Aamu-uinnilla villien delfiinien kanssa

En ikinä unohda sitä hetkeä, kun katsoin veden alla delfiiniä silmästä silmään. Delfiinien kanssa uiminen niiden omassa luonnollisessa ympäristössä on unohtumaton kokemus, jota vaalin koko loppuelämäni. Samalla opin kuitenkin, että myös luonnossa järjestetyillä retkillä voi olla delfiineille haitallisia vaikutuksia. Ei ole eläintä, joka kiehtoisi minua yhtä paljon kuin delfiini. Kaikki alkoi, kun kohtasin delfiinejä ensimmäistä kertaa Australian itärannikolla, kun delfiiniparvi ympäröi veneemme tuntikausiksi. Taianomainen kokemus herätti halun päästä lähemmäs näitä

LUE LISÄÄ

Sukellus Mosambikissa – Tuijotuskilpailu meriahvenen kanssa

Kolme vuotta sitten kotini oli Mosambikissä. Suoritin siellä PADI Divemaster -tutkintoa, josta olin haaveillut jo kauan, mutta joka nyt kävi toteen uskomattomien sattumusten kautta. Mosambik oli vakavien poliittisten levottomuuksien kynsissä, joten turismia oli vähän eikä Divemaster-ehdokkaita juuri lainkaan. Niinpä minulle ja exälleni tarjoutui yllättäen tilaisuus tehdä kurssi paitsi yksityisopetuksena myös puoli-ilmaiseksi. Eräänä päivänä minä, ex-siippani ja opettajamme päätimme lähteä kolmistaan syväsukellukselle. Meri oli levoton, kun matkasimme pienellä moottoriveneellämme vaahtoavien aaltojen

LUE LISÄÄ

Huone – mitä muuta voisin kaivata?

Kapkaupungissa opiskelijatalossa asuessani jaoin wc-tilat ja keittiön noin kymmenen tytön kanssa. Monelle soluasuminen voisi olla aika… stressaavaa. Mutta minä viihdyin, yllätin itsenikin. Tunsin syyllisyyttä siitä, että nautin omasta huoneestani niin paljon. En nimittäin ikävöinyt kumppanin kanssa jaettua kotia Suomessa. En uskaltanut sanoa tätä ääneen. Älkää käsittäkö väärin – en vain osannut kertoa, mitä Suomessa ollessani kaipasin. En tiennyt, mitä kaipasin. Nyt olen kerännyt hieman enemmän viisautta ja ymmärrystä siitä, mitä tarvitsen.

LUE LISÄÄ