fbpx

Temazcal – löylyissä Äiti Maan syleilyssä

Kiehtovan mesoamerikkalaisen saunaseremonian, temazcalin, juuret ulottuvat vuosituhansien taakse. Uudelleensyntymistä symboloivaa perinnettä harjoitetaan yhä edelleen esimerkiksi Meksikossa ja Guatemalassa. Mitä seremoniassa tapahtuu? Miltä olo sen jälkeen tuntuu?

 

Ipalnemohuani

Noyolotl tatzin

Tlazokamatli Tonantzin

Huey Tonantzin, Tonantzin

Huey Tonantzin

Kostea höyry kietoo minut turvalliseen syliinsä. Shamaanin matala ääni resonoi koko kehossani. Ringissä istuvat saunojat laulavat mukana, toistellen nahuatlinkielisiä sanoja kuin mantraa; niissä osoitetaan kunnioitusta ja kiitollisuutta Tonantzinille, mayojen ja asteekkien Äiti Maalle. Shamaani heittää tulikuumille, pyöreän saunan keskelle asetelluille kiville aikaisemmin valmistamaansa yrttivettä. Kuumuus huimaa, mutta oloni on kummallisen rauhallinen. Laskeudun pitkäkseni allani olevalle, palmunlehvistä punotulle matolle. Shamaanin sanat soljuvat korvissani, ja yhtäkkiä, ennalta arvaamatta, kyyneleet alkavat virrata.

Osallistun temazcal-nimiseen ikiaikaiseen saunaseremoniaan Meksikon sydämessä. Olen päätynyt löylyihin kuuden minulle ennalta tuntemattoman ihmisen kanssa – osa heistä on kaltaisiani matkailijoita, osa taas paikallisia. Meitä yhdistää se, että olemme kaikki tulleet etsimään jotakin: syvempää yhteyttä itseemme, mielenrauhaa. Olemme valmiit päästämään irti asioista, jotka eivät enää palvele meitä, ja kääntämään puhtaan sivun elämässämme. Pilkkopimeässä majassa tuntuu turvallisen hämyiseltä kuin savusaunassa.

Temazcalin rikas kulttuuriperinne

Temazcal on eräänlainen sauna tai hikimaja, jonka nimi tulee nahuatlinkielisestä sanasta temāzcalli (vapaasti suomennettuna “höyryn/ lämmön talo”). Sillä on pitkät perinteet; Mesoamerikan esihispaanisissa eli ennen espanjalaisten valloittajien saapumista kukoistaneissa kulttuureissa se oli valtavan tärkeässä asemassa. Shamaanin tai temazcaleran (temazcal-saunottaja ja parantaja) avustuksella temazcalissa hoidettiin sairauksia sekä toivuttiin suurista fyysisistä ponnistuksista, kuten lapsen synnytyksestä, seremoniallisesta pallopelistä tai taistelusta vihollista vastaan. Sinne kokoonnuttiin koko kyläyhteisön voimin eheyttämään kehoa ja mieltä. Shamaanin pakeille mentiin paljon matalammalla kynnyksellä kuin lääkärin vastaanotolle – ja näin tapahtuu yhä edelleen monissa alkuperäiskansojen asuttamissa kylissä.

Nykyään tätä lähestulkoon unohtumaan päässyttä perinnettä yritetään elvyttää niin Meksikossa kuin myös muualla entisen Mesoamerikan alueella, kuten Guatemalassa. Sen vetovoima on nähty myös joissakin alueen hotelleissa, joissa temazcalia markkinoidaan eksoottisena kylpyläkokemuksena. Vaikka valtaosa nykypäivän länsimaalaistuneista meksikolaisista vierastaa tätä traditiota, on se turismin ansiosta jälleen pinnalla. Hyvinvointimatkailijoiden kiinnostus on saanut alueen asukkaat katsomaan perinnettään uusin, arvostavin silmin. Temazcal avaa ikkunan uskomattoman rikkaaseen kulttuuriperintöön: kiehtoviin esikolumbiaanisiin tapoihin ja uskomuksiin.

