pyörällä euroopassa

Kesä polkupyörällä Euroopassa

by

Pyöräily Euroopassa on monen seikkailijan ja seikkailijattaren unelmien listalla. Pitkä pyöräretki pitkin Euroopan monimuotoisia maastoja koettelee hermoja, mutta antaa sitäkin enemmän. Unohtumatonta kokemusta ei ole voittanutta!

Täyteen pakatut sivulaukut oli kiinnitetty polkupyöriin ja olimme valmiina polkaisemaan kohti Helsingin satamaa. Sieltä ottaisimme lautan Tukholmaan, josta pyöräilisimme tuolloin vielä tuntematonta reittiä kohti Pariisia. Ranskassa meidän pitäisi kääntyä takaisin, ehtiäksemme Baltian maiden läpi syksyksi Suomeen. Mutta sitä emme miettineet silloin, kun matkaa edeltävä odotuksen tunne purkautui onnellisille kasvoille liikutuksen kyynelinä – tai sitten se oli kolea tuuli, joka tulisi olemaan päivittäisenä seuranamme Ruotsin ja Tanskan läpi ajon aikana. Joka tapauksessa aurinko paistoi, fillarit rullasivat kevyesti Helsingin rantoja ja ajatus edessä olevasta kolmen kuukauden mittaisesta pyöräretkestä sai sykkeen kiihtymään ja koko kehon kihelmöimään.

Olimme suunnitelleet matkaamme yllättävän vähän. Luotimme kännykän karttasovelluksiin, hyvään tuuriin ja siihen, että oppisimme nopeasti kantapään kautta, jos jokin asia olisi jäänyt huomioimatta valmisteluissa. Olin valmistautunut matkaan itselleni tyypilliseen tapaan: kokeilin pyörääni kevään aikana kerran 10 kilometrin lenkillä ruokakauppaan. Totesin pyöräni toimivaksi kauppakassiksi, enkä murehtinut, miten pärjäisin tulevasta 6000 kilometrin matkasta raskailla tavaroilla varustetun pyöräni kanssa. Olin kuitenkin treenannut juoksua maratonia varten ja luotin peruskuntooni, vaikka olin joutunut keskeyttämäänkin harjoitteluni pari kuukautta aikaisemmin rasitusvamman vuoksi. Mieheni vahva pyöräilykunto rakentui viikoittaisen reilun 200 työmatkapyöräilyyn kuluvan kilometrin varaan, enkä murehtinut hänen pärjäämisestään.

Lähtiessämme pyörien tavaratelineisiin kiinnitettävät sivulaukut painoivat yhteensä noin 30 kiloa. Laukkuihin oli pakattu muun muassa minimiin karsitut vaihtovaatteet, matkakeittiönä toimivat monitoimityökalu ja trangia sekä pieneen tilaan pakkautuvat teltta ja makuupussit. Elämä tulisi olemaan juuri niin yksinkertaista, kun mitä mukana kulkeva matkakoti edellyttäisi.

Pyörällä Euroopassa, yöt teltassa

Poljimme Ruotsissa noin viikon toukokuun 2016 lopulla. Suuntasimme Tukholmasta etelään polkien sisämaan maaseutu- ja metsämaisemissa. Vastatuulessa, kylmänä ja märkänä. Nukuimme pääasiassa teltassa, jonka pystytimme pääteiltä haarautuvien metsäteiden varsille. Kaupungeissa nautimme kahviloiden lämmöstä, vaikkakin useamman päivän pyöräilyn ja peseytymättömyyden yhdistelmä sai meidät tuntemaan toisinaan ulkopuolisuutta puutaloidyllien tunnelmallisessa sykkeessä. Pysähtyessämme ihmiset tulivat kyselemään matkastamme ja suhtautuminen pyörämatkailijoihin oli valtavan avuliasta ja kannustavaa.

pyörällä euroopassa

Ensimmäinen viikko kului nopeasti ja totuimme matkanteon rytmiin. Herättyämme aloimme välittömästi valmistaa aamiaista: ensin veden keitto kahviin, sen jälkeen pähkinöillä terästettyyn puuroon. Joimme aamukahveja kivillä, kannoilla, tuulesta aaltoilevien peltojen reunoilla ja huoltoaseman pihalla istuen. Kun leiri oli purettu, lähdimme pyöräilemään. Päiviä rytmittivät tauot, joita pidimme silloin kun oli luettava karttaa, silloin kun oli heikottava nälkä ja silloin kun huvitti. Kahvilat, puistonpenkit ja tien pientareet tulivat tutuksi. Aloimme katsella Ruotsin metsiä nopeasti sillä silmällä, mikä pusikko näyttäisi sopivalta yöpymispaikalta. Mahdollinen koti oli kaikkialla. Iltaisin pystytimme leirin, laitoimme ruokaa ja joimme pitkään iltateetä. Ympärille laskeutuvan pimeyden jälkeen kaikki olennaiset asiat mahtuivat otsalampun valokeilaan.

