Sanotaan, että täytyy lähteä kauas nähdäkseen lähelle. Oppiiko Suomea arvostamaan vasta asuttuaan muualla vai näkeekö kotimaan puutteet entistä selkeämmmin? Siiri otti asiasta selvää ja lähti kauas, Uuteen-Seelantiin asti.
Palasin äskettäin takaisin kotiin vuoden mittaiselta karkumatkalta ulkomaille. Kyseessä oli tavallaan toinen kierros, sillä nuoruudessa olin viettänyt pidemmän ajanjakson reissaten Pohjois-Amerikan ja Euroopan kautta Australiaan, jossa olin asunut vajaan vuoden working holiday -viisumilla, suunnannut sitten Kaakkois-Aasiaan ja palannut parin vuoden reissuputken jälkeen Suomeen kasvamaan aikuiseksi. Ehti kulua kymmenisen vuotta, ennen kuin elämä antoi tarjottimella mahdollisuuden uuteen, pidempiaikaiseen poissaoloon kotimaasta. Tälläkin kertaa teemana oli working holiday ja kohteena Uusi-Seelanti upeilla välilaskukohteilla höystettynä.
Palattuani viimeisimmältä reissulta luin tuoreen artikkelin kotiinpaluuseen liittyvästä shokista ja siitä, kuinka moni paluumuuttaja järkyttyy Suomessa olosta niin kovin, että alkaa saman tien haaveilla uudesta matkasta. Oma kokemukseni kotiinpaluista on täysin päinvastainen, vaikka pyrinkin katsomaan asioita kriittisten lasien läpi. Tässä, mikä tekee Suomesta ainutlaatuisen paikan asua.
Suomessa on helppo hengittää
Suomi on kevyesti keinuva kehto, jossa jokainen voi itse vaikuttaa vauhtiin. Kaikilla on mahdollisuus opiskella, ja me saamme vielä tukea siihen. On täällä töitäkin, vaikka unelmien paikka ei tulisikaan eteen tarjottimella.
Suomessa on ainutlaatuinen rauha ja luontoa, johon karata pakoon arjen stressiä — pääkaupunkiseudullakin. Raikasta ilmaa kaipaa helposti jo välilaskulla aasialaisessa suurkaupungissa, jossa ilmansaasteista nousee tukahduttavan olon lisäksi sympatia paikallisia ihmisiä kohtaan. He joutuvat suojaamaan kasvonsa saasteilta ja hengittämään tunkkaista ilmaa päivät, viikot ja vuodet ympäriinsä. Kotimaassa avaan ikkunan ja hengitän puhdasta ilmaa — vuoden ympäri. Uudessa-Seelannissa astiakaapin kolistessa maanjäristyksen voimasta mietin sitä, ettei kotona ole pelkoa järistyksistä tai tsunameista.
Kaipasin kirjastoja, ja sitä, että voisin varata kirjoja kätevästi netistä ja hakea ne vaivattomasti lähikirjastosta.
Matkaan lähtiessä iloitsin siitä, että sain pakata mukaan vain tärkeimmän, kantaa selässäni koko omaisuuteni (lukuun ottamatta sitä omaisuutta, jonka olin pakannut nyssäköissä, kasseissa, laatikoissa ja koreissa varastoon kotimaassa). Tunsin vapautta siitä, että voin päättää, missä asun ja tehdä päätöksiä hetkessä. Kodittomuus tuntui ihanalta, aluksi. Jossakin vaiheessa kuitenkin totesin, että budjettimatkailu ei aina tuonut kaipaamaani vapautta esimerkiksi kämppäkavereiden valintaan. Huomasin kaipaavani sitä, että saisin tyhjentää reppuni sisällön puhtaisiin kaappeihin ja kävellä paljain jaloin kylpyhuoneesta makuuhuoneeseen ilman, että kämppiksen lattialle jättämät ruoan rippeet tarttuisivat varpaiden väleihin.
Kaipasin kirjastoja, ja sitä, että voisin varata kirjoja kätevästi netistä ja hakea ne vaivattomasti lähikirjastosta. Halusin käpertyä saunan jälkeen sohvan nurkkaan lukemaan omalla äidinkielelläni ja nauttia tilasta ja hiljaisuudesta, kaikesta siitä itsestäänselvyytenä pidettävästä yltäkylläisyydestä, jota kotona saa kuka tahansa ilmaiseksi.
