”Hello madame, taxi?” Tämä ensimmäinen Vietnamissa kuulemani huudahdus ehti tulla hyvin tutuksi 15-päiväisen Vietnamin reissun aikana, yleensä aina ystävällisesti esitettynä ja kieltävääkin vastausta kunnioittaen.
On syyskuun alku Hanoin lentoasemalla ja kuumankostea +30 C asteen lämpö ottaa matkailijat syleilyynsä. Lentokentän infosta saadut koordinaatit mielessä ohitan pitkän taksiautojen jonon ja liu’un sulavasti bussilinjojen kaistalle. Matka Hanoin keskustaan bussilla kestää reilun tunnin ja pääsen bussin kyytiin eurooppalaisittain hyvin huokealla hinnalla. Tosin jäämme odottelemaan että bussi täyttyy matkustajista. Tyhjänä minkään kulkuneuvon ei Vietnamissa 100-miljoonaisen kansan maassa tarvitse tai kannata liikahtaa.
Lähes hypähtelen ilmaan bussimatkan aikana pikkureppu sylissäni, olin viimein Vietnamissa ja menomatka oli sujunut suunnitelmien mukaan Dohan kautta. Matkan toteutumisessa oli ollut aikamoisia esteitä ja hidasteita – yli 20 vuoden edestä. Ja nyt 50+ -vuotiaana viimein, koronan hellitettyä ja perhetilanteen muututtua päätin lähteä pelkillä lennoilla Vietnamiin, itsekseni. Toteutunut haave siis.
Hyppään Hanoin keskustan tuntumassa pois lentokenttäbussista, jossa oli matkustajina sekä vietnamilaisia että ulkomaalaisia. Vaellan Kartat-sovelluksen ohjaamana ensin keskustan sydämessä olevalle Hoan Kiem -järvelle ja siitä aikamoisten harhailujen jälkeen varaamaani muutaman tähden hotelliin. Perillä!
Hanoissa viettämäni pari päivää sujui lähinnä loppureissua suunnitellessa, tämän pääkaupungin kaduilla vaellellessa. Halusin tutustua rauhassa vietnamilaiseen elämäntapaan, myös hintatasoon kierrellen ja kaupungin meteliä kuunnellen, myös polkupyörä-takseilla nähtävyyksiä katsellen. Kuuluisat Temple of Literature ja Train street tuli Hanoissa erityisesti koettua – näistä molemmista jäi itselle unohtumattomat kuvamuistot, verkkokalvollekin. Aika hurjaa nähdä junanraiteiden kulkevan asuintalojen ja ravintoloiden välistä.
Hotellien vastaanotoista saamilla vinkeillä Vietnamissa pääsee helposti päiväretkille, mikä oli tällaiselle solo-matkaajalle aivan mahtava palvelu! Hanoissa ollessani varasin päiväretken maailmanperintökohde Halong Bayhin, josta löytyy tuhansia kalkkikivestä muotoutuneita karstimaisia saaria. Pikkubussi haki aamulla kotihotellin ovelta ja kuljetti kokopäiväretkelle 50 dollarin hinnalla. Matka sisälsi edestakaisen 150 kilometrin pituisen bussimatkan, vierailun simpukan helmi tehtaalla, lounaan laivassa sekä oppaan vetämän veneretken luolineen ja rantoineen. Aivan ihana päivä. Olin 30-kymppisten amerikkalaisten ja eurooppalaisten joukossa nk. ikäihminen, mutta sopeuduin porukkaan ihan hyvin. Meitä yhdisti myös matkalla sattunut vaarallinen tapaus. Menomatkalla moottoritien ohituskaistalla ilman varoitusta pikkubussimme sivuovi aukesi kuljettajan virheen vuoksi ja matkakaverimme menetti ristivedossa – onneksi vain – kenkänsä. Kyllä naurua piisasi sitten kun vaaratilanne oli ohi!
