Inspiraatiota maailmaa tutkivilta naisilta naisille – tiedostavamman ja kauniimman maailman puolesta!

virtuaali lasit

Virtuaaliala kutsuu suunnittelemaan seikkailuja virtuaalilasit päässä

Kaikki eivät pääse matkailemaan ja toteuttamaan unelmiensa seikkailuja. Pyörätuolista tai vanhainkodista käsin voi olla hankalaa lähteä kansallispuistoihin patikoimaan, kuuntelemaan linnunlaulua ja ihailemaan iltaruskon kajoa. Osa mieltä kiehtovista seikkailukohteista on myös nuorelle ja terveelle ihmiselle lähes mahdottomia saavuttaa tai tavoitettavissa vain mielikuvitusmaailmassa. Näissä tapauksissa avuksi astuu virtuaalitodellisuus virtuaalilaseineen.

Kesään mennessä virtuaalielokuvia kokeakseen on täytynyt matkustaa Amsterdamiin, jossa sijaitsee maailman ensimmäinen pysyvä Virtual Reality (VR) Cinema. Kesäkuun 5. päivä Suomesta tulee toinen maa Euroopassa, jossa voi istahtaa virtuaalielokuvateatteriin. Tampereelle One Down -nimisen yrityksen perustaneet Tuukka Tuovinen ja Kaarle Putti ottivat minut vastaan Tohlopin Mediapoliksessa, jossa teatteri oli kutsuvieraskäytössä ennen virallisia avajaisiaan.

Kaikesta huomasi, että virtuaalileffan konsepti on vielä uusi: markkinointia ei vielä oltu ehditty toteuttaa, osa ohjelmiston elokuvista oli juuri saapunut Suomeen ja yrittäjät olivat paitsi täpinöissään, myös hieman hermostuneita. Parin viikon kuluttua juhlittaisiin avajaisia Finlaysonin tiloissa. Ennen Mediapoliksen näytöksiä VR-lasit olivat löytäneet vasta Espoo Cine -tapahtuman kävijöiden silmille.

virtuaalilasit

Nuoret yrittäjät valmistuivat viime jouluna Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) yrittäjyyden ja tiiminjohtamisen yksikkö Proakatemiasta. Virtuaalitodellisuuden mahdollisuudet ja teatterikonseptin ainutlaatuisuus vetosivat heihin. Niinpä he alkoivat keväällä kasata teatteria yhteistyössä Amsterdamin VR Cineman kanssa.

“On niitä, jotka sanovat, että VR tulee muuttamaan maailmaa enemmän kuin internet. Toiset taas sanovat, että teknologinen kehitys on hidasta ja haasteellista eikä mitään erikoista tule tapahtumaan vielä kymmeniin vuosiin. Itse uskon, että kun ihmiset näkevät, miten laadukasta sisältöä on tarjolla ja kuinka intensiivisiä kokemuksia tekniikalla pystytään luomaan, he huomaavat sen potentiaalin ja merkittävyyden”, sanoi Tuovinen.

Tampereen teatterilla on käytettävissä viitisenkymmentä lyhyttä elokuvaa, joista parhaat palat on nivottu neljään puolen tunnin settiin. On scifi-seikkailuja, elämyksiä eri puolilta maailmaa, dokumentteja historian havinasta nykypäivään sekä Best of VR -kokoelma täynnä eri tyylisiä VR-leffakokemuksia. Etukäteisvarauksesta näytöksiä pääsee katselemaan enimmillään kahdenkymmenen hengen porukalla, mutta pienemmätkin ryhmät ja yksittäiset virtuaaliseikkailijat ovat tervetulleita joko avoimiin tai yksityisnäytöksiin. Näytökset sopivat myös lapsille.

Katsoja istahtaa 360-tuoliin, painaa Samsung New Gear VR -lasit päähän ja kuulokkeet korville, ja matka melkein minne tahansa, tässä ja nyt on valmis starttaamaan. Pään ympärille aukeava kolmiulotteinen maisema tulee lasien silmikkoon asetetusta Samsung Galaxy S7 -kännykästä. Kun päätään kääntelee tai pyöräyttää tuolia, näkee elokuvan tapahtumamiljöön kokonaisuudessaan katosta tai taivaasta maahan, eteen, sivuille ja taakse.

