Yö Saharassa, Saharan autiomaassa oli unohtumaton kokemus, joka pitää kokea – edes kerran elämässä. Tähtitaivas tuikkii, kaupungin valoista ei ole tietoakaan ja hiekka pöllyää.
Olen kertonut teille aamukahvista aavikolla, majoituksesta Saharassa, autiomaassa autoilusta, kangastuksista, kameliratsastuksesta ja auringonlaskusta. Vielä on vuorossa tältä erää viimeinen juttu: yö Saharan tähtitaivaan alla.
Yö Saharassa: teltassa vai patja tähtitaivaan alla?
Tämä unelma toteutui toukokuisella Marokon reissulla. Kerroin jo aiemmin, että meillä oli käytössä teltta, jota emme juurikaan asuttaneet. Jos kerran minulla oli vaihtoehtona Saharan reissullani nukkua ulkona, en edes harkinnut telttayöpymistä. Kuinka ainutlaatuisesta tilaisuudesta olisin luopunutkaan? Sitä en halunnut.
Kameliratsastuksen jälkeen sunnuntai-illan ohjelmaamme kuului herkullinen ateria perinteisessä nomadi-teltassa. Nälkä olikin jo kurninut vatsassa ja voitte vain kuvitella, kuinka hyvältä kaikki marokkolaiset herkut maistuivat.
Ruokailun jälkeen oli jamit. Telttapaikan pieni henkilökunta viihdytti meitä soittamalla perinteisiä soittimia ja laulamalla. Me soitimme, tai ainakin yritimme soittaa heidän kanssaan. Sunnuntai-iltoihini kuuluu Berliinissä ja välillä Helsingissäkin samantyyppiset musisointisessiot, mutta olihan fiilis saharalaisessa nomaditeltassa berberi-miehien ympäröimänä nyt aika eri maailmasta.
Vatsa täynnä ja mieli onnellisena roudasimme sänkyjemme patjat ulos teltasta, hiekalle. Me kolme, toisillemme vielä pari päivää sitten lähes tuntematonta skandinaavia, pistimme siskonpetin pystyyn ja painuimme pehkuihin, vilttien ja lakanoiden alle.
× Lukuvinkki: Inspiroidu Afrikasta ×
Minkälainen oli yö Saharassa?
Autiomaa viileni yllättävän nopeasti auringon laskettua. Alkuun pelkkä pussilakana olisi riittänyt, mutta se lepatti iltaa kohden nousseessa tuulessa niin kovasti, että sen päälle oli pakko laittaa painoksi viltti. Tuuli lennätteli hienoa hiekkaa ympäriinsä, aivan joka paikkaan.
Vuorauduin vilttini alle, huivi päähän kieriteltynä. Tungin lakanan reunat vartaloni alle, että tilaa hiekalle ei peittoni alla olisi. Ainoastaan silmät saivat olla ulkona peittoni ja huivini alta, halusinhan tuijotellla miljoonien ja miljoonien tähtien tähtitaivasta. Tuota tähtitaivasta ei himmennä ainutkaan valo ja voitte vain kuvitella sen tähtiloiston.
Siinä me sitten makoilimme. Silmissä oli hiekkaa, nenässä oli hiekkaa, kaikkialla oli hiekkaa. Silti, en voinut kuvitellakaan mitään parempaa. Katselimme taivasta, bongailimme tähdenlentoja. Näin muutaman, taisin jotain toivoakin. Fiilis oli sanoinkuvaamaton.
Uni ei meinannut tulla, en toisaalta olisi malttanutkaan heti nukkua. Tuuli tuiversi ja hiekka lensi. Jossakin vaiheessa puoliunessa kuulin ääniä. Samaan aikaan mietin, että olemme kyllä aika kaukana kaikesta. Jos jotain tapahtuisi, kukaan ei kuulisi huutoamme. Samaan aikaan yritin keskittyä vain nauttimaan olostani pilkkopimeässä autiomaassa, vaikka vähän pelottikin. Pian tajusin, että äänet olivat tulleet jossakin taka-alalla tallustelleista kameleista. Aikamoista.
Uni tuli ja maltoin jopa nukkua jossakin vaiheessa. En edes muista, kuinka monta kertaa olisin ennen nukahtamista halunnut nipistää itseäni. Olin nukkumassa Saharan autiomaan tähtitaivaan alla!
Aamulla heräsimme auringonnousun aikoihin. Hiekkaa oli joka paikassa. Miten se hiekka oli edes päässyt lakanoille, tyynyille, hiuspohjaan, iholle ja jopa kainaloihin? Silti, ei haitannut. Ei haitannut yhtään. Olin tehnyt jotakin, mitä mummona kiikkustuolissa muistella ja kertoilla jollekin sen hetken seikkailunhaluiselle maailmanmatkaajalle: ”Mummu on nukkunut yön Saharan autiomaassa ja katsellut tähdenlentoja tummalla Afrikan taivaalla”.
