Joulu ja uusivuosi Ateenassa

//

Kyllä! Ateenan joulun ja uudenvuoden tunnelma on fantastinen. Kadut on koristeltu jouluisesti, eikä niiden määrässä koskaan säästellä. Kriisivuosina tosin Syntagma-aukion joulukoristeet ovat olleet ehkä hieman tavallista vaatimattomimpia. Mutta kauniit ja tyylikkäät koristevalot tuikkivat kaikkialla. Kauppojen ikkunat koristellaan kalliista jalokiviliikkeistä lähtien. Parasta on, että kaupunki ei mene juhlapyhinä kiinni. Kreikkalaiset eivät vietä samalla tavalla joulua kuin muualla Euroopassa johtuen ortodoksiperinteestä, mutta joulupäivä on vapaa ja silloin perheet kokoontuvat yhdessä syömään. Uusivuosi

Lisää

Ateenan lumoavat kukkulat

/

Ateena sijaitsee vuorien ympäröimänä ja jopa keskellä kaupunkia voi nauttia kaupungin maagisesta tunnelmasta korkeilta kukkuloilta. Hyvät kävelykengät mukaan ja suurkaupunki avautuu aivan uudella tavalla. Samalla kuin vahingossa kunto kasvaa. Neljä miljoonainen kaupunki on rakennettu kukkuloiden juurille kuin niiden keskiosiin, kuin osittain myös vuorten huipuille. Keskustassa yöpyessä voi nauttia aamu- tai iltakävelyistä kukkuloilla, kun varaa hotellin niiden lähettyviltä. Kumpuileva maisema tuo parhaimmillaan mieleen Brasilian Sao Paulon, niin suuria korkeuserot saattavat joissakin kaupunginosissa

Lisää

Hotellivinkki Ateenaan: Coco Mat Hotel

Missä yöpyä Ateenassa? Mikä on hyvä hotelli Kreikan pääkaupungissa? Coco Mat Hotel on laatutietoisen matkailijan valinta. Ystäväni kysyvät usein minulta, mistä löytää hyvä hotelli Ateenasta. Nyt syksyllä asuessani Ateenassa, olen tehnyt tutkimusta hotellitarjonnasta. Kaupungissa on yli 600 hotellia, joten aivan helppoa ei ole löytää mieleistään. Yksi suosikkini on Kolonakissa sijaitseva Coco Mat Hotel. Kolonaki kaupunginosana vastaa Helsingin Ullanlinnaa. Sen kadut ovat kauniit, hyvin hoidetut, butiikit huippuluokkaa, paljon kreikkalaisten ja ulkomaisten

Lisää

Kypseli – elämää sykkivä kaupunginosa keskellä Ateenaa

//

Joskus rakkaus uuteen kaupunkiin syttyy hetkessä, joskus tunteet lämpenevät hitaammin tai eivät ollenkaan. Ateenan luovin kaupunginosa, Kypseli, vei Päiviltä jalat alta pikku hiljaa, mutta sitäkin voimakkaammin. Kun matkasin ensi kerran Ateenaan vuonna 2005, kaupunki ei herättänyt intohimojani. Yritin etsiä kaupungista Brysseliä, mutta brysseliläisyyttä kovaa nousukautta eläneessä Välimeren kaupungissa ei tahtonut löytyä millään. Ruoka maistui erilaiselta, kaupunki tuoksui aivan toiselle, ihmiset puhuivat kovaäänisesti kieltä, josta en ymmärtänyt sanaakaan. Viiden miljoonan suurkaupungista

Lisää