Hanoissa vietettyjen päivien jälkeen matkustin yöbussilla Hue-kaupunkiin keski-Vietnamiin. Bussimatka kesti noin 14h mutta matkanteko alkoi mukavasti kun totesin bussiin kavutessa että Vietnamin pitkänmatkan busseissa istuimet ovatkin puolimakaavassa asennossa, ihan huippua. Ainakin alle 160-senttiselle yöbussi oli mainio kulkupeli kerrossänky-periaatteella. Tosin takuulla isän peruja saadut hyvät unenlahjat auttoivat näissä haastavimmissa yöpymisissä.
Hueen saavuttuamme aamu seitsemältä pysäkin luona parveili ärsyttävän pirteitä moottoripyörä-taksikuskeja – mitä ilmeisemmin Vietnamin kuuluisan Pho-keiton jo aamupalaksi nauttineina – kun me matkustajat vasta unenpöpperöisinä kömmimme ulos bussista uuteen pikkukaupunkiin. Ohitin ladymaisella tyyneydellä toistuvat aamutuiman kyytitarjoukset hotelleille ja pelkän intution johdattamana vaelsin muutaman sata metriä katua eteenpäin kunnes edessä näkyi Eve
Homestay -kyltti.
Kävelin kyltin osoittamaan suuntaan, istuin tovin tyhjässä ala-aulassa. Hetken päästä jokunen uninen vietnamilainen laskeutui yläkerran rappusia ohitseni, ilmeisesti töihin menossa. Sitten koko odotusaulan valaisi hymyineen kolmekymppinen hotellinpitäjä Eve, joka ystävällisesti johdatti minut samantien alakerran mukavaan tyhjään 2h-huoneeseen, ja sain ottaa maittavat aamu-unet yöbussin rasitusten jäljiltä.
Herättyäni perhehotellin Eve otti hoitaakseen pyykkini ja hän neuvoi miten pääsen alueen päänähtävyyden luo, muinaisten hallitsijoiden Kiellettyyn kaupunkiin. Lisäksi Eve lupasi järjestää minulle seuraavaksi päiväksi lähialueen nähtävyyksiä varten luotettavan moottoripyöräkuskin.
Kaikki luvattu myös tapahtui tismalleen kuten sovittu, moottoripyöräkuski vei minut seuraavana aamuna entisten hallitsijoiden haudoille läpi kujien ja upeiden vietnamilaisten maalaismaisemien. Kuljettajani myös odotti kärsivällisesti tuntien ajan kun tutustuin näihin mielenkiintoisiin kohteisiin ja palautti minut illansuussa hotellille.
Parin Huessa vietetyn päivän jälkeen oli aika siirtyä seuraavaan Keski-Vietnamin kohteeseen, HoiAnin kaupunkiin. Even järjestämänä pikkubussi haki hotellilta Huesta ja vei perille HoiAnin hotelliin, näin Vietnamissa turisteja palvellaan. Loistavan kuljetuspalvelun lisäksi tämä pikkubussi pysähtyi matkalla muutamassa upeassa turistikohteessa, jossa me, pikkubussilastillinen ulkomaalaisia turisteja, pääsimme tutustumaan kuuluisaan Lang Co Beach -laguuniin, ihailemaan Hai Van Pass -vuoristoylityksen panoraamaa sekä saimme kiivetä The Marble mountains nimiselle buddha-temppelien vuorelle. Viimeksi mainittu olikin todellinen kuntoilusuoritus kuumankostean ilmaston avatessa ihohuokoset pelkästä seisomisesta saati rappusnousuista.
