Jamaika on maana ja matkakohteena mystinen, eksoottinen, ehkä hieman vaarallinen. Rentoa musaa, pössyttelyä. Tällaisia mielikuvia ainakin herättää Bob Marleyn kotimaa eli Jamaika, mutta kuulkaas, kun kerron enemmän! Kerron myös, mitä Jamaikalla kannattaa tehdä ja minne mennä. Lue nyt parhaat vinkit Jamaikalle.
Jamaika on maksimimitoiltaan 235 kilometriä leveä saari, jonka pieneen tilaan on pakkautunut valtava määrä luonnon ja kulttuurien kauneutta. Useimpien Seikkailijattarien tavoin arvostan paikkoja, joissa on minimaalisesti turisteja ja paljon aitoa, alkuperäistä kulttuuria. Jamaikalaisen luonnon kauneus, ihmisten ystävällisyys ja musiikillinen kirjo veti ensi hetkistä tämän Seikkailijattaren jalat veteliksi ja suun korviin. Ensimmäinen käyntikerran jälkeen kului alle vuosi kun lentokoneen nokka osoitti jälleen kohti Montego Bayta.
Jos onnekkaasti huomaat pasaatituulten johdattaneen sinut tähän luonnonkauniiseen paratiisiin, niin seuraavat vinkit ovat sinua varten.
Minne mennä? Kolme vinkkiä Jamaikalle
Indigenous Rastafarian Village, Montego Bay
Jamaikamaniani ensimmäisiä nostattajia oli käynti Montego Bayn lähellä sijaitsevassa rastakylässä, jossa pääsee tutustumaan aitoon rastafarien elämäntyyliin. Matkustimme sinne ystäväni kanssa Gloriana -hotellin vastaanotossa työskentelevän miehen taksikuskiystävän kyydissä. Kylä sijaitsee piilossa, eivätkä monetkaan kuskit osaa sinne ajaa. Emme olleet ilmoittaneet tulostamme ja alkuun näyttikin siltä, ettei vierailu tulisi onnistumaan. Taksikuskimme katosi sademetsän syövereihin ja palasi hyvän tovin päästä seuranaan kaksimetrisen rastamies. Lähdimme seuraamaan opasta tallustellen joen ja metsän halki rastakylään.
Oppaamme vei meidät heti filosofiselle tasolle pyytäen tuntemaan yhteyden kahlaamamme joen virtaavan veden kanssa.”I & I, Haile Selassie high! Jah Jah on meissä ja me osa Jahta”.
Olin saman tien fiiliksissä, koska tunnelma oli juuri niin friikki kuin mitä etukäteen olin toivonut! Kylään päästyämme eräs asukas esitteli meille rastarummun tekoa. Filosofointi jatkui. Miehen äiti oli kuulemma jo häntä odottaessaan tuntenut, että lapsesta tulisi rummuntekijä. Pian jo rummuttelimme yhdessä miehen kanssa uskonnollisissa seremonioissa käytettävillä rastarummuilla.
Rastojen elämäntyyli on hyvin luonnonläheinen ja ruoka yksinkertaista vegaaniruokaa ilman suolaa. Teimme kierroksen, jossa meille esiteltiin tämän rastojen suosiman Ital-ruokavalion ainesosia. ”Toi on hei ihan tavallinen porkkana ja toi tomaatti”, muistan ystäväni kuiskanneen korvaani. Karistelin tiedon mielestäni, sillä halusin uskoa, että vihanneksissakin olisi jotakin salaperäistä rastamystiikkaa.
Kierroksen lopuksi meidät kutsuttiin mukaan seremoniaan. Paikalle saapui joukko miehiä ja naisia rummuttamaan rastarumpuja, pössyttelemään ja laulamaan ylistyslauluja Rastafarien messiaalle Haile Selassielle, jonka kuvilla seremoniatila oli vuorattu. Muistan kuinka ilman täytti makea tuoksu, sakea savu, laulu ja rummutus. Me vain istuimme ja fiilistelemme.
Lukuvinkki: Pohjois-Nicaragua -kahvia, sikareita ja valtavaa kehitystä
Bob Marleyn neroushautomo Trenchtown, Kingston
Jamaikalla etäisyydet ovat lyhyitä ja matkat taittuvat joko luksustyyliin ja luotettavasti Knutsford Expressillä tai ahtaasti ja elämyksellisesti paikallisbusseilla tai jaetuilla takseilla.
Omasta mielestäni Kingstonin ykköskohde on Bob Marleyn nuoruuden aikainen asuinalue Trenchtown. Trenchtownista voi varata erimittaisia kierroksia, joilla pääsee tutustumaan Bob Marleyn nuoruuden hoodeille: jalkapallokentälle, teinivuosien kotitaloon, naapurustoon sekä ensimmäiseen yhteiseen kotiin Rita-vaimon kanssa.
Alue on rocksteadyn ja reggaen synnyinpaikka sekä usean kuuluisan rockesteady-, ska- ja reggaeartistin koti. Se on myös monta poliittista turbulenssia kokenut slummi, jossa ihmiset asuvat halvoista materiaaleista kyhätyissä asumuksissa. Itse suurena reggaefanina tunsin tepastelevani siellä historian kirjan elävillä lehdillä.
Vierailuajankohdaksemme osui hiljainen aamupäivä. Kierroksen jälkeen olisimme mieluusti jatkaneet kävellen seuraavaan paikkaan, mutta meitä kiellettiin ehdottomasti liikuskelemasta alueella omin päin.
