-Luosto 169 700
  7. Repovesi 126 600
  8. Sipoonkorpi 110 000 
  9. Teijo 108 400 
  10. Hossa 96 500 
  11. Kurjenrahka 86 200
  12. Selkämeri 82 800
  13. Syöte 77 300
  14. Saaristomeri 72 600
  15. Liesjärvi 52 800 
  16. Tammisaaren saaristo 51 800
  17. Seitseminen 45 900
  18. Riisitunturi 43 700
  19. Helvetinjärvi 39 700
  20. Linnansaari 39 400 
  21. Etelä-Konnevesi 35 300
  22. Torronsuo 31 300
  23. Leivonmäki 24 700
  24. Isojärvi 23 600
  25. Salamajärvi 20 200
  26. Petkeljärvi 19 400
  27. Pyhä-Häkki 19 400
  28. Lemmenjoki 18 300
  29. Valkmusa 18 100 
  30. Rokua 18 000
  31. Itäinen Suomenlahti 17 400
  32. Päijänne 16 800
  33. Kolovesi 16 800
  34. Patvinsuo 16 600
  35. Tiilikkajärvi 16 000
  36. Lauhanvuori 14 500
  37. Kauhaneva-Pohjankangas 14 200
  38. Hiidenportti 13 900
  39. Puurijärvi ja Isosuo 9 000
  40. Perämeri 6 500
Kuva: Luontoon.fi

Missä kaikissa kansallispuistoissa sinä olet käynyt? Minne meinaat suunnata seuraavaksi? Itse haluaisin seuraavaksi nähdä Tiilikkajärven, Päijänteen, Torronsuon, Teijon ja Urho Kekkosen kansallispuistot. Hyvällä tuurilla kaikki noista onnistuvat tämän vuoden puolella, jos alustavat suunnitelmat pitävät paikkansa. 

Luontoon.fi -sivuilla on erittäin hyvin kerrottu tarkemmin jokaisesta kansallispuistosta. Tuo sivusto on ihan ehdoton jokaiselle kansallispuistossa liikkujalle, sillä sieltä löytyy hyvin tietoa esimerkiksi reittikuvauksista, taukopaikoista, yöpymismahdollisuuksista ja saapumisohjeista.

Ihania luontoseikkailuja!

Koirat ovat tervetulleita myös kansallispuistoihin – kytkettynä hihnaan tietenkin.

 

Teksti ja kuvat: Veera Kinnunen / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogi

Upeita luontoelämyksiä, retkeilyn tuomaa vapautta, urbaaneja kaupunkikohteita, leppoisia palmuparatiiseja, road trippejä mutkittelevissä maisemissa, rentouttavia kylpylöitä tai herkkuhetkiä maailmalla - niistä on täydelliset seikkailut tehty. Helsinkiläinen matkabloggaaja Veera seikkailee pitkälti kotimaassa, Euroopassa tai Aasiassa, joka kirjoittaa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogia. Matkaseurana on usein avopuoliso sekä pörröinen Kyösti-corgi.

Vastaa

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Edellinen seikkailu

Maagisen kauniita hetkiä Zimbabwen Karibajärvellä

Seuraava seikkailu

Etelä-Karjalan kummallisin nähtävyys - Kummakivi

Latest from Luontomatkailu

Ilmiö nimeltä thru-hike

Enää edes luontoretkeily ei ole vain luontoretkeilyä, vaan harrastuksen suosion myötä myös vaelluskulttuuri on saanut omat