Kokeneinkin seikkailijatar pelkää. On eri asia pelätä kuin antaa pelolle valta ja antaa sen hallita elämää. Seikkailijatarten matkaraati paljastaa nyt, mikä pelottaa.
”Oman tilan puute. Yövyn lähes aina matkoillani paikallisten luona, koska haluan nähdä muiden kulttuurien arkea, mutta samalla pelkään, ettei minulla jää aikaa esim. kirjoittaa, liikkua tai vain olla yksin ja hiljaa.” -Sissi/Strangerless
”Pelkään pimeää, kun en tunne ympäristöäni. Jossain mielessäni teen yleensä pako suunnitelman olin sit kotikaupungissa tai reisussa, tuntuu että saan turvallisemman olon sillä. Mutta kun en tunne ympäristöäni huomaan selvästi miten paljon pimeys minua pelottaa.” -Yonna/Ketoseikkailee
”Pelkään nykyään korkeita, avaria paikkoja. Mistä lie pelko tullut, mutta taistelen sitä vastaan ja siedätän itseäni tällaisille paikoille – ennen rakastin niitä.” -Laura/Urbaani viidakkoseikkailijatar
”Viime vuonna pelotti se, ettei tiennyt odottaako toinen vielä kotona kun palaa. Muuten pelottaa se, ettei matkaseuralle vaan käy mitään (lapset, mies, ystävät).” -Sisko/Hieman_vino
”Pelkään, että omaisille tai lemmikille sattuu jotain sillä aikaa, kun olen poissa. Olen myös viime vuodet kärsinyt terveysongelmista, joten nykyään reissatessa pelottaa mahdolliset sairastelut, paikallinen terveydenhuolto ja sen laatu.” – MS
”Pelkään eniten, että kotopuolessa tapahtuu jotain pahaa. Stressaannun, jos saan huonoja uutisia perheeltä enkä pysty olemaan lähellä ja läsnä. En koskaan juuri pelkää omasta puolestani, mutta saatan huolestua kanssamatkaajien (niin vanhojen tuttujen kuin uusien ystävienkin) puolesta, heidän turvallisuudestaan ja terveydestään.” – Veera
”Jostain syystä minua pelottaa monesti taksin kyydissä. Varsinkin, jos saapuu pimeällä uuteen kaupunkiin. Ehkä pelko syntyi Perussa, jossa joutui jännittämään ryöstetäänkö taksi vai ryöstääkö taksi sinut. Kumpaakaan ei kuitenkaan onneksi tapahtunut.” -Laura Laakso / Matka maailman ympäri 80 vuodessa
”Reppureissaan ja käytän julkisia ja nyt olen matkustanut yksinkin ja seuraavat asiat pelottavat ainakin ajoittain: Bussissa, kun kuskit ajelevat lujaa huonokuntoisilla teillä tai muutenkin autossa, jos ei ole turvavyötä. Että mut ryöstetään tai mua huijataan. Jos on yksin liikkeellä, että en löydä juttukaveria, vaan möllötän koko reissun puhumatta kenellekään mitään. Se, että joudun johonkin lutikkaluolaan yöksi.” -Kirsti
”Matkalle lähtiessä pelottaa yleensä eniten, ei niinkään matkalla ollessa, vaikka syytä joskus olisikin. Pelkään, että jotain peruuttamatonta tapahtuu. Pelon kääntöpuolena on se selviytymisen tunne, joka tulee pelon voittamisesta, kun joka tapauksessa suuntaa maailmalle. Huolet kaikkoavat viimeistään lentokoneessa ja koneen noustessa siivilleen jää vain nykyhetki. Menneisyys on käytännössä jossain takana ja tuntematon tulevaisuus edessä päin. Olen sitä mieltä, että ilman pelkoa elämästä jää kokematta paljon olennaista. Pelkäävä ihminen joutuu tekemään ratkaisevia päätöksiä: kohtaanko itselleni vaikean tilanteen vai peräännynkö.” -Eira
”Suuret hämähäkit, agressiiviset villikoirat ja bussimatkat kapeilla vuoriteillä pelottavat. Kamalinta on kuitenkin ehkä ukkosmyrskyssä telttailu!” -Eerika/Velorous
”Pelkään kotiinpaluuta. Matkan jälkeinen masennus yleensä iskee jo kotimatkalla.”-Saija
”Pelkään matkalla sairastumista. Viime matkoilla minulla on ollut huonoa tuuria matkassa, ja olen saanut kärsiä kaiken maailman superbakteereista ja parasiiteista. Niistä voi tulla todella pitkäaikainen kiusa. Aina sairastuminen ei ole itsestä kiinni, ja uskon, että esimerkiksi ruokamyrkytykset matkassa ovat pääasiassa tuurista kiinni. Katson kuitenkin hiukan, missä syön, ja esimerkiksi hyttysiltä suojautumisen otan tosissani, jos alueella esiintyy vaikkapa denguekuumetta.” -Anna/Muuttolintu.com
”Pelkään sairastumista. Sain ihobakteerin yhdellä reissulla ja toisella olin kauan jossain ihmeen keuhkotaudissa. Sairasteluun kuluu aikaa ja rahaa eikä se ole mukavaa kaukana kotoa.
Ihmisten välinpitämättömyys ja ahneus ovat myös aika kauhistuttavia asioita. Pelkään tulevani huijatuksi tai hyväksikäytetyksi.” -Liisa
”Reisussa en osaa pelätä omasta puolestani. Lähinnä jännittää kotiin palaaminen ja miten ”normaaliin” elämään sopeutuu. Mihin muuttaa asumaan ja mihin mennä töihin. Pääseekö takaisin kärryille, siitä mitä kaikkea läheisille on poissaollessa tapahtunut. Ja olenko vielä tärkeä ja tuttu aikuinen kaverini lapsille, jotka minulle itselle kovin tärkeitä.” -Elisa
”Pelkään lentämistä yli kaiken. Tiedän toki pelon olevan irrationaalinen, mutta en voi sille oikein mitään. Lentäminen tuntuu minusta luonnottomalta ja epämiellyttävältä. Pyrin liikkumaan mieluummin maitse mahdollisimman pitkälle, mutta esim. viimeisen vuoden aikana olen lentänyt paljon. Halu päästä kohteisiin on kuitenkin ollut suurempi kuin pelko.” -Laura Anneli