Uusi-Seelanti. Sen kauemmaksi ei Suomesta oikein voi päästä. Ja sinne piti päästä. Olin toistaiseksi elämäni vaikeimmassa tilanteessa. Rakensin arkea uudelleen, erottuani lasteni isästä sekä vaihdettuani työpaikkaa. Valmistuinpa sairaanhoitajaksi sen saman kaaoksen keskellä. Elettiin vuotta 2015. Kaikki tapahtui kuitenkin jokseenkin loogisesti. Uudessa työpaikassa huomasin viihtyväni poikkeuksellisen hyvin erään kollegan kanssa. Niin hyvin että se johti lopulta treffeille. Tilanne oli kuitenkin parisuhteen kannalta mahdoton. Itse kipuilin tilanteeni kanssa ja hän oli juuri hankkinut Working Holiday – viisumin sekä menolipun Uuteen-Seelantiin vuodeksi 2016. Paluu Suomeen oli vielä kysymysmerkki. Muutama kuukausi loppuvuodesta 2015 käytettiin tehokkaasti. Kemiat ja tunteet kohtasivat, mutta tilaisuus oli määräaikainen. Vuosi 2016 alkoi haikeissa ja sekavissa tunnelmissa. Hän lähti viettämään unelmiensa ja haaveidensa välivuotta tarujen saarelle ja minä jäin pimeään suomeen loskan ja sekavien ajatusten keskelle.
Koska kaukosuhteelle ei ollut kummankaan elämässä tilaa eikä rahkeita, sovimme että pidämme yhteyttä sen verran kun tuntuu hyvältä. Siihenhän se sitten päätyi, että jokailtaisten (tai aamuisten) skypepuheluiden ja viestittelyjen välissä huomasimme suunnittelevamme tapaamista ja yhteistä lomaa Uudessa-Seelannissa. Maaliskuussa lentoliput oli varattu ja alkoi parin kuukauden ahkera road tripin suunnittelu. Raamit reissulle antoi oma perhetilanteeni. Sain nipistettyä töistä lomaa 2 viikkoa sekä sovittua lasten huollosta näiden isän kanssa. Vielä lemmikeille hoitaja ja homma oli paketissa. Reissu vaati toki myös ankaran säästökuurin jotta sain matkarahat kasaan. Kiitos työnantajalle ylityömahdollisuudesta.
Kesänkuun ensimmäinen päivä 2016 ja Auckland. Pitkä lento ensin Hong Kongiin ja sieltä Aucklandiin ei tuntunut missään. Aucklandissa piti tarkistaa kaikki tavarat, ettei maahan pääse esimerkiksi kenkien pohjien mukana taudinaiheuttajia tai vierasta maaperää. Pohjat tarvittaessa pestiin. Omat retkeilyvarusteeni olivat puhtaita ja osa uusia joten tarkempaan syyniin en joutunut. Tarkkoja ovat Kiwit luonnostaan ja sen säilyvyydestä. Aucklandista jatkoin vielä sisäisellä lennolla Christchurchsiin Eteläsaarelle. Siellä tapasin vihdoin rakkaani ja road trip voisi alkaa. Jännitys oli valtava. Olin matkustanut maailman toiselle puolelle vain tavatakseni ihmisen johon olin poskettoman rakastanut tapailtuamme vain muutaman kuukauden. Yhtään toki vähättelemättä Uutta-Seelantia matkakohteena. Jälleennäkeminen oli kaiken sen odotuksen ja työn arvoinen.