Jokainen temazcal-seremonia on uniikki, mutta niissä kaikissa on samat peruspilarit. Kaikista tärkeintä temazcalissa on suora yhteys ympäröivään luontoon ja Äiti Maahan (espanjaksi Madre Tierra). Seremoniassa tehdään kunniaa neljälle elementille: maalle, vedelle, tulelle ja ilmalle. Saunojat ovat kosketuksissa maahan istumalla juurevasti maalattialla, ja vettä taas heitetään kuumille laavakiville. Tuli palaa uunissa, jossa kivet lämmitetään, ja ilmasta muistuttaa huojentava tuulahdus aina, kun oven virkaa toimittava viltti ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen avataan.

Tilana temazcal on lempeä, suojaisa ja intiimi. Paikka on täynnä feminiinistä symboliikkaa. Kohdun muotoinen, yleensä maa-aineksesta ja savitiilestä rakennettu sauna edustaa uudelleensyntymistä. Shamaani apureineen tuo saunan keskelle yhdeksän Popocatépetl-tulivuorelta kerättyä laavakiveä naisen raskauskuukausien mukaisesti. Oviaukko toimii synnytyskanavana, josta tullaan ulos  seremonian päätteeksi. Kuulen, että perinteisesti naiset ovat myös synnyttäneet temazcalin sisällä. Tämä on tuttu ajatus suomalaisesta kulttuurista; muistan oman karjalaisen isoäitini kertomukset siitä, kuinka lapset saatettiin maailmaan saunassa.

Voimaeläinten matkassa

Ennen seremonian alkua shamaani, nimeltään Huitzi, tarjoilee meille veteen tehtyä, maustettua kaakaota – asteekkien ja mayojen pyhää juomaa, jota on käytetty rituaaleissa iät ja ajat. Ei ihmekään, että kaakaopapuja kutsuttiin myös jumalten ruuaksi. Shamaanin mukaan kaakaopavut ovat ainoita kasvikunnan tuotteita, jotka pystyvät avaamaan ihmisen aistit saamatta tätä kuitenkaan näkemään harhoja. Temazcal onkin erityinen shamanistinen rituaali siinä suhteessa, ettei siinä käytetä minkäänlaisia hallusinogeeneiksi tai psykedeeleiksi luokiteltavia lääkekasveja, kuten esimerkiksi Latinalaisen Amerikan peyote- ja ayahuasca-seremonioissa on tapana.

 

 

Kaakaon jälkeen Huitzi polttaa suitsukepihkaa puhdistaakseen energiamme sen savulla. Sitten on aika astua peremmälle saunaan. Mukaan otamme puutarhasta valitsemiamme kukkia ja kasveja. Ovella joutuu kumartumaan tai jopa menemään kontilleen, että mahtuisi sisään. Seremonia kestää tunnista pariin tuntia, ja sen aikana shamaani lausuu ilmoille ikiaikaisia rukouksia, tekee kunniaa esi-isilleen ja -äideilleen, hakkaa seremoniarumpua ja soittaa huilua. Ajantaju hämärtyy, kun tuudittava lämpö ja shamaanin rauhoittava ääni vievät lähes meditatiiviseen tilaan. Shamaani kutsuu paikalle voimaeläimiään: käärmettä, lepakkoa, jaguaaria ja kotkaa. Ne ovat jonkinlaisia henkioppaita, jotka ohjaavat häntä.

Kukaan meistä ei tunne toisiaan entuudestaan, ja silti koemme yhteyttä. Temazcalin pimeydessä olemme herkistyneet, nauraneet, huutaneet, itkeneet vuolaasti, lausuneet ilmoille toiveita, kuunnelleet hiljaisuutta – kuka mitäkin. Temazcal tuntuu turvalliselta paikalta, jossa voi päästää kaiken ulos. Seremonian loppupuolella meille tarjotaan yrteistä haudutettua teetä. Levitämme myös ihollemme hunajaa ja tuoreiden appelsiinien mehua. Lopulta ovi avataan ja meidän ohjataan kylmään ämpärisuihkuun puutarhaan. Olo on uudestisyntynyt.

