Keniassa syksyllä 2019 reissannut Emilia osallistui ratsastustunnille Naivashan järven läheisyydessä. Naivasha on mainio kohde kokea Afrikan luonto ja villieläimet hevosen selästä.
Olisin voinut nipistää itseäni ja tarkistaa, näinkö unta. Olo oli sen verran epätodellinen, kun huomasin olevani keskellä seeprojen, impaloiden ja vesiantilooppien ryhmittymiä ja tarkkailevani ratsuni selästä Afrikan luonnon meininkiä. Pienet keltaiset kukat loistivat vihreän ruohikon seasta, ja akaasiapuut kurottautuivat eri suuntiin. Muutamien kymmenien metrien päässä oli iso järvi, jossa lymysi noin tuhat virtahepoa. Täällä sitä mentiin hevosen selässä, Kenian elon ytimessä.
Toteutin ratsastusretkeni Kenian Naivashassa, joka on kaupunki noin parin ajotunnin päässä Nairobista. Tunteja järjestetään paikallisella maitotilalla Sanctuary Farmilla, joka sijaitsee Naivashan järven läheisyydessä luonnon helmassa. Naivashassa asuva suomalainen hotelliyrittäjä ja matkaopas Sari osasi suositella paikkaa minulle ja miehelleni. Paikan hevoset näyttivät ja vaikuttivat hyväkuntoisilta, mikä ei valitettavasti ole itsestään selvää maailmalla. Alueella voi ratsastaa keskellä vapaana taivaltavia villieläimiä. Leijonia siellä ei ole, joten sen suhteen voi olla rauhassa.
Edellisestä ratsastuskerrastani oli kulunut hetki, joten jännitin aika tavalla ennen hevosen selkään nousemista. En ole kokenut ratsastaja, vaan vasta-alkaja noin puolentoista vuoden kokemuksella, jos heppailuja pikkutyttönä ei lasketa. Ensimmäisten minuuttien jälkeen aloin pikkuhiljaa rentoutua hevoseni selässä. Menimme letkassa kahden ohjaajan kanssa. Ohjaajamme olivat kokeneita ratsastajia, ja toinen heistä kertoi minulle ratsastavansa näissä maisemissa joka päivä (wou). Oli siis sellainen fiilis, että he tietävät, miten tässä kannattaa edetä. Ohjaajat olivat valinneet myös sellaiset hevoset, jotka sopivat ratsastuskokemukseemme. Kun viiden hengen porukastamme kaksi lähti laukkaamaan hevosillaan, toinen ohjaajista piti hetken köyden avulla kiinni hevosestani, ettei se lähtisi innoissaan toisten perään.
Välillä pysähtelimme ihmettelemään villieläimiä. Ne nostivat hetkeksi päänsä meitä katsoakseen, mutta sitten ne jatkoivat kuljeskeluaan ja maan antimien rouskuttelua. Myös hevosemme tuntuivat suhtautuvan leppoisasti toisiin nelijalkaisiin kanssaeläjiin. Eniten ihastelin hauskannäköisiä ja harvemmin näkemiäni vesiantilooppeja sekä suosikkejani seeproja, jotka erottautuivat edukseen vehreässä ympäristössä. Talsiapa itsekin näillä tienoilla joka päivä.
Jossain vaiheessa kaarsimme Naivashan järven suuntaan. Mutta emme menneet järven rantaa pitkin, vaan järveen. Hevoset kahlasivat matalikossa. Hieman hermostuneena kuikulin ympärilleni ja muistelin niitä satoja virtahepoja, joista muutaman olin nähnyt aikaisemmin veneretkellä. Virtahepoahan sanotaan Afrikan vaarallisimmaksi eläimeksi. Hipot unohtuivat viimeistään kuitenkin siinä vaiheessa, kun hevoseni kompastui johonkin ja kaatui puoliksi veteen. Minulla kastuivat jalat. Mutta onneksi heppa ei ollut millänsäkään tämän jälkeen, ja matka jatkui mukavissa ja vähän kosteammissa tunnelmissa.
Loppuhuipennuksena kohtasimme kirahvin. Oli vaikuttavaa nähdä mieheni hevosen selässä, hänen vasemmalla puolellaan tuo ylväs savannien asukki sekä takana piirtyvä järvimaisema. Kun hetken päästä laskeuduin maan kamaralle ja otin kypärän pois päästäni, tunsin sisimmässäni ääretöntä onnen ja vapauden tunnetta siitä, että olin saanut kokea Kenian luonnon myös näin, jalan ja auton lisäksi.
Kirjoittaja oli vapaaehtoistöissä Keniassa syksyllä 2019 ja reissasi samalla Kenian upeissa luontokohteissa. Lue lisää Emilian matkatarinoita ja kokemuksia Keniasta täältä Merkintöjä maailmasta -blogista.