Ruotsin Helsingborgista Tanskan Helsingöriin matkustimme lautalla. Vaikka Tanskassa pyöräily oli Ruotsin ohella tuulisinta aikaa matkastamme, olimme tyytyväisiä, kun jätimme jäätävät sateet vihdoin taaksemme. Olimme polkeneet edellisinä päivinä 120 ja 150 kilometriä, mutta innostus Tanskaan asti pääsemisestä piti polkimet keveinä Kööpenhaminaan asti. Vaikutuimme ensin Kööpenhaminan ja myöhemmin koko maan pyöräliikenteen järjestelyistä. Seurasimme kansallista pyöräilyreittiä, joka vapautti jatkuvalta kännykän kartan seuraamiselta ja johti lyhyimmän tien sijaan kauneimmalle reitille, peltojen ja pienten metsikköjen keskelle. Pieniin kyliin, joissa teitä reunustivat perinteiset valkomustat kivitalot. Tanskassa on paljon vapaaseen käyttöön tarkoitettuja laavuja, joissa yövyimme useana yönä. Yhden yön vietimme koulun pihalla saaden koulun wc- ja suihkutilat yöksi käyttöömme.

Aurinko liittyi matkaseuraksi Euroopan pyörämatkalla

Saksaan päästyämme alkoi viimein kesä. Jätin ensimmäistä kertaa villahousut yöksi pois ja elämä ulkona saavutti muuttuneiden säiden myötä aivan uudenlaisen nautinnon tason. Joimme iltaisin kahden euron viinejä ja päivisin poljimme aurinkoisessa säässä. Suuntaisimme Pohjois-Saksasta kohti Alankomaita. Maisemat muuttuivat tasaisuudessaan jopa tylsähköiksi, mutta sen korvasi paikallisten leipomojen terassilla nautit croissantit ja kahvit. Juhannukseksi saavuimme Texelin saarelle, jossa juhlimme keskikesää paikallisen maatalon pihalla sateelta telttaan piiloutuneena. Texelistä lähdettyämme saimme yllättäen pyörän selkään huikatun kutsun paikallisen perheen kotiin. Istuttuamme iltaa perheen terassilla saimme matkaevääksi pyöränkorjausvälineitä, jalalliset viinilasit ja viinipullon sekä uusia ystäviä, joita muistelimme illalla, kun kilistelimme illan päätteeksi päivittäisen pasta-annoksen äärellä.

Poljimme läpi Belgian kahteen kertaan. Tapasimme Suomesta tulleen ystävän keskiaikaisten kivitalojen, kapeiden katujen ja kanaalien Gentissä, jossa vietimme muutaman päivän yhdessä. Matkalla Ranskaan poikkesimme Westvleterenin luostarissa, jossa munkit ovat valmistaneet Westvleteren trappist-olutta vuodesta 1839 lähtien. Oluet ja juustot maistuivat erityisen hyviltä luostarin hiljaisessa maalaismiljöössä, mutta niiden ansiosta rajan ylitys Ranskaan alkoi raskain polkimin. Ranskan puolella ylämäessä lähes olemattomalla vauhdilla hikoillessani totesin tosin, että puhjenneella takakumilla saattaa olla osuutensa asiassa.

20170630_103437

Ranskassa suuntasimme valtavien peltojen reunoja kohti Pariisia, jossa vietimme muutamia helteisiä, huolettomia päiviä intialaisen ystävämme kanssa. Viimeksi asuimme samassa pikkuruisessa Intialaisessa kylässä seitsemän vuotta sitten. Kun istuimme pitkiä iltoja kynttilän valossa pienessä puutarhassa ja päivisin kanavien rannoilla ja kahviloissa, väliin jääneet vuodet kuitenkin hävisivät. Hienointa matkoillamme on aina ollut se, kuinka maailma pienenee matkustuksen myötä ja kuinka ainutlaatuisia ystäviä se tuo elämään.

