Inspiraatiota maailmaa tutkivilta naisilta naisille – tiedostavamman ja kauniimman maailman puolesta!

valassafari kanada

Unelmien täyttymys – valassafari Kanadassa

by

Oletko haaveillut valassafarista, merten valtiaiden bongailusta? Jos olet matkustamassa Kanadaan, unelmasi saattaa olla lähellä toteutumistaan.

Aamu alkaa tuhdilla aamupalalla. Päivä merellä on tunnetusti uuvuttava ja haluamme optimoida sen onnistumisen. Pakkaamme eväitä mukaan, koska nälkäisenä on vaikea keskittyä siristelemään luonnon luomuksia avomerellä. Päivä on loistava sanan jokaisessa muodossa. On tyyntä ja aurinko pilkahtelee puolipilviseltä taivaalta, kun lähdemme kävelemään rantaviivaa pitkin kohti laituria.

Hyppäämme pienmoottoriveneen kyytiin, joka kuljettaa meidät Granville Islandille. Ostamme markettikojulta kahvit ja nautimme rauhallisesta aamusta. Olemme hyvissä ajoin liikkeellä, eikä meillä ole kiire tapaamispaikalle. Annamme ajatusten järjestyä rauhassa omiin uomiinsa.

Puolisoni, joka on kaikessa ihanuudessaan täysin pakkomielteinen miekkavalaista, ei voi uskoa, että tämä päivä saattaa olla hänen unelmiensa täyttymys. Omaakin mieltä kutkuttaa ajatus siitä, mitä me saatamme tänään nähdä. Kun vihdoin tapaamme muut kanssamatkustajat, on pahin jännitys jo ehtinyt laueta. Alkuinfon jälkeen saamme haalarit päälle puettavaksi ja matka voi alkaa.

P6040475

Meitä on noin tusina ja pakkaudumme innokkaina avoveneeseen, jossa on avoin nokka. Aurinko alkaa näyttää suloisia kasvojaan, ja opas jakaa sinkkivoidetta kasvojen ulokkeisiin, nenälle ja poskipäille. Matka alkaa vauhdilla, sillä edessä oleva matka on pitkä.

Matkaamme Kanadan vesien yli USA:n rajalle ja sen yli San Juan -saaristoalueelle, jossa miekkavalaat ovat yleinen näky. Matkalla avomerelle näemme Vancouverin sykähdyttävän siluetin, Stanley Parkin vehreyden ja rannoille nojailevat vuoret. Avomeri alkaa pian, ja aalto ryskyttää peltiä. Tuuli tuntuu hyvältä kasvoilla, ja naamani on vääntynyt ikihymyyn jo nyt.

Matkan ajan tarkkailemme väsymättömästi merta. Muutaman kerran vene hidastaa ja koko seurue nousee innokkaasti tiirailemaan ulappaa. Tärpiksi jääkin vielä alkumatkan aikana muutama vesilintu. Mieleen hiipii varovainen ajatus, ettei valaita näkyisi ollenkaan.

P6040768

Veneemme kuski on aktiivisesti radioyhteydessä muihin veneisiin. Tietoa jaetaan runsaasti ja otamme usein veneellemme uuden suunnan. Valaat ovat nopeita liikkujia ja niiden liikkeet arvattavasti arvaamattomia. Teemme matkaa päälle toista tuntia, mutta vihdoin ylitämme vesirajan ja San Juan -saaristo on enää muutaman väylän päässä.

Valaat saapuvat kuin varkain. Niitä on yli toistakymmentä! J-Pod -nimisellä laumalla on aktiivinen metsästys käynnissä. Ne uivat systemaattisesti lähellä rantaviivaa, mikä nostattaa aaltoja kallionreunaan. Tällä tavoin ne ahdistavat kalaparvet paikkaan, josta ne on helppo saalistaa. Surkeat kalat hyppivät kallionreunaa vasten. Tunne on sanoin kuvaamaton ja hyvin, hyvin onnekas.

Ne uivat systemaattisesti lähellä rantaviivaa, mikä nostattaa aaltoja kallionreunaan. Tällä tavoin ne ahdistavat kalaparvet paikkaan, josta ne on helppo saalistaa.

Kanadan sääntöjen mukaisesti vene pysyy yli sadan metrin päässä valaista. Liikumme hiljaa lauman mukana, ja jos joku uteliaista valaista päättää tulla tervehtimään, peräännymme hiljalleen. Miekkavalailla on erityissuoja Kanadan ja USA:n vesillä ja sitä on tärkeä noudattaa, jotta miekkavalaiden turvallisuus voidaan taata. Näemme paljon muutakin, kuin vain metsästyksen. Laumaan on syntynyt vauvoja, ja ne kulkevat tiiviisti emojen lähellä. Lauma kulkee jonossa, mutta niiden välimatka on suuri.

Kaikkein suurimmat huokaukset saapuvat veneeseen, kun valaat haluavat tarkkailla ympäristöään suorittamalla ”spyhopping”-nimisen tiedustelutapahtuman. Valas siis nousee vedestä pystysuoraan ylös, jotta voi nähdä paremmin ympäristöään. Tämän paremmaksi ei päivä voi muuttua.

Lähdemme jatkamaan matkaa. Luonnon kauneus on häikäisevä, kun ajamme väylien läpi. Runsas metsä muuttuu nopeaksi tundramaiseksi kasvillisuudeksi ja siitä kallionkielekkeiksi. Näemme vesilintuja, hylkeitä ja odotamme mieli kirkkaana, tuottaako radiohelinä hedelmää.

Ei aikaakaan, kun olemme jo uuden lauman äärellä. Merellä kulkevat nyt Transit-lauma. Nämä valaat ovat tunnettuja pitkistä reviirittömistä vaelluksistaan, todella läheisestä laumaliikkumisesta ja nisäkkäiden, kuten hylkeiden, syönnistä. Opas kertoo luontevasti valaiden käyttäytymisestä ja antaa taustatietoa tutuista laumoista. Yksi valas on päässyt lähestymään meitä huomaamattomasti ja antaa itsensä ilmi pyörähtäen vain muutaman metrin päässä veneen laidasta. Sydämen lyöntejä on vaikea pitää rytmissä.

P6041050

Kotimatka takaisin Kanadan puolelle on hiljainen. Sekä minä että poikaystäväni vaivumme omiin ajatuksiimme. Päivä on ollut niin suuri unelmien täyttymys, että sen sisäistämiseen menee tovi. Onni on vielä hillittyä, viipyilevää. Se johtuu siitä, kuinka arvokkaan muiston olemme saaneet kokea. Meille kummallekin maailman kaunein eläin on ollut luonnossa vielä kauniimpi. Meri kimmeltää, kun otamme torkut toisiimme nojaten veneen raivatessa tietä takaisin kotiin. Ja kun vene sitten hiljalleen lipuu tuttuun satamaan, jokin on muuttunut meissä kummassakin.

Artikkelikuva: Unsplash

Ikiliikkuja, joka sammuttaa mustalaisvertaan seikkailen. Kun kaupunkiasfaltti alkaa polttaa, näyttää tienviitta kohti luonnonhelmaa. Repusta löytyy kamera, kirja ja tietenkin villasukat, aina.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Palaa Alkuun