Pyhtää on kaunis merenrantakunta. Helsingistä hurauttaa reilussa tunnissa Pyhtään metsiin ja rantakallioille retkeilemään. Puhdasta luontoa ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä useimmilla pyhtääläisillä se alkaa jo heti kotiportailta. Tässä viisi vinkkiä Pyhtäälle – kuumimmat nähtävyydet ja tekemistä useammalle päivälle.
1. Valkmusan kansallispuiston suomaisemat
Valkmusa on pyhtääläisille rakas. Sinne suunnataan vuoden ympäri, joko lintuja bongaamaan, pitkospuukävelylle tai vaikkapa Moronvuoren taukotuvalle makkaranpaistoon. Reitit ovat selvästi merkittyjä ja maisemat vaihtelevat aakeasta suonäkymästä kitukasvuisiin männiköihin. Linnusto on monipuolinen, mutta pyhtääläisten ehdoton lempilintu on keskellä suota pesivä kalasääski. Sen pesintää voi seurata lintutornista kiikareilla tiiraten.
2. Tammijärvi on Pyhtään ja eteläisen Kymenlaakson suurin järvi
Tammijärvi on eteläisen Kymenlaakson suurin järvi. Sen rantamilta löytyy useita hoidettuja nuotiopaikkoja ja muutamia uimarantoja. Talvisin Tammijärvellä pilkitään, ajetaan moottorikelkoilla ja hiihdetään. Kesäisin monet erilaiset rantapaikat tarjoavat lepoa ja luonnonrauhaa sitä kaipaaville. Syksyn tullen Tammijärvellä raikaa kaulushaikaroiden sumutorvimainen huhuilu. Vesistöön on istutettu kuhaa, meritaimenta, kirjolohta, karppia, toutainta sekä ankeriasta, joten kalastusluvan hankkineet saattavat hyvinkin saada saalista.
Lukuvinkki: Parhaat vinkit Kotka-Haminan seudulle
3. Kymijoki kutsuu melomaan
Kymijoki on Pyhtään ehdottomasti unohdetuin luonnonvara. Kauniit ja rauhaisat vedet, muutamilla kuohuvilla koskilla maustettuna, antavat kanoottimatkaajalle ikimuistoisen elämyksen. Paikoitellen joenvarren kasvillisuus kaartuu melojan ylle, ja tunnelma on kuin sademetsien suistoissa. Matkan varrelle saattaa osua melojille tarkoitettuja rantautumispaikkoja, rantalaavuja tai vaikkapa Strukan sulut. Ne ovat Suomen ainoat vielä käytössä olevat käsikäyttöiset sulut, kun matkaat merelle.
4. Stockfors
Kymijoen varrella on myös Stockfors, kulttuurihistoriallisesti arvokas puuhiomon alue. Vanhat punatiiliset rakennukset tekevät alueesta ainutlaatuisen nähtävyyden vaikkapa valokuvaajalle, mutta lisäksi alueella järjestetään kesäisin kaikenlaisia tapahtumia karting-ajoista tangolauleloihin. Se on myös lepakkobongareille ehdottomasti suositeltava paikka, sillä peilityynen veden pinnalla lähes äänettömästi lentävät nahkasiivet ovat paikalla joka tapauksessa.
5. Sirius Sport Resort
Pyhtään uusin ja ehkäpä erikoisinkin paikka on Sirius Sport Resort. Se on ainoa laatuaan Suomessa ja tarjoaa hauskaa tekemistä kuten tuulitunnelilentämistä sekä surffausta ympäri vuoden. Tapahtumia ja kilpailuja järjestetään useita vuodessa, ja tulossa on muun muassa tuulitunnelilentämisen SM- ja PM-kisat. Moni pyhtääläinen nuori onkin löytänyt uuden harrastuksen surffauksesta, mikä kuulostaa aika hassulta harrastukselta pienellä paikkakunnalla. Sirius on ehdottomasti vierailun arvoinen!
Teksti ja kuvat: Saara Korhonen
Saara Korhonen on harrastelijavalokuvaaja, joka näkee maailman kameran linssin läpi silloinkin, kun kamera on jostain syystä unohtunut kotiin. Luonnosta, varsinkin metsästä, löytyy rauha ja voima. Ja upeita metsiä Pyhtäällä riittää! Kylät ja kivitiet -blogin reissuilla on usein mukana koko perhe sekä reissukoira Deri.