Mieleeni on piirtynyt elävästi tilanne, kun taksin viipyillessä jäimme vielä kaikessa rauhassa First Streetin Government Yardille Bobin ja Ritan vaatimattoman asunnon luo oleilemaan. Jossain kauempana alkoi soida ”No Woman Nuh Cry”:n intro ja kaikkien aikojen reggaeklassikon hitaan haikea poljento: ”I remember, when we used to sit, in the Government Yard in Trenchtown….” Tuntui kun Legenda olisi siinä haastanut vuoropuheluun. ”Täällä ollaan!”, teki mieli huikata Bobille. Sillä hetkellä tuntui päivänselvältä, että Legendat eivät koskaan kuole.
Jamaika: Port Antonio ja lähialueet
Jos minulla olisi vain viikko aikaa Jamaikalla, niin suuntaisin ehdottomasti Port Antonioon ja tekisin sieltä päiväretkiä lähiympäristöön. Port Antonio itsessään on viehättävä kalastajakylä, ja sitä ympäröi useita valkohiekkaisia rantoja. Ne eivät hämmästyttävää kyllä täyty edes yleisinä juhlapäivinä. Port Antonion alue on säilynyt vaiettuna aarteena turistilaumojen suunnatessa länsirannikolle Negriliin.
Port Antoniosta 11 kilometriä itään sijaitsee 55 metriä syvä, pitkin päivää väriään vaihtava Blue Lagoon –laguuni. Se on satumainen uima- ja oleskelupaikka, jossa vuorilta virtaava vilpoinen purovesi ja lämpöinen merivesi sekoittuvat toisiinsa. Uidessa voi tuntea lämpimien ja kylmien virtausten vaihtelun ja toivoa näkevänsä laguunissa huhujen mukaan asustavan lohikäärmeen.
Port Antonion lähialueilla voi myös kokeilla koskenlaskua perinteisillä jamaikalaisilla bambulautoilla. Adrenaliinifriikkien kannattaa kuitenkin tiedostaa, että tässä lajissa ei pulssi nouse, vaan koskialueet ovat pieniä ja meno leppoisaa. Kaiken työn tekee lauttaa ohjaava soutaja. Kyytiläisten tehtäväksi jää maisemien ihailu ja suvantopaikoilla kelluvista bambubaarilautoista ostettavien virvokkeiden nautiskelu.
Kimppataksilla Port Antoniosta hurauttaa puolessa tunnissa Boston Beachille, joka tunnetaan maailmankuulun jerk-mausteseoksen synnyinpaikkana. Ranta on kuin suoraan matkailumainoksista, joita meille kaamoksen näännyttämille suomalaisille aina marraskuisin tarjoillaan. Turkoosia vettä, valkoista hiekkaa, ympärillä vehreä luonto. Taustalla leppoisa reggaebiitti ja käteen sovitettavaksi kookospähkinään kaiverrettu piña colada.
Boston Beachiltä ylös noustessa vastaan tulee ruokakojujen letka, joiden joukosta selvitimme jerk chicken -reseptin synnyinpaikan. Jo ensimmäinen herkulliseksi maustettu, hiilten ja puiden hauduttaman kanapala räjäytti makuhermot. Totesimme paikan maineen olevan enemmän kuin ansaittu.
Monipuolinen Jamaika – Jamaica has it all!
Jamaikan luonto on villi ja koskematon. Toisin kuin esimerkiksi naapurisaarella Kuubassa, vesiputouksille, laguuneille, sademetsiin ja vuoristoon pääsee halutessaan ilman oppaita ja pääsymaksuja. Jo mainittujen vinkkien lisäksi kokemisen arvoisia paikkoja ovat esimerkiksi Blue Mountainin vuoristo, saaren eteläosan Treasure Beach, Bob Marleyn kuuluisuuden aikainen kotitalo Kingstonissa sekä Ocho Riosin lähellä sijaitsevan Dunn’s River Falls-vesiputouksen autenttisempi pikkusisko Little Dunn’s River Falls.
Paikallisten muusikkojen livekonsertit ovat myös jokseenkin varma elämys. Bob Marley asetti aikanaan pienen saaren musiikillisen riman korkealle ja artistien keskinäinen kilpailu on erittäin kovaa.
Jamaikalaiset ovat se Ital-foodin puuttuva suola tai oikeastaan mausteseos, jonka keskeisinä ainesosina ovat ystävällisyys, rentous ja ylpeys afrikkalaisjuurista. Vaikka matkailija selviääkin englannilla, yhteys paikallisiin muodostuu varmimmin kun viitsii opetella muutaman sanan länsiafrikkalaisperäistä Jamaikan kreolia. Tämän ymmärsi myös Barack Obama, joka muutama vuosi sitten sulatti virkakäynnillään paikallisten sydämet selvittäen kuulijoidensa fiilikset kysymällä ”Wah Gwan, Jamaica?”
Vielä en ole onnistunut jäljittämään sitä jamaikalaismausteseoksen magneettisinta ainesosaa, joka meitä suomalaisseikkailijattaria niin kovasti vetää puoleensa. Se jokin sai Seikkailijattarien esiäiti Helinä Rautavaaran viettämään rastojen parissa puoli vuotta poikien hänelle kunnianimen White Rasta. Omakin kiinnostukseni rastakulttuuria kohtaan lienee jo välittynyt, koska kannan nyt ylpeästi lisänimeä ”Rastalady without dreadlocks”.
Teksti: Jelena Santalainen
Kuvat: Jelena Santalainen ja Sammy Green