Minä muutuin, maailmani muuttui
Joskus reissaaja voi tuntea muuttuneensa vuoden aikana reippaasti, mutta kotimaan pysyneen täysin muuttumattomana. Oman reissuvuoteni aikana muuttuivat itseni lisäksi myös useat asiat kotona. Ystävät olivat vaihtaneet työpaikkoja, eronneet, menneet naimisiin, saaneet lapsia tai pettyneet, kun eivät saaneet lapsia. Ihmisiä syntyi ja kuoli. Vuoden aikana asiat ja elämät muuttuvat paljon, myös kotona. Siksi tunnen iloa ja onnea, että saan olla takaisin kotona elämässä muutoksia yhdessä läheisteni kanssa. Ymmärrän paremmin niiden ystävien arvon, jotka ovat pysyneet etäisyydestä huolimatta lähellä. Ymmärrän myös, etteivät kaikki ystävyyssuhteet kestä ikuisesti — eivätkä pitkää välimatkaa.
En vieläkään ole täysin sisäistänyt sitä, että minulla on koti, johon voin kutsua ihmisiä kylään silloin kun haluan. Kodista puheen ollen — hanasta tulee juomakelpoista vettä, eikä pihalla ole jätekasoja rottien leikkikenttänä. Tyhjät, käytetyt pullot ja tölkit voi palauttaa takaisin kauppaan, ja niistä saa rahaa takaisin. Suomalaisen keittiön erikoisuus astiankuivauskaappi mahdollistaa sen, että astiat kuivuvat pesun jälkeen nopeasti eivätkä jää ummehtumaan keittiöliinojen alle tai päälle.
Suomessa jo kulttuuri mahdollistaa hiljentymisen, tilan antamisen itselle ja joutilaisuuden työajan ulkopuolella. Neljä vuodenaikaa tuovat mukavaa vaihtelua ja sykliä, vaikka talvi saisikin olla lyhyempi ja kesä pidempi. Vuodenaikaan katsomatta ilma on kotona puhdasta ja raikasta. Pimeys on rauhoittavaa, lumi on tunnelmallista ja kylmyyden sietäminen on pukeutumisasia.
Maailma kutsuu, mutta Suomi on paluumuuttajan koti
Vaikka rakastan Suomea, eivät reissuni ole päättyneet lopullisesti. Maailma on uskomattoman upea paikka, ja juuri siksi jokaisen suomalaisen kannattaisi lähteä edes hetkeksi pois nähdäkseen, olisiko elämä todella parempaa toisaalla, käydä töissä ja rakentaa arkea uudessa ympäristössä. Kuinka muuten voisi tietää, miltä tuntuu olla kotona, jos ei koskaan joudu kaipaamaan sitä. Matkustaminen voi olla harrastus, tapa elää, keino oppia uusia näkökulmia, pakollinen paha työmatkoineen tai loputon kokemuksien aarreaitta. Matkalla saa ja joutuu rikkomaan rutiineja, kyseenalaistamaan totuttua. Se on ikään kuin väliaikaista muuttamista ja ainaista paluuta kotiin.
Suomessa suurin este onnellemme ovat usein omat urautuneet ajatuksemme ja toimintamallimme. Mutta juuri siksi meillä on myös mahdollisuuksia oppia, kehittyä ja olla maailman onnellisimpia.
Kotona Suomessa on valtavasti mahdollisuuksia, myös ulkomaille lähtemiseen, jos täällä ei viihdy. Esimerkiksi working holiday -viisumi on nuorille ja nuorille aikuisille loistava keino katsella ulkomaita ja kotimaatakin uusin silmin. Suomen kansalaisena liikkuminen on helppoa ja mutkatonta. Kun puhutaan itsenäisestä 100-vuotiaasta Suomesta, on helppo olla kiitollinen myös siitä, että omassa kotimaassa vallitsee sananvapaus ja liikkumisen vapaus. Suomalaisia kunnioitetaan ja arvostetaan useissa maailmankolkissa ja kulttuuristamme ja maantieteellisistä faktoista ollaan lapsenomaisen kiinnostuneita.
Suomessa suurin este onnellemme ovat usein omat urautuneet ajatuksemme ja toimintamallimme. Mutta juuri siksi meillä on myös mahdollisuuksia oppia, kehittyä ja olla maailman onnellisimpia.
Onnen tunne kotiin paluusta on täynnä syvää kiitollisuutta, mutta se on mahdollista vain, koska on ensin lähtenyt pois. Ehkä kaiken taustalla on sen ymmärtäminen, että suomalainen on etuoikeutettu ja äärimmäisen vapaa ihminen — olemaan kotona tai lähtemään.
Teksti ja kuvat: Siiri Emilia