Perille päästyämme HoiAnin kaupungissakin oli niin kuumaa iltapäivällä, että ensimmäiseksi otin pitkät päiväunet. Vasta illansuussa lähdin tutustumaan pikkukaupunkiin ja hämmästykseni olikin suuri; lauantai-iltana kaikki keskuskadut olivat lyhdyin valaistut ja tupaten täynnä paikallisia myyjiä ja shoppailevia, ravintoloissa ruokailevia turisteja, aasialaisia ja länsimaalaisia yhtäkaikki. Istuin lähes pyörällä päästäni jokiuoman varrella syöden katumarketin parin euron hintaista kana-vihannesannosta. Juuri samaan aikaan takanani olevassa ravintolassa paikallinen bändi alkoi soittaa Beatles-sävelmiä ja jokiuoman iltahämärässä lipui valaistuja lyhtyjä ja puisia veneitä kohti ulappaa. Unohtumaton tunnelma. Pimenevässä Vietnamin illassa aasialaisia ja länsimaisia turisteja kuljeskeli kiireettöminä kaduilla sekä heitä kuljeteltiin valaistuin venein etukäteen sovituin taksoin. Tunnelmalliset valolyhdyt jokiuomassa valaisivat ikimuistoista lauantai-iltaa. Itsekin ostin yhden valolyhdyn katukauppiaalta ja laitoin sen virtaan muiden sekaan, omia menneitäni muistellen.
Sunnuntai-aamuna kävin aamupalalla läheisessä ravintolassa hiljenneen kylänraitin varrella. Kävin myös hetken mielijohteesta paikallisessa jalkahoitolassa jossa sain minihintaan 2,5 tunnin pituisen jalkahoidon ja lisäksi kutsun perheillalliselle. Vietnamilaista vieraanvaraisuutta, todentotta – jota pääsee läheltä kokemaan tällaisena solo matkailijana.
Vietnamilaista avuliaisuutta sain kokea myös odottaessani Hoi Anissa kyytiä bussimatkalle seuraavaan kohteeseeni, vuoristossa sijaitsevaan Dalatiin. Paikallinen hotellinpitäjäni kysyi siinä aulassa odotellessani joko minulla on hotelli Dalatissa varattuna. No eipä ollut, niinpä hän siinä samassa soitti tuttavalleen Dalatiin ja varasi minulle perhehotellista 15-euron hintaisen 2h-huoneen suihkuineen kaikkineen.
No, tuo Dalatin Villa oli sitten aivan täydellinen; super-siisti ja moderni TV:ineen ja ilmastointeineen. Lisäbonuksena oli vielä se että kun HoiAnista yöbussini saapui vuoristossa sijaitsevaan Dalatiin klo 5 aamulla ja hörppiessäni aikaiseen aamuun herätäkseni vietnamilaista kahvia katukuppilassa totesin Kartat-sovellusta selatessa että tuo majoituspaikkani sijaitsee vain 400 metrin päässä!
Jälleen kerran hotellinpitäjä-rouva oli superystävällinen. Hän kertoi aamuteetä juodessamme että koronan aikaan suurinosa hotelleista olivat Dalatin alueellakin olleet kiinni yli vuoden. Nyt kun turistit olivat palanneet elämä alkoi jälleen normalisoitua Dalatissakin.
Dalatin kaupungista tein vuorostaan päiväretken maaseudulle. Tällä koko päivän retkellä vierailimme mm. weasel-farmilla jossa tehdään maailmankuulua näiden eläinten ruoansulatuksen kautta prosessoitua kahvia. Lisäksi vierailimme kukkatarhalla upeassa vuoristomaisemassa, mehiläisfarmilla, vesiputouksilla sekä jätti-buddha-patsaan juurella. Pikkubussissa oli ihmisiä joka puolelta maailmaa, myös ulko-vietnamilaisia, joita Vietnamissa vierailee vuosittain miljoonia.
Viimeinen matkaetappini Vietnamissa kulki Dalatista Hoi Chi Minh cityyn (Saigon). Halusin nimenomaan matkustaa päiväsaikaan että näen ja koen vuoristomaisemat ja niiden muuttumisen tasangoiksi. Ja todentotta, lumettomilta vuorilta laskeuduttiin 7-tunnin bussimatkan jälkeen reissuni päätepisteeseen, yli 10-miljoonaiseen kaupunkiin, Ho Chi Minh Cityyn, skoottereiden ja moottoripyörien valtaamaan muurahaispesään.
