Heidi Nummi on hitaasti matkustava seikkailijatar, joka pyrkii matkoillaan toimivan eettisesti. Heidille pikamatkustaminen on yhtä sielutonta kuin pikaruoka ja hän etsiikin matkoilta syvempää merkitystä.
Kuka olet?
Olen Heidi Nummi. Kirjailija, vapaa toimittaja ja joogaohjaaja – ja ikuinen kulkuri. Rakastan rosoisia erämaita ja syrjäisiä vuoristokyliä, joiden rinteillä kirmailee eläimiä. Näillä spekseillä olen löytänyt maailmasta kaksi sydämen kotia: Himalajan ja Lapin.
Paljon muutakin on tähän eloon mahtunut: olen asunut Kiinassa, Intiassa ja Brasiliassa, ja viipottanut muutenkin siellä sun täällä. Juuri nyt asun Saamenmaalla, pienessä kylässä Suomen ja Norjan rajalla. Täällä olen saanut oppia, että Suomi näyttää hyvin erilaiselta saamelaisen ja kantasuomalaisen silmin katsottuna. Myös Suomen sisään mahtuu valtavasti erilaisia maailmoja.
Mottosi tai voimalauseesi.
’The more you are motivated by Love, the more fearless and free your action will be.”
Tenzin Gyatso, 14. dalai-lama
Kuvaile itseäsi matkailijana. Miten matkustat ja minkälaisiin kohteisiin?
Hidas. En lähde mihinkään, jos en saa viettää siellä reilusti aikaa. Kuppailen ja laiskottelen, ja saatan hyvin viihtyä parikin kuukautta jossain pienessä kylässä. Kun lähden tien päälle, olen matkalla pitkään, aina vähintään puoli vuotta kerrallaan (pisin matkani tähän mennessä kesti 15 kuukautta). Pikamatkustaminen on yhtä valjua ja sielutonta kuin pikaruokakin. Se ei ravitse, ei syvällä ja tyydyttävällä tavalla.
Matkustan maata pitkin niin paljon kuin mahdollista. Ennen kaikkea siksi, että se on mahtavaa; avonaisen junan ikkunasta roikkuminen, läkähdyttävät bussimatkat loputtomilla vuoristoteillä. Tein näin jo 2010-luvun alussa, jolloin ilmastokysymykset eivät vielä samalla tavalla olleet pinnalla.
Minulle on tärkeää, että matkustamiseni on myös eettisesti kestävää. Pyrin siis parhaani mukaan välttämään tirkistelyturismia. Tässä auttaa se, että oikeasti juttelee paikallisten kanssa. Kuuntelee ja keskustelee, osallistuu.
Ikimuistoisin kohtaaminen matkalla
Olin pyhällä erakkojen vuorella Himalajalla. Hipsin varovasti erakkomökkien ohi, kun yksi ovista avautui. Ovella seisoi arviolta 80-vuotias tiibetiläinen vanhus, joka viittoi tulemaan sisään mökkiinsä. Kovinkaan montaa yhteistä sanaa emme osanneet vaihtaa, mutta vanhus istutti minut pienelle muovijakkaralle ja tarjoili (luultavasti pyhiinvaeltajien tuomia) sipsejä ja karkkeja. Lopuksi hän kirjoitti nuhruiselle lapulle osoitteensa, jonka yhden osan muistan edelleen: cave number 38. Siinä vasta osoite.
Mikä on ollut unohtumattomin seikkailu tai elämys?
Pekingissä asuessani harrastin urban exploration -seikkailuja. Oli hylättyjä huvipuistoja ja tehtaita – mutta kaikkein päräyttävin oli hylätty, maan alle rakennettu herrainklubi, jonka uima-allasosaston altaissa oli edelleen vettä ja jonka baarikaapit pullistelivat. Oli täydellisen absurdia lekotella hylätyssä allasbaarissa, jolla ei ollut mitään muuta tulevaisuutta kuin murentua tomuksi ajan hampaissa.
Upein tai erikoisin majapaikka, jossa olet yöpynyt
Uiguurien mailla Luoteis-Kiinassa kyllästyin kerran kaupunkielämään ja lähdin liftaamaan maaseudulle. Päädyin paikallisen nomadiyhteisön luokse ja nukuin perheen jurtassa seitsemän muun ihmisen ja kahden lampaan kanssa. Meininki oli sen verran kohdillaan, että jäin muutamaksikin yöksi.
Pelkäätkö matkoilla jotain?
Kuumottelen aika usein suurpetojen takia, ja tässä suhteessa olen itseasiassa Suomessa paljon enemmän varpaillani kuin monissa paikoissa ulkomailla. Olen kerran Suomessa törmännyt karhuun, ja se oli kuumottava, joskin ikimuistoinen kohtaaminen se.
Paikka, johon palaat?
Himalaja. Olen tiibetinbuddhalaisuuden harjoittaja, ja tärkeimmät opettajani asuvat kaikki Himalajalla. Olin suunnittelemassa matkaa maata pitkin Intiaan, mutta sitten iski korona. Kun liikkuminen on taas mahdollista, lähden pitkälle matkalle Venäjän, Kiinan ja Kaakkois-Aasian läpi Himalajalle.
Samoin lempikaupunkini Hongkong. Tulen aina rakastamaan Hongkongia, intohimoisesti ja kyltymättömästi. Olen seurannut Hongkongin mielenosoituksia sydän pamppaillen, ja haaveissani on, että dokumentoisin mielenosoittajien kokemuksista vielä joskus kirjan.
Pakkaan mukaan matkalle aina…
… Kirjoja, ja kyllä, nimenomaan paperikirjoja. Ne painavat rinkassa aivan älyttömästi, mutta luen paljon, enkä tykkää e-kirjoista yhtään.
… Joogamaton.
… Rituaaliesineet. Tiibetinbuddhalaisuuden harjoittaminen on aikamoista välineurheilua.
Minkä neuvoin antaisit muille naismatkustajille?
Heittäydy, mutta aseta myös omat rajasi äläkä tingi niistä. Älä tee samaa virhettä, jonka itse joskus nuorena matkaavana naisena tein, siis hihittele ilmiselvän seksismin edessä. Vapaus vaatii rinnalleen vastuun, heittäytyminen taas kyvyn asettaa rajoja.
Matkailu on opettanut minulle
Kaiken, yhtään liioittelematta. Se, että olen elänyt pitkiä aikoja aivan toisenlaisissa kulttuureissa ja todellisuuksissa, on saanut minut näkemään omat lähtökohtani uudessa valossa. Oman etuoikeutetun asemani, mutta myös sen, ettei ole mitään yhtä oikeaa tapaa elää. Tärkeintä on, että elää hyvin. Ja hyvän elämän taidossa länsimaisilla ihmisillä on valtavasti opittavaa muilta.
Tutustu täällä myös muihin upeisiin seikkailijattariin!
Paluuviite: Kuukauden Seikkailijattaret -kooste – Seikkailijattaret