Eira Talka matkusti ennen adrenaalin perässä. Hän valloitti vuoria ja ylitti itseään. Tilalle tuli tarve ymmärtää kulttuureja ja paikkoja paremmin. Nyt seikkailut ovat siirtyneet kaukomaiden sijaan kotiin, jossa elämän kenties suurin seikkailu on hiljattain alkanut: seikkailu pienen pojan äitinä.
Kuka olet?
Olen Eira Talka, seikkailuista maailmalla inspiraatiota hakeva toimittaja ja media-alan ammattilainen.
Ensimmäistä kertaa nautin itsenäisestä matkailusta lähtemällä 22-vuotiaana medianomiopiskelijana vaihtoon Espanjaan. Huomasin selviäväni hengissä vieraassa maassa siitä huolimatta, etten heti nopeaa castellanon kielen virtaa ymmärtänytkään, etenkään Murcian murretta, josta puuttuivat monet konsonantit vokaalien väliltä.
Sittemmin olen käynyt 39 eri maassa, asunut ja työskennellyt Espanjassa muutamaan otteeseen, muun muassa Uusi Fuengirola -paikallislehden toimittajaharjoittelijana Aurinkorannikolla, viettänyt muutaman kuukauden vaihdossa ja tv-reportterina Namibiassa ja reppureissannut kuukausia Uudessa-Seelannissa.
Nyt vietän äitiyslomaa kymmenkuisen poikani seikkailuja ihmetellen, ja totean, että äitinä olo on kuin matkustelua: jatkuva jetlagi päällä, aina täytyy olla valmis erikoisiin tapahtumiin ja kriisitilanteisiin, eikä seuralaisen puheesta meinaa saada tolkkua, mutta hauskaa on silti.
Kirjoitan toista vuotta ensimmäisen fiktiivisen naisseikkailuromaanini käsikirjoitusta, johon olen hakenut innoitusta myös omilta matkoiltani. Tavoitteena on saada kirja julkaistuksi tulevina vuosina. Luvassa olisi ei-niin-tavallinen tarina kolmekymppisen naisen käänteentekevästä matkasta, joka mullistaa lopulta aika monen elämän.
Mottosi?
”Pelkoa kohti.”
Kuvaile itseäsi matkailijana
Alkujaan hain matkoilta ensi sijassa elämyksiä: benjihyppyä, laskuvarjohyppyä, snorklausta villidelfiinien seurassa… Adrenaliini oli se juttu. Jossain kohdassa spontaanit rohkeuden teot eivät enää riittäneet, vaan halusin ylittää itseni, nähdä pystynkö enempään, jolloin kuvaan astuivat Kilimanjarolle kiipeämiset kuukausien valmistautumisineen ja tuntemattomille Färsaarille lentojen varaamiset ja oman matkan suunnittelut.
Toki olen myös asunut ja tehnyt hommia ulkomailla, kuten matkailualalla Kanarialla ja toimittajana Espanjassa ja Namibiassa, joten myös paikallistuntemuksen kerääminen ja asuinympäristöön tutustuminen kaikin tavoin on ollut minulle tärkeää matkoilla.
Matkailun syvällisempi puoli on korostunut kolmekymppisenä muun muassa Namibiassa asuessa, opintomatkalla Kenian slummeissa ja Ugandan pakolaisleireillä, Seikkailijattarien juttumatkalla Balilla ja jopa surffikurssilla Marokossa, jossa tapasin paljon kiinnostavia ihmisiä eri puolilta maailmaa. Kohtaamani ihmiset ja yhteisöt ovat olleet iso osa reissujeni tärkeintä antia.
Ikimuistoisin kohtaaminen?
Niitä on ollut niin monia, että on vaikeaa poimia vain yhtä. Maailmalla kohtaa uskomattomia ihmisiä ja tilanteita. Välillä muistellessa tuntuu kuin sydän olisi murentunut palasiksi maailman valtamerten laineille ja kellunut ulottumattomiin.
Ja sitten taas ne pysyvimmät ja todellisimmat seikkailut ovat ihan tässä lähellä, mutta niitä on ihanaa päästä silloin tällöin kaipaamaan kauas pois.
Ehkä ikimuistoisinta oli palata viisi vuotta sitten Namibiasta ja nähdä lentokentällä vastassa se sama leveä hymy, jonka jätin kolme kuukautta aiemmin kyynelehtien taakseni. Nyt niitä hymyjä on täällä kotona minulla kaksi, iso ja pieni.
Unohtumattomin elämys?
Suohon uppoaminen Andeilla argentiinalaisen hevosen selässä. Leijonien taistelunomainen karjunta lähellä, kun nukuin yksin teltassa Etoshan kansallispuiston leirintäalueella Namibiassa. Bussimatka yöllä Granadasta Murciaan korealaisten kurssikavereiden kanssa. Kaikki Uudessa-Seelannissa. Puolentoista miljoonan dollarin asunnon näytössä käyminen San Franciscossa. Kuuma kylpy Kiotossa päivän kävelyn jälkeen. Kuoleman kentät Kambodzassa.
Lumi Afrikan katolla.
Erikoisin majapaikka?
En ole varma erikoisesta, mutta olen ainakin kaksi kertaa sattumalta yöpynyt ilmeisesti samassa huoneessa kuin missä Martti Ahtisaari on aiemmin viettänyt öitään matkoilla. Toinen oli Pohjois-Namibian Oniipassa, toinen Naantalissa. Hauska sattuma. Presidentillinen maku huoneiden suhteen.
Pelkäätkö matkoilla?
Pelkään aina ennen matkaa vietävästi, että jotain kamalaa sattuu. Kai sitä kutsutaan selviytymisvaistoksi. Olen terveen varovainen, ja yritän käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä ja luottaa vaistooni.
Paikka, johon palaat?
Perheeni luokse.
Pakkaan mukaan matkalle…
Passin ja hammasharjan, ainakin. 🙂 Kännykkä auttaa nykyisin pitkälle myös.
Neuvo muille naismatkustajille?
Mieti, minne matkustat ja miksi. Aina ei tarvitse matkata kovin kauas tehdäkseen elämällään jotain mielekästä, elämyksellistä tai merkityksellistä. Sama pätee miehiinkin.
Matkailu on opettanut minulle?
Matkailu on opettanut minulle sen, että on hyvä osata ja uskaltaa nauttia itsenäisyydestä ja vapaudesta myös yksin maailmalla, ja ottaa elämä vastaan sellaisena kuin se tulee.