Onko virtuaalikokemukselle joitain rajoitteita?

“Luin Oculuksen (VR-lasien valmistaja) sivuilta, että noin kolme prosenttia ihmisistä ei pysty kestämään VR-lasien käyttöä ja oireena on pahoinvointia. Mutta heidän määränsä on todella pieni”, Tuovinen sanoi.

Erilaisesta liikepahoinvoinnista kärsii tutkimusten valossa jopa 25–40 prosenttia ihmisistä ja naisilla prosenttiosuus on korkeampi kuin miehillä. Oikeanlaisella tekniikalla toteutettu VR-elämys on avainasemassa huonovointisuuden ehkäisyssä. Liikepahoinvoinnin kokemushan johtuu muun muassa siitä, että silmien ja muun elimistön kokemus eivät vastaa toisiaan: tästä syystä esimerkiksi paikallaan istuminen kurvikasta tietä kiitävässä autossa laukaisee ikävän olon. Niinpä mitä sujuvampia kuva- ja leikkaustekniikka VR-maailmassa ovat, sitä miellyttävämpi kokemus katsojalle muodostuu. Mutta erityisen tärkeää tekniikan kehitys ja laadukas VR ovat nimenomaan naisille.

VR-seikkailut kannattaa aloittaa pienissä annoksissa, jotta elimistö ehtii hyväksyä uudenlaisen tavan kokea asioita. Tästä syystä puolen tunnin virtuaalimatkailu on ensikertalaiselle hyvä idea.

 Sovinistiandroidin kengissä, virtuaalilasit päässä

Sain kunnian olla yksi ensimmäisiä Suomen virtuaaliteatterin testaajia. Valitsin Best of VR -kokoelman saadakseni laajan käsityksen tarjonnasta. Tässä kohtaa muuten *spoiler alert* -varoitus, eli paljastan alla olevassa tekstissä erään VR-paketin sisältöä.

Muutaman minuutin leffapätkät veivät minut monenlaisiin paikkoihin sademetsäheimon parista merenalaiseen tunnelistoon ohjailemaan jonkinlaista tutkimusalusta. Oikeastaan ensimmäisten minuuttien tarinallisuus meni minulta hieman ohi siksi, että keskityin ihastelemaan joka puolella avautuvia maisemia ja pyörimään tuolillani väkkärän lailla. Reaktio on kuulemma tyypillinen uudelle VR:n käyttäjälle.

Jännittävää oli havaita, miten lähelle tuleva ihmishahmo teki olosta kiusallisen, vaikka tilanne ei ollut todellinen. Kädenmitan päässä silmiin tuijottanut alkuasukas olikin hassu kokemus. Onneksi tyyppi hengaili vieressäni pitkän aikaa, joten tämän ystävällisten kasvojen kääntyminen kohti ei säikäyttänyt. Käänsin silti hetken kuluttua pääni toiseen suuntaan, sillä pitkä silmiin katsominen tuntui joka tapauksessa ujostuttavalta. Oikeassa sosiaalisessa tilanteessa tämä olisi ollut epäkohteliasta käytöstä, mutta VR-maailmassa kaiken pelottavan voi halutessaan kohdata katsomalla muualle.

Toisessa kohtauksessa vastaan tuli lievästi pelottavia patsaanrumiluksia, jotka lähestyivät minua vääjäämättömästi. Vauhti oli tässäkin tapauksessa onneksi niin hidas, että kauhuelokuvamaista säikähdysreaktiota ei päässyt syntymään. Viime hetkellä ennen kammotuksiin “törmäämistä” käänsin tuolini ympäri ja pääsin taas pelottavasta tilanteesta ulos turvallisesti.

