fbpx

Terveisiä Keniasta: Chapatia ja makeaa vettä

Jambo!

Terkut pienestä pienestä kylästä Kenian rannikolla. Olen Viola ja tulen rustaamaan teille kuulumisiani täältä käsin noin kerran kuussa, jakamaan arkeni ihmeitä ja tavallisia palasia.

Olen asunut täällä jo usemman vuoden. Kotini täällä on tehty savesta ja katto palmunlehdistä. Elän tavallista arkea yhdessä perheeni kanssa. Elämämme on värikästä, yllättävää ja usein melko meluisaa. Jokainen päivä on erilainen, oman laisensa. Siitä hetkestä, kun aamulla nousen moskiittoverkkoni suojista, kannan vettä aamupesuja varten, tarkistan lasten koulupuvut ja riennän töihin. –Jokainen päivä on erilainen.

Pyöritän yhdessä paikallisten tiimiläisten kanssa hyväntekeväisyysjärjestöä. Toimimme lasten hyvinvoinnin, koulutuksen ja tyttöjen oikeuksien parissa. Usein oma roolini keskittyy markkinointiin, tiedottamiseen, suunnitteluun, budjetointiin ja yhteistyökuvioiden sumplimiseen. – Mutta aina kun tilaisuus sallii, olen vapaaehtoisten mukana sekoittamassa betonia, keittämässä puuroa, kaivamassa kasvimaata tai maalaamassa opetustaidetta. Mitä sitten milloinkin on työn alla!

Työpäivieni päätyttyä menen kotiin valmistelemaan illallista. Syömme usein chapatia ja kookospapuja. Chapatit ovat vehnäjauhoista leivottavia ohuita pannuleipä, jotka paistamme pienellä hiiligrillillä kotimme terassilla. Papuihin lisätään raastetusta kookoksen lihasta puristettua kookosmaitoa. Papumuhennos kaavitaan chapatin avulla suurelta metallilautaselta suuhun. Ruokailemme aina maton päällä, ringissä istuen. Samalla lapset kertovat koulupäivistään ja siitä, mitä uutta oppivat.

Elämä pienessä kyläyhteisössä on ennalta-arvaamatonta. Viime kuussa elimme muutaman viikon ilman makeanvedenpistettä. Koska kylämme on aivan Intian valtameren rannalla, suurin osa kylän kaivoista on suolaisia, joten makeaa vettä on vain vähän tarjolla. Mikäli makean veden kaivon pumppu ei toimi tai sähköt on poikki, makea vesi pitää kantaa kilometrin päästä. Hetkessä jokaisella tipalla on väliä ja sadetta arvostaa tuplaten. Näin ollen iltaisin pesulla käyminen on toisinaan melkoista säännöstelyä.

Rutiinien ja arjen keskellä on aika ajoin ihana pysähtyä: mennä mangrovemetsään ja levittää joogamatto hiekalle tai katsella tähtiä silloin, kun muu kylä nukkuu. Kiireen ja melun keskellä, syödä chapatia illalliseksi ja kuunnella päivän kuulumiset. Tai vain kaataa sangollinen vettä pesulla, ilman säännöstelyä.

Ensi kertaan ja ihanaa elokuuta kaikille seikkailijattarille!

Terkuin,

Viola

Lukuvinkki: Tutustu Violaan Kuukauden Seikkailijatar -palstalla!

 

Tällä palstalla Seikkailijattarien ympäri maailmaa asuvat kirjeenvaihtajat jakavat palasia arjen ihmeistä, paikallisesta kulttuurista ja maan ilmiöistä. Haluatko sinäkin liittyä kirjeenvaihtajien rinkiin? Ota yhteyttä [email protected] 

Seikkailijattaret

Seikkailijattaret on matkaileville naisille suunnattu kollektiivinen media ja matkailevien naisten yhteisö. Inspiroi ja inspiroidu.

Vastaa

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.