Aloitimme reissun siis Christchurchista. Suunnitelma oli ajaa poikaystäväni autolla Eteläsaari ensin itärannikkoa pohjoiskärkeen ja länsirannikkoa etelään, aina Wanakaan asti ja sieltä takaisin Christchurchiin. Ensimmäisen yön olimme eli Christchurchissa. Siitä ajoimme pisimmän etapin Kaikouran kautta Nelsoniin eli noin 700km. Loppumatkalla ajoimme vähemmän, vain 200-300km pätkissä, yöpyen 1-2 yötä per kaupunki. Majoituimme hostelleissa sekä teltassa. Ajankohtana kesäkuu osui sesonkien väliin. Kesästä oli siirrytty syksyyn, mutta talvikausi teki vasta tuloaan. Turisteja oli vähän, jos ollenkaan. Monessa paikassa olimme ainoan retkeilijät. Telttailu talvikelissä tarkoitti käytännössä että päivällä lämpötila nousi +15 ja aamulla herätessä telttaa peitti ohut kuura. Uusi-Seelanti tarjoaa matkailijalle majoitusta joka lähtöön. Hintataso on ehkä hieman suomea edullisempi, mutta myös budjettimatkailu onnistuu. Telttailu on suosittua, mutta se on sallittua vain erikseen määritellyillä alueissa ja telttapaikoista täytyy maksaa. Nimellisellä summalla pidetään huolta retkeilyalueista ja sen myös huomasi. Retkeilyreitit on hyvin huollettu sekä merkattu ja saniteettitilat löytyivät riittävän läheltä. Retkeilijöitä myös ohjeistettiin vastuulliseen käyttäytymiseen luonnossa. Great Walks reitit ovat Uuden-Seelannin suosituimmat vaellusreitit. Niitä on yhteensä yhdeksän ja niille täytyy tehdä varaus usein jo etukäteen. Ne kulkevat halki vuoristojen sekä luonnonpuistojen. Reitteihin voi yhdistää kajakointia, rinkan kuljetusta yöpaikalta toiselle, tasokkaampaa majoitusta sekä opastusta. Varsinaista maksua vaeltamisesta ei tule, mutta yöpyminen esimerkiksi majapaikossa tai vesitaksi sekä muut lisäpalvelut ovat maksullista. Autiotupia ja telttapaikkoja löytyy reittien varrelta runsaasti. Osalla reiteistä on myös ravintoloita. Lisää infoa reitetistä löytyy täältä.
Kävimme kajakoimassa ja vaeltamassa Abel Tasmanin luonnonpuistossa. Hylkeet seurasivat kajakkia ja wekalinnut kipittelivät ympärillä josko jotain pientä välipalaa olisi irronnut. Abel Tasman on maan suosituin luonnonpuisto ja yksi Great Walks -reiteistä. Abel Tasman sijaitsee Eteläsaaren pohjoiskärjessä. Kajakoinnin ja kävelyn yhdistäminen on tehty helpoksi. Voit valita mihin rannalle haluat kajakoida ja jatkaa siitä kävellen. Vesitaksi hakee kajakin pois. Voit myös tulla vesitaksialla takasisin. Kajakoida voi myös useamman päivän. Reittiä riittää. Jatkoimme matkaa ja pysähdyimme Nelson Lakesilla ihastelemaan postikorttimaisemia. Siellä törmäsimme jopa useampaan turistiin.
Fox Glacierilla kävimme katsomassa sulavaa ikijäätikköä ja pikapysähdyksellä Lake Mathesonilla täydellistä heijastusta Mt. Cookista ja Mt. Tasmanista. Järvi on tunnettu täydellisestä heijastuksestaan tyynellä kelillä. Mt. Cookilla suunnittelimme tekevämme vaelluksen hieman korkeammalle. Vettä satoi kuitenkin kaatamalla, eikä lähtemisessä olisi ollut mitään järkeä. Kävimme sateen tauotessa ihastelemassa vuorijärviä ja ihmettelemässä ikijäätikön sulamista.
Mt. Cook on vuorikiipeilijöiden suosiossa harjoittelukohteena. Vuori ei ole kovinkaan korkea, mutta kuulemma sopivan tekninen ja sääolosuhteet haastavat. Tekapossa ja Wanakassa olimme kaksi yötä. Poikaystäväni oli ehtinyt työskennellä Tekapossa jo aikaisemmin joten majoituimme samassa hostellissa jossa hän oli jo aikaisemmin ollut. Viihtyisää hostellia isännöi nuori pariskunta joista isäntä oli Kiwi eli paikallinen ja rouva kotoisin Saksasta. Olivat tavanneet ja rakastuneet tietysti reppureissulla. Pariskunta suunnitteli hostelliinsa suomalaista saunaa jota lupasimme palata testaamaan kun saavat sen valmiiksi. Wanakassa hurahdin merinovillaisiin vaatteisiin. Icebreakerin tuotteet maksoivat 30 % vähemmän kuin Euroopassa. Tuliaisiksi piti ostaa myös merinovillalankaa villasukkia varten.
