Lokakuun seikkailijatar on värejä, kuoseja ja elämyksiä rakastava nainen, Eerika Leino. Kosmopoliitti maailmankansalainen ja ikuinen haahuilija toteuttaa unelmiaan, pienelläkin budjetilla ja pyöräili juuri maailman halki.
1. Kuka olet?
Olen Eerika Leino, pian 26 -vuotias reissaaja ja värikkäitä kuoseja rakastava printtisuunnittelija, jonka sijainti vaihtuu tiuhaan. Juuriltani nurmijärveläinen ja sittemmin Itä-Lontoon kasvatti, olen intohimoinen ja kokemushakuinen tyyppi, jonka sydämen sykkimään saavat niin vuorimaisemat, sademetsät kuin rosoinen katukulttuurikin. Ja hyvä viini. Opiskelijavuodet Englannissa kuluivat Lontoota tutkien, reppureissaten ja lähiseutumatkaillen – keinolla millä hyvänsä. Sittemmin irtauduin pidempään seikailuun, ja viimeiset pari vuotta olen kiertänyt maailmaa fillarilla. Nyt asun Australiassa ja totuttelen taas elämään kaupungin sykkeessä. Mielessäni olen toki kosmopoliitti maailmankansalainen, todellisuudessa varmaan vähän jotain sen ja ikuisen haahuilijan väliltä. Minua eteenpäin vie seikkailumieli sekä rento, ja utelias ote elämään.
2. Mottosi tai voimalauseesi?
Jalkaani on tatuoitu ‘pourquoi pas?’ eli ranskaksi: miksi ei? Otin sen 19-vuotiaana asuessani Ranskassa. Lausahdus muistuttaa minua siitä, miten tahdon elää: uskaltaen ja katumatta, rikkoen rajoja, seuraten vaistoani. Kyseenalaistaen sen, mitä ihmisen täytyy tehdä ja miten asioiden kuuluu olla. Pourquoi pas merkitsee minulle myös vapautta ja sitä, ettei tämä kaikki nyt niin vakavaa ole. Elämä on seikkailu.
3. Ikimuistoisin kohtaaminen matkalla?
Kohtaamiset ovat matkailun suola! Niistä on mahdotonta valita ikimuistoisinta. Kerron inspiroivimman: Se oli kohtaaminen pienen 4-vuotiaan slovenialaisen seikkailijattaren kanssa. Hän käveli vastaan Annapurna Base Camp -trekillä Nepalissa nuoren äitinsä kanssa, pieni pinkki reppu selässä ja intoa puhkuen. Kuten minäkin, he vaelsivat vuorilla ilman opasta tai portteria, kaksistaan. Lyhyt juttutuokio sai minut äimälleni koko loppupäiväksi. Törmäsin säteilevään parivaljakkoon uudestaan viikkoa myöhemmin Pokharassa, jolloin äiti kertoi tytön valinneen vielä pidemmän reitin takaisin kaupunkiin. Vaellettuaan 18 päivää Himalajalla, totesi 4-vuotias: “Ikävöin niitä vuoria ja auringonnousuja”.
4. Unohtumattomin seikkailu tai elämys?
Vajaan kahden vuoden mittainen pyörämatkani 2015 -2017. Idea lähti intohimosta fillariin ja halusta päästä kauas, ja kauas se reissu veikin. Unohtumattomaton 22 000 kilometrin taival vei halki Euroopan, Lähi-Idän, Intian ja Kaakkois-Aasian aina Pohjois-Queenslandiin Australiassa. Pitkälti teltassa ja paikallisissa kodeissa yöpyen, kaikenlaisissa kulttuureissa, maisemissa ja säätiloissa pyöräillen, opin tämän seikkailun aikana maailmasta enemmän, kuin kaikilla aiemmilla matkoilla yhteensä. Unohtumattomin yksittäinen elämys matkalla oli ehdottomasti Himalajan ylitys. Kun on viettänyt muutama viikkoa yli 3500 metrissä ylittäen vuoria toisensa jälkeen, ja polkenut 5300 metrin korkeuteen kantaen mukana koko omaisuuttaan, tietää pystyvänsä vaikka mihin.
5. Mikä on upein tai erikoisin paikka, jossa olet yöpynyt?
Pyöräreissulla tuli nukuttua yhdessä jos toisessa paikassa – mm. mutamökissä Romaniassa, kasvihuoneessa ja puumajassa Turkissa sekä sademetsässä Sumatralla. Pähkähulluin yösija oli ehkä 3000 -metrin korkeudessa sijaitseva autio vuoribunkkeri Iranissa, jossa yöpyessäni, poikkeuksellisesti ilman makuupussia, tippuivat asteet nollaan.
6. Pelkäätkö matkoilla jotain?
Pyöräillessä pelkään eniten suuria paimentolais- ja villikoiria, jotka tykkäävät jahdata pyöräilijöitä. Myös ukkosessa polkeminen ja telttailu voi olla aika karmivaa, varsinkin, jos teltta on tullut pystytettyä vaikka laakealle pellolle ja myrsky iskee päälle yllättäen. Lisäksi minulla on vilkas mielikuvitus, joten teltassa nukkuessa välillä alan ylianalysoimaan ympärillä kuuluvia ääniä – milloin on ulkona muka susi, milloin sarjamurhaaja. Mitään ei kuitenkaan ole sattunut.
7. Paikka, jonne aina palaat?
Monimuotoinen Intia on maa, jonne tiedän palaavani uudestaan ja uudestaan. Kaupungeista Berliini tuntuu vievän jatkuvasti puoleensa. Näiden lisäksi palaan tietenkin aina juurilleni, kotiin Suomeen, sekä trooppiseen Pohjois-Queenslandiin, kotiini Australiassa.
Vasta nyt todella tiedän, kuinka onnekas olen Suomen passi kourassa.
8. Pakkaan matkalle mukaani aina…
Aurinkolasit, muisti- tai päiväkirjan, kameran, otsalampun ja paperikartan – niissä on vain sitä jotakin. Olen matkustanut toistaiseksi kaikki matkani ilman älypuhelinta tai navigaattoria, retrosti paperikartoilla suunnistaen. Nyt kun olen hiljattain saanut älypuhelimen ja käyttänyt sen karttaohjelmaa kaupungilla, tuntuu kuin oma luontainen suuntavaisto olisi samalla heikentynyt…
9. Minkä neuvon antaisit muille naismatkaajille?
Fillari kantaa! Toivoisin kovasti näkeväni pyöräilyn kasvattavan suosiotaan myös naisreissaajien keskuudessa. Se on nöyrä ja vaatimaton, mutta toisaalta hauska, avoin ja intensiivinen tapa matkustaa – eikä maksa juuri mitään. Pyörän tuoma vapaus on jotain tosi erityistä, ja se mahdollistaa ihan uudenlaisen tavan nähdä maailmaa.
10. Matkailu on opettanut minulle…
Rakastamaan maailmaa ja rakastamaan Suomea. Olen kotonani tien päällä, mutta arvostan nykyisin myös kotimaatani enemmän kuin koskaan Suomessa asuessani. Vasta nyt todella tiedän, kuinka onnekas olen Suomen passi kourassa.
Eerikan portfolio ja blogi osoitteessa www.velorous.com
EDIT 11/20: Eerika on sittemmin palannut takaisin Suomeen. Miltä kotiinpaluu on tuntunut? Lue se täältä.