Seuraavaksi kiisin jonkinlaisen kulkupelin matkassa hurjaa vauhtia halki kaupungin katujen ja yli metsäisten polkujen. Huonoa oloa ei tullut, vaikka normaalielämässä kärsin välillä matkapahoinvoinnista, ja näkymät olivat hienot. Taisin pyöritellä tuolia koko vilinän ajan aistiakseni kaiken mahdollisen. Harvemminhan kovassa liikkeessä pääsee seuraamaan ympäristön tapahtumia yhtä vaivattomasti sekä edessä että takana.

virtuaalilasit

Mielenkiintoisin vaihe VR-taipaleessa oli muuttuminen Phil-nimiseksi androidiksi. Tarina on I, Philip -lyhytelokuva, jonka päähahmona on androidina henkiin herätetty scifi-kirjailija Philip K. Dick. Koin tietoisuuden syntymisen ja eloon heräämisen jonkinlaisessa tutkimuslaboratoriossa tiedemiesten edessä. Seuraavaksi minut herätettiin täyden auditorion tuijotettavaksi. Luennoitsijat esittelivät minua tiedeyhteisön jäsenille ja nämä saivat esittää minulle kysymyksiä. Jokainen joskus esiintymiskammosta kärsinyt voi ymmärtää, miten erikoiselta tuntui kokea lähes aidosti tunne, joka suuren ihmisjoukon edessä seisoessa syntyy. Tässä kohtaa ihmishahmojen kolmiulotteisuus oli myös selkeää, sillä vieressäni lavalla ravannut luennoitsija vaikutti hyvinkin todelliselta kainaloiden hikiläntteineen. Onneksi minun ei tarvinnut lennosta kehitellä vastauksia innokkaalle yleisölle, vaan kuuntelin Davidin puhetta kuin olisin ollut piilossa tämän pään sisällä.

Minä, eli Phil, heräsin vielä muutamaan otteeseen eri tilanteissa ja paikoissa. Minua muun muassa saapui haastattelemaan naistoimittaja, jota onnistuin loukkaamaan sovinistisella kommentilla. Erikoinen tilanne; syyllistyin toisen hahmon tietoisuudessa ja roolissa samaan, mitä joskus olen itse juttukeikoilla kokenut. “Ethän sinä edes näytä toimittajalta!” Latelin vielä muitakin kärttyisiä kommentteja läsnä oleville virtuaali-ihmisille, ja tietyllä tavalla se oli mielenkiintoista. Kilttinä ihmisenä en oikeasti tulisi solvanneeksi tuntemattomia ihmisiä, mutta nytpä tuli nähtyä, millaisia reaktioita se saisi muissa aikaan. En tiedä, millainen henkilö Philip mahtoi eläessään olla, mutta androidina ei ainakaan kaikkein mukavin.

Minulla oli Philinä myös rakastettu, joka piteli minua kädestä ollessani tajuttomana sairaalavuoteella. Tervehdyttyäni lomailimme kauniilla hiekkarannalla ja hän tarttui jälleen käteeni haluten ottaa meistä selfien. Melkein irvistin oikeasti kuvaan jouduttuani, sillä Phil ei ollut yhtä innokas poseeraaja kuin mielitiettynsä. Näin päinhän tämä usein heteropariskunnilla menee. Jos joku olisi sopivissa kohdissa todella ottanut minua kädestä, kokemus olisi voinut hämmentää. Nyt fyysisen aspektin puuttuminen muistutti minua lasien ulkopuolisesta maailmasta.

Riisuttuani virtuaalilasit olin pitkälti tyytyväinen kokemaani. Kuva oli hieman epäterävä ja välillä uusien tilanteiden virrassa oli vaikea keskittyä kuuntelemaan tarinaa tai keskusteluita. Loppuvaiheessa aloin myös olla hieman uupunut aistien pommitukseen, joten puoli tuntia oli juuri passeli aika piipahtaa keinotodellisuudessa. Mikään ei ollut kamalaa tai liian pelottavaa, jännittävää kylläkin. Painavahkot lasit piirsivät otsaani kevyet uurteet, mutta muuten olo oli mainio. Eipä sitä huvipuistossakaan tule valittaneeksi pärskeistä vesilaitteessa. Huonovointisuutta ei ehkä syntynyt, koska elokuvan loppupuolikkaassa vuorovaikutustilanteet korvasivat liikkeen.

virtuaalilasit

Kainalojuttu:

