Pelkotiloja: Bussikuski yritti siepata minut

/

Herään minibussin etummaiselta penkiltä aivot unesta tahmaisena. Vieruskaverini keräilee tavaroitaan, samoin bussin muut matkustajat. Aavistelen olevani perillä Diyarbakirissa, mutta varmistan sen kuljettajalta toistellen kaupungin nimeä. Kuski pudistaa päätään, joten istun takaisin penkkiini vähän kummeksuen sitä, että olen ainoa bussiin jäävä matkustaja. Aikataulun mukaan meidän pitäisi olla perillä, mutta toisaalta Turkissa aikataulut harvoin tarkoittavat mitään. Lähdemme uudestaan liikkeelle, ja minä yritän kurkkia ikkunoista vihjeitä siitä, missä olemme. Muutaman käännöksen jälkeen kuski

Lisää

Punaiset nenät – Sirkuskoulussa pakolaisleirillä

Turkkilainen pakolaisleiri oli kuukauden ajan yhtä sirkuskoulua. He olivat jättäneet kotinsa Pohjois-Irakin vuoristossa vain reilu kuukausi sitten ja kävelleet rajan yli Turkin puolelle. Nyt jesideillä oli suojanaan tyhjillään oleva linja-autoasema Mardinin kaupungin liepeillä, jonne kunnanvaltuuston kurdipoliitikot päättivät perustaa väliaikaisen pakolaisleirin.

Lisää