Kukkarepputädin kaupunkikierros Gdanskissa

by

Rötkötin hostellin aivan liian mukavalla sängyllä ja mietin, että ainakaan en ole turisti suorittamassa pakollisten nähtävyyksien pikamarssia. Olinko enää edes matkabloggaaja? Eikö minun pitäisi vaellella kaupunkia tutkimassa kertoakseni lukijoille, millaista on soolosieluna Gdanskissa?

Olin tullut sopotilaisen hotellin kutsumana muuten omatoimiselle blogimatkalle, ja kotiinpaluuseen oli vielä pari päivää. Olin varustautunut lämpöisellä neuleella ja sadeviitalla, mutta vaikken kaupunkikohdetta muutenkaan aurinkoloman perusteilla valitse, niin koti- kuin ulkomaillakin kuluneina kuukausina valunut sade pitkästytti.

Koska hostelli oli muutaman sadan metrin päässä vanhastakaupungista, päätin lähteä sentään pullaostoksille ja tutkimaan sitä.

Suppuun vedettyjä aurinkovarjoja, tyhjät terassit. Goldwasser ja korukojuja, matkamuistomukeja. Ei nappaa. En halua osua turistipaikkoihin täällä. En, vaikka kaneli- tai hunajaoluen toivossa sen Tallinnassa usein teenkin.

Edellispäivänä olin nauttinut 11 zlotyn annoksen selvästi paikallisten suosimassa ruokalassa Sopotissa. Sijainti oli kulmahuoneisto vilkkaan kadun varrella, ikkunat kahteen suuntaan, ja olin pysähtynyt kahvikupilliselle mutta jäänyt lopulta syömään. Keittoa ja muuta lämmintä ruokaa, salaattia, lapsiperheitä mummoineen ja yksinäisiä eläkeläisiä, monenikäisiä pariskuntia. Selvästi kaupunkilaisten käytössä.

Vilu. Johan tämä kuin suoraan piirroselokuvasta oleva kattojen siluetti on nähty, Saako täältä jo lähteä lämmittelemään?

Ja sitten kyltti osuu silmiin: yleinen kirjasto.

Tavanomainen tervehdys puolaksi. Se on yllättävän yleistä täällä. Paikallinen tapa? Ei mielessä millään rinnastu ruotsinlaivojen hei hejhin… Onko minulla muka puolalainen naama? Vai eivätkö vieraspiirteistä alkuun tervehdi muulla kielellä nekään, jotka englantia tai saksaa puhuvat?

Vastaan, että I do not speak polski, ja kieli vaihtuu sujuvasti englantiin. “Tämä on yleinen kirjasto. Voinko auttaa?”

Sanon huomanneeni kilven ja että rakastan kirjastoja ja tapaan poiketa niihin aina. Voi mikä hymy. Paljonko minulla on aikaa?

Vedän juuri henkeä selittääkseni, että paluulento on ylihuomisaamuna, kun ilmenee, ettei mies sitä tarkoita. Olisiko minulla tunti, pari? No siinä tapauksessa…

Saan puolenkymmentä valokuvakirjaa selailtavakseni. Tekstit puolaksi mutta myös saksaksi (mainiota!) ja englanniksi. Kirjastonhoitaja avaa pari teosta ja näyttää sortuneen rakennuksen kuvaa vuodelta 1945: olemme tässä. Toisen kirjan kuvassa tuossa.

Mikä ihana tapa tehdä kaupunkikierros sateisena päivänä! Alan piristyä.

Maittaisiko kahvi? Kupillinen maksaa kaksi zlotya. Kapselikahvia koneesta. Yritän maksaa viitosen kolikolla ja lahjoittaa vaihtorahan kirjastoon, mutta se ei tule kysymykseenkään.

Silmäilen ja luen saksankielistä opusta. Saan paljon näkökulmia historiaan ja aprikoin, jakaako Motlau-joki kaupunkin kahteen vai useampaan osaan. Onko täällä fiilikset joen molemmin puolin kuin Turussa?

Ymmärrän huikeaa historiaa nyt vähän enemmän. Vajaa viikko on saanut viihtymään Puolan pohjoisrannikolla niin hyvin, että olen itsekin ihmeissäni. Ensimmäinen kerta tuskin jää viimeiseksi.

Sisään pistäytyy muutamia asiakkaita, ja jotkut ovat selvästi tuttuja. Aprikoin, että kirjasto on pienenlainen; onkohan se jokin sivukirjasto?

Kun pyydän lupaa julkaista kuvat ja jätän käyntikorttini, saan ylitsevuotavat kiitokset, lahjaksi pöytäkalenterin ja esitekansioita Gdanskista sekä kutsun tulla seuraavana päivänä uudestaan.

Ilmenee, että turistipaikkaan sittenkin olen osunut. Kirjasto on perustettu esittelemään Gdanskia ja kesällä turisteja tulee niin, että henkilökunta on ihan pyörryksissä. Lokakuussa pistäytyy kourallinen päivässä.

Rakennus on entistetty 1955 ja remontoitu kymmenisen vuotta sitten. Pidän ajatuksesta palvella kävijöitä noin, että pääsee nuuskimaan vuosikymmenten takaisia valokuvia ja voi imeä lämpimän kirjaston tunnelmaa – eikä sekään haitannut, että taustalla soi vanha swing…

Nauratan kirjastonhoitajaa kertomalla olevani Kotka-nimisestä kaupungista. Puolassa sana tarkoittaa tyttökissaa.

Missä: Regional Library, Branch No 13, Swietego Ducha 111/113, Gdansk.

 

Kuljeksii, kuuntelee, syö. Reppuun pyrkii ensimmäisenä yleensä kaksi kissaa. Jazzin kuuntelun lisäksi luuhaa kirjanystäviä kiehtovissa kohteissa.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.