Minua temazcalissa miellyttää jonkinlainen kotiin palaamisen tunne. Löydän paljon samanlaista kauneutta suomalaisesta saunaperinteestä. Sauna on kulttuurissamme sosiaalisen tasa-arvon tila, jossa nimillä tai titteleillä ei ole merkitystä. Löylyissä ihmiset ovat paljaimmillaan niin fyysisesti kuin henkisesti, ja voivat häpeilemättä puhua vaikeistakin tunteista. Näen myös yhtymäkohtia temazcalin ja esimerkiksi suomalaisten saunarituaalien, kuten morsiussaunan, välillä: saunaan tuodaan luonnon aineksia, siellä karkotetaan pahoja henkiä ja puhdistaudutaan liasta ja vanhoista kaunoista.

Minua temazcalissa miellyttää jonkinlainen kotiin palaamisen tunne. Löydän paljon samanlaista kauneutta suomalaisesta saunaperinteestä.

Huitzin seremonian jälkeen etsin yhtä vaikuttavaa elämystä Meksikosta uudelleen ja uudelleen. Tapaan shamaaneja ja temazcaleroja eri puolilla maata. Yksi jättää minut saunaan ypöyksin vain avatakseen välillä oven, heittääkseen henkeäsalpaavan määrän löylyä ja huikatakseen perään latteita ohjeistuksia kuten “ajattele nyt läheisiäsi”. Toinen vitsailee espanjaksi taukoamatta, ja kaataa kiville mezcalia, meksikolaista agavesta tehtyä viinaa. Kolmas on ahtanut temazcalin niin täyteen ihmisiä, että istumme vieri vieressä, polvet rintaan painautuneina; ei ole tilaa edes vaihtaa asentoa. En yleensä ole ahtaanpaikankammoinen, mutta ahdistus iskee puolessa välissä. Happi ei kulje edes saunomaan tottuneella suomalaisella, ja pyydän päästä istumaan oven viereen. Ison porukan yhtyessä lauluun yhteisöllinen kokemus on kuitenkin voimallinen:

Elämän vesi, puhdista minut

Rakkauden tuli, polta pelkoni

Sielun tuuli, vie minut alttarillesi

Äiti Maa, palaan kotiisi

Temazcalissa

Meksikon-kiertomatkani päättyy suunniteltua aikaisemmin, kun joudun kiirehtimään koronavirustilanteen vuoksi takaisin Suomeen. Istuskellessani ennen lentoa kaverini terassilla Mexico Cityssä palaan mielessäni takaisin ensimmäiseen temazcal-kokemukseeni. Makaan seremonian jälkeen uimapukusillani ruohikolla ja hengitän. Olo on samalla tavalla raukea kuin käytyäni rantasaunassa ja avantouinnilla. Huomaan yhä puristavani kädessä puutarhasta saunaan viemiäni kasveja. Huitzi-shamaanin sanat kaikuvat korvissani: “Katso eteenpäin, ole vapaa.” Ehkä joskus täytyy matkustaa kauas nähdäkseen sisimpäänsä. Missä tahansa olen… Olen jo perillä, kotona.

 

→ Seikkailijatar vinkkaa: Tutustu myös taikakoru-Malaan tässä jutussa!

Veera Pitkänen

Maailmaa antropologin silmin ja kameran linssin läpi tutkiskeleva reissumimmi, joka on päätynyt asumaan usealla eri mantereella. Veera on intohimoinen taiteen ja kulttuurin ystävä, katuruokahifistelijä ja kielinörtti, ja on elementissään niin urbaaneissa metropoleissa kuin paratiisisaarillakin. Hän inspiroituu erilaisista ilmiöistä ja rituaaleista, ja haaveilee campervanin ostamisesta. Kun Veera ei ole matkalla, hän työskentelee kulttuuri- ja järjestöalojen tehtävissä Helsingissä.

Vastaa

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Heidi Nummi
EDELLINEN SEIKKAILU

Heidi matkustaa sielukkaasti, hitaasti ja mieluiten maita pitkin

marghrerita zilliacus afrikassa
SEURAAVA SEIKKAILU

Margherita Zilliacus on eläköitynyt kansalaisaktivisti, joka antoi rakkauden lupauksen Afrikalle