Virtuaaliala kutsuu suunnittelemaan seikkailuja

Rakka Creative on kaksi vuotta virtuaalituotantoja valmistanut, Mediapoliksella majaa pitävä yritys. Suurin osa 360-kameralla kuvatuista muutaman minuutin mittaisista teoksista on toistaiseksi mennyt yrityksille markkinointiin ja kouluille opetuskäyttöön. Elokuville ei Suomessa ennen tätä hetkeä ole ollut esityspaikkaa. Pienyrityksen perustaja ja toimitusjohtaja sekä ohjaamisesta ja tuottamisesta vastaava Ilmari Huttu-Hiltunen vertaa virtuaalielokuvan kokemista kirjan lukemiseen.

“Elokuvissa ollaan porukan kanssa. Virtuaalielokuvissa taas ollaan yksin tarinan ääressä ja seurataan ikään kuin sitä, minkä joku on kirjoittanut ja tehnyt. Se ei mielestäni vaadi enempää interaktiivisuutta, koska siinä ollaan siinä maailmassa ja kuljetaan tarinan mukana. Tarinassa voi toki olla olla myös interaktiivinen osuus, sillä sekin on mahdollista toteuttaa”, hän kuvailee.

VR-elokuvan tekeminen vaatii hänen mukaansa teknistä taitoa. Kuvaaminen on haasteellisempaa kuin tavallisella videokameralla ja ongelmakohdat täytyy kyetä ratkaisemaan. Todella hyvään lopputulokseen päästään sovittamalla jo suunnitteluvaiheessa käytettävissä oleva tekniikka käsikirjoitukseen ja toteutukseen.

“VR-ohjaaja on aika uusi nimeke maailmalla, ja monet näistä ohjaajista kuvaavat itse. Leffapuolella ohjaaja saattaa katsoa vain näyttelijöitä ja kuvaaja hoitaa kameran läpi katsomisen. Nyt ollaan vaiheessa, jossa ohjaajan on hallittava teknologia”, Huttu-Hiltunen kertoo.

Jälkityöt ovat vielä oma urakkansa, sillä jokaista 360 asteen kuvaa tai ottoa tallentaa parikymmentä kameraa yhden sijasta. Se vaatii videon tekijöiltä melkoista askartelua. Tekniikka on periaatteessa sama kuin panoraamavalokuvien luomisessa, mutta kuvia on eksponentiaalisesti huimempi määrä. Sekunnissa freimejä eli kuvia syntyy kymmeniä, ja liikkeen kuvaaminen synnyttää niitä vieläkin enemmän. Ennen varsinaista editointia kuvamateriaalia täytyy käsitellä jopa useita päiviä.

Kolmiulotteisuuden vaatima stereokuva tuo vielä oman lisänsä tekemisen prosessiin. Tällä hetkellä tosin 2D-videot ovat yhä suositumpia, sillä niiden tekeminen on joutuisampaa.

Varsinaista VR-alan koulutusta ei vielä ole tarjolla, mutta kuluneen vuoden aikana kiinnostuneet ovat voineet ottaa osaa virtuaalimaailmaa käsitteleviin workshopeihin. Huttu-Hiltunen on itsekin käynyt opettamassa aihetta Tampereen ammattikorkeakoulussa.

“Alue on vielä todella uusi: ei ole olemassa mitään valmista kaavaa, että näin se homma menee.”

Huttu-Hiltunen on valmistunut TAMKista yli kymmenen vuotta sitten ohjaajaksi ja äänisuunnittelijaksi ja opiskellut myöhemmin mediatuotannon ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Sen jälkeen hän on tehnyt töitä pääosin Yleisradiolle muun muassa äänisuunnittelun ja monikameratuotantojen parissa sekä myös kehitystuottajan roolissa.

Hän näkee virtuaalielokuvalla mahdollisuuksia tuoda aidontuntuinen ulkomaailma niille, jotka eivät eri syistä pääse itse liikkumaan.