Wanakassa odoteltiin ensilunta ja laskettelijoita. Jätimme laskettelun tällä kertaa väliin, mutta kävimme kokeilemassa ratsastusvaellusta. Poikaystäväni oli toista kertaa elämässään hevosen selässä, mutta se ei vauhtia hidastanut. Oli aivan mieletön kokemus ratsastaa vuorilla ja ihailla vuoristomaisemia. Jälleen olimme kahdestaan. Ohjaajamme kertoi siirtyvänsä näillä hetkillä lumilautailun pariin. Hevosvaelluksia hän vetää kesäkaudella ja talvella opettaa vuorilla lumilautailua. Rouvalla taisi olla ikää noin 50 vuotta. Wanakasta lähdimme siirtymään takaisin Christchurchiin. Reitti meni solan läpi joka pahimmilla keleillä suljetaan talvisin. Takakonttiin hankittiin varusteet huonon kelin varalle: lumiketjut renkaita varten, bensaa, muonaa ja kaasua tragiaan. Selvisimme lopulta pois solasta ennen myräkkää. Siinä olisikin ollut selittäminen vakuutusyhtiölle, että miksen päässyt lennolle.
Viimeinen yö Christchurchissa vietettiin ihanassa Bed&Breakfast paikassa. Omakotitaloalueella pariskunta oli rakentanut talonsa siipeen vieraille viihtyisän sopen. Spa-henkinen kylpyhuone ja valtava parisänky puutarhanäkymällä olivat ihana luksus reissun päätteeksi. Christchurch itsessään oli mielenkiintoinen kaupunki. Se on maan toiseksi suurin kaupunki jonka maanjäristys tuhosi melkein kokonaan 2011. Tällä hetkellä kaupunki on valtavaa parkkipaikkaa. Rakennusmääräykset menivät katastrofin jälkeen uusiksi, eikä kukaan halua enää sijoittaa mataliin kiinteistöihin. Vakuutusyhtiöt ja rakennuttajat taistelevat edelleen kuinka vanhat kerrostalot ja korkeat kiinteistöt korvataan. Christchurchin vanha kirkko on tästä kaupungin näkyvin esimerkki. Siinä on edelleen vanerit ikkunoissa. Kaupunkiin tutustuminen jäi omalta kohdaltani hieman vaisuksi, koska olin palaamassa seuraavana päivänä takasin Suomeen. Poikaystäväni jäi Uuteen-Seelantiin vielä seitsemäksi kuukaudeksi.
Uuteen-Seelantiin jäi sydän. Päätin jo sieltä lähtiessäni, että sinne on joskus palattava. Harrastusmahdollisuuksia on loputtomasti. Retkeilymaastot ja reitit ovat henkeä salpaavat. Lupasin tyttärilleni, että palaamme sinne joskus yhdessä ja reissaamme maata halki autolla. Katsomme ensimmäisinä auringonnousua ja seikkailemme luonnon puistoissa. Seikkailijattarelle maa tarjoaa kaiken: helteiset hiekkarannat, surffausaallot, vaellusmaastot ja maastopyöräilyreitit, vuorenrinteet kaikenlaiseen laskemiseen ja Great Walks – reitit kaikkine palveluineen. Saattaapa sieltä löytää myös samanhenkisen elämänkumppanin.
Maassa reissaa paljon reppureissaajia minkä ansiosta palveluita heille on paljon. Hanttihommia ja vapaaehtoistyötä löytyy joka lähtöön. Kuten myös majoitusta. Telttailu on myös mahdollista käytännössä ympäri vuoden, varsinkin pohjois-saarella. Liikenne on maassa vasemmanpuoleinen joka autoilija kannattaa ottaa huomioon. Kuukauden viisumin saa suomen passilla kaikki, lentolippu on vain oltava takaisin. Working Holiday viisumin saaminen on myös helppoa. Siitä tietoa saa helpoiten New Zealand Immigration – sivuilta. Lennot edestakaisin Uuteen-Seelantiin saa halvimmillaan alle 1000€, mutta tällöin saa nauttia pitkistä vaihtoajoista. Pari sataa enemmän ja vaihtoajat saa nipistettyä kolmeen, neljään tuntiin. Aucklandiin pääsee ainakin Hong Kongista sekä Singaporesta yhdellä lennolla, jonne Finnair vie Helsingistä suoraan. Vuorokauden matkustamiseen saa kuitenkin varautua. Maa on ehdottomasti käymisen arvoinen.