× Lukuvinkki: 9 x ilmainen majoitus maailmalla ×
Kolmen päivän vierailu Ho Chi Minh Cityssä vakuutti että aasialaisessa suurkaupungissa en missään nimessä itse haluaisi asua. Ho Chi Minh Cityssä liikenne vaikutti vielä absurdimmalta kuin pääkaupunki Hanoissa. Skoottereiden tööttäilyä kuuli läpi vuorokauden ja liikennemassat joita kaduilla liikkui olivat valtavat. Autoilijat siellä seassa olivat vähäpätöinen vähemmistö tosin autot kaupungissa olivat yleensä aika isoja, ne keillä niitä sattui olemaan. Jotenkin ilmastohysteria sai täällä uudet mittasuhteet, ja totesin useammalle että kestää vuosisatoja ennen kuin nämä miljoonat aasialaiset skootterit kulkevat sähköllä.
Koska kadunylitys oli Ho Chi Minh cityssä kuin haaste kaksintaisteluun, piti tutuksi tulleen vesipullon lisäksi päiväkävelyyn varautua nopeilla kengillä, mitkään lipsukkaat jalassa en tohtinut skootterivirran keskelle lähteä katuja ylittämään. Eräs haastava tilanne sattui kun moottoripyöräkuski tuli hakemaan retkibussille hotellilta eikä oppaan mukaan ollut tullut kypäriä. Siinä keikuin takaistuimella ilman kypärää muutaman kilometrin matkan suurkaupungin skootterivilinässä, välillä vastavirtaan ajaessamme toivon ainoastaan pikaista perillepääsyä.
Itse puolipäiväretki Vietnamin sodan aikaisille punasissien Cu Chi -tunnelien verkostoon oli ikimuistoinen. Kuumassa viidakkomaisemassa asiaan erinomaisesti perehtyneen paikallisen oppaan ohjaamana pääsimme tutustumaan henkeäsalpaavaan tunneliverkostoon johon Vietnamin sodan aikana sissit piiloutuivat ja joissa sissit perheineenkin asuivat amerikkalaisten lähestyessä. Tunneliaukkoja naamioitiin mitä neuvokkaimmin eri keinoin, oli valetunneleja hämäämistarkoituksissa, tunnelien suuaukkoihin oli rakennettu mitä mielikuvituksellisempia ansoja jotka myöhemmin päivällä vieraillussa sotamuseossa oli dokumentoitu tehokkaina puolustuskeinoina, itse sodan aikana koetusta nyt puhumattakaan.
Viimeinen kokonainen päivä Vietnamissa sujui lähinnä tuliaisia pakaten ja lentoasemalle menoa suunnitellen. Päivällisen kävin syömässä hienossa vietnamilaisessa ravintolassa koittaen saada kulutettua loput Vietnamin dongit. Hintataso on Vietnamissa niin matala että eurooppalaisella riittää siinäkin ihmeteltävää varsinkin kuin sadattuhannet dongit ovat kuitenkin vaihtokurssissa vain muutamia euroja.
Lentokoneen noustua ilmaan Tan Son Nhatin kansainvälisella lentokentällä olo oli kuin lottovoittajalla, matka pulkassa, takana 15 unohtumatonta päivää Vietnamin läpi. Ei sairastumisia, ei hävinneitä tavaroita tai muita haavereita. Kiteytettynä, matkaa kannatti odottaa vuosia ja aivan ehdottomasti se piti toteuttaa!
× Kirjoittaja: Katri Rask / 50+ vuotias teknisen dokumentoinnin ammattilainen Pirkanmaalta, joka on tehnyt nuorempana useita reppureissuja Eurooppaan sekä reissuja Lähi-Itään, Kiinaan ja Intiaan. Aikuisen pojan ja 11v-vuotiaan terrierin äiti. Toteutti pitkäaikaisen haaveen Vietnamin omatoimireissusta koronan jälkeen.
Varaamalla kauttamme (affiliate) tuet toimintaamme, mutta sinulle ei aiheudu lisäkuluja.