“Yritetään mahdollistaa uudenlaisia kokemuksia liikuntarajoitteisille. Meillä oli kahden viikon kokeilujakso Tampereella Koukkuniemen vanhainkodissa, jossa on yhteensä tuhat vanhusta. Testiryhmään kuului 90 vanhusta, joista osa istui pyörätuolissa ja osa oli sairaalasängyssä. Siellä kun pääsi Lapin tuntureille ja hoitajat pyörittivät sairaalasänkyä, niin kokemus oli heille todella hieno”, kertoo Huttu-Hiltunen.

Testiryhmäläiset olivat antamassaan palautteessa toivoneet muun muassa pääsevänsä virtuaalisesti näkemään eläimiä, käymään kauppahallissa ja tanssimaan tangoa.

“Muistisairaalle VR-lasit voivat tarjota uudenlaisia virikkeitä ja hoitaja vieressä näkee kaiken saman. Muistisairaiden liikuttamiseen on myös käytetty Nintendo Wiitä ja videoita, mutta tämä oli uudenlainen kokemus”, hän lisää.

Huttu-Hiltunen on myös lukenut hyväntekeväisyystapahtumista Yhdysvalloissa, joissa VR-laseilla katsottu dokumentti kohdemaasta lisäsi lahjoittajien empatiaa ja kohotti lahjoitussummia. On kuitenkin tutkijoita, jotka kyseenalaistavat virtuaalikokemuksen vaikutuksen empatian kokemiseen. Lasit päässä voi hetken aikaa katsella maailmaa jonkun toisen silmin, mutta lisääkö se suoraan empatiaa? Väärinkäytettynä virtuaalikokemus voi myös johtaa uudenlaiseen kielteiseen “köyhyysturismiin”, jos virtuaalikatselijalla ei ole mahdollisuutta auttaa katseenkohteitaan. Tällöin kyse on pelkästään hädänalaisten tirkistelystä.

VR-tuotantojen ja -laitteiden kalleus on pitkään ollut esteenä ja hidasteena keinotodellisuuden laajamittaisessa käytössä eri tarkoituksiin. Laitteiden teknologinen kehitys ja kiinnostavien sisältöjen kehittely vievät myös oman aikansa, jotta ne olisivat tavallisille kuluttajille hintansa veroisia. Nyt tosin VR-laseja saa kotikäyttöön jo parhaimmillaan muutamilla kymmenillä euroilla.

YouTube-videopalvelustakin löytyy kymmeniä miljoonia viimeisinä kuukausina ladattuja 360-videoita Venezuelan Angel Fallseilta purkautuvalle tulivuorelle Kamchatkalla. Katselija voi opetella surffaamaan 360-elämyksen kautta ja ihmetellä maailmaa vaikkapa erilaisten eläinten silmin. Ilman VR-laseja katselukokemus ei tietenkään ole yhtä intensiivinen, mutta sisältöjen määrän perusteella on helppo uskoa, että virtuaaliset kokemukset tulevat pian yleistymään. Ensin kameroita ja laseja ostavat yritykset ja yhteisöt sekä rikkaat yksityishenkilöt, lopulta kaikki muutkin.

Viime vuosituhannen lopulla, jolloin virtuaalitodellisuudesta ensimmäistä kertaa kohkattiin, teknologinen kehitys laahasi vielä innostuksen jäljessä. Pelkästään internet oli monelle uutta eikä sosiaalisesta mediasta ollut tietoakaan.

“Hypetyksen jälkeen teknologisten tuotteiden kysynnälle tapahtuu romahdus, jota seuraa loiva nousu. Siinä vaiheessa tuotteet ovat kaikkien saatavilla ja kustannukset ovat sopivat. VR-teknologiat ovat 5–10 vuoden päästä peruskauraa, sillä hype-käyrän huippu on koettu jo vuosia sitten”, Huttu-Hiltunen vahvistaa viitaten Gartnerin uusien teknologioiden tutkimuksiin.

Kuvat: Tuukka Tuovinen, Aki Rantala

Olen seikkaileva toimittaja, koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri. Vuorten huiput, itsensä haastaminen ja inspiroivien ihmisten kohtaaminen ovat elämän suola. Jokaisella matkalla on hyvä kasvaa vähän ihmisenä ja maailmankansalaisena.

Palaa Alkuun