Pariisista jatkoimme kohti Normandiaa, jossa pysähdyimme ranskalaisen ystävämme, Reykjavikin opiskeluaikojen kämppäkaverin vanhempien luokse. Vain muutaman teltassa vietetyn yön jälkeen nukuimme jälleen sisätiloissa, 1860-luvulla rakennetun talon korkeassa makuuhuoneessa, jonka ikkunoista avautui näkymä muutamien kivitalojen muodostamaan keskustaan, vanhalle kirkolle ja metsäiseen puutarhaan. Vaikka nautimme Normandian rannikolla viettämistämme piknik-korien ja pikkukaupunkien täyteisistä päivistä sekä aperitiiveilla alkavista pitkistä illallisista, olimme onnellisia, kun saimme taas polkaista pyörämme liikkeelle. Kun istuimme jälleen nurmikolla helteisen päivän jälkeen, kirjoitin päiväkirjaani: ”Hengittäminen on kevyttä. Tunnen illan viileyden tuulen tahtiin ihollani”.

Normandiasta poljimme Belgiaa ja Alankomaita sivuten kohti Berliiniä. Normandiasta lähtiessämme pyörän mittari näytti yli 42 astetta hikoillessamme varjottomia rinteitä ylös. Olimme jo aikaisemmin oppineet ehdollistumaan innostukselle, kun reitille osui hautausmaita. Sen lisäksi, että niiden hanoista sai kätevästi täytettyä juomapullot, nautiskelimme helteessä sulavan pään kastelemisesta jääkylmän hanan alla. Brysselissä matkaamme hidasti sadat Belgian kansallispäivää vartioivat poliisit ja tiesulut. Saksassa pyrimme kiertämään Etelä-Saksan korkeuseroja, sillä jouduimme jo huomioimaan kotimatkalle varatun ajan hupenemisen. Reittimme Saksassa oli suhteellisen tiuhaan asutettua, erityisesti Nordrhein-Westfalenin osalta. Pyöräilijälle se tarkoitti matkan etenemistä lähiöstä toiseen kaupunkimaisessa ympäristössä. Kaipasimme takaisin luontoon, kun pystytimme teltan ydinvoimalaksi luulevamme hiilivoimalan ja moottoritien väliin. Berliinissä tapasimme jälleen ystävää, lepuutimme muutaman päivän jalkojamme uimarannalla ja rikoimme polkemispäivien säännöllistä päivärytmiä ulkoilmayökerhoissa.

Pyörämatkailussa matkanteon tyylejä on yhtä paljon kuin polkijoita, mutta kaikkia meitä yhdistää halu taittaa matkaa polkupyörällä ja ottaa vastaan se, mitä edessä avautuva tie tarjoaa.

Pitkään jatkuneet helteet vaihtuivat ensin rankkasateiksi ja myöhemmin Puolassa rajuilmaksi, jonka riehuessa teltassa olisi voinut lukea lehteä keskellä yötä salamoiden valossa. Aamulla kuulimme, että yön aikana oli kuollut useita telttailijoita, joiden päälle oli kaatunut puita. Välittömästi Puolaan päästyämme maantiet alkoivat halkoa metsiä ja peltoja. Puola on erittäin kaunis pyöräilymaa, mutta pystyimme nauttimaan siitä vain osittain. Liikenne maanteillä oli pääosin välinpitämätöntä, ajonopeudet olivat todella kovia, eikä pyöräilijöitä väistetty. Olimme aikaisemmin tottuneet siihen, että keskemmällä tietä ajaminen takasi sen, että autoilijat väistivät kauempaa ja lisäksi se jätti itselle väistämistilaa tien sivuun. Puolassa tämä ei toiminut, vaan jouduimme väistämään jopa pientareelle kohti ajavia rekkoja ja henkilöautoja. Tapasimme Puolassa useita paikallisia, jotka olivat huolissaan kuullessaan meidän matkustavan polkupyörillä maanteitä, mutta myös heitä, jotka olivat kiihkeitä pyöräharrastajia ja pyrkivät edistämään pyöräilyä kotimaassaan.

Pyrkiessämme etsimään pienempiä tietä päädyimme taluttamaan pyöriä kilometrikaupalla upottavilla hiekkateillä ja vanhoilla kivipäällysteisillä metsäteillä. Erään ajokelvottoman tien päästä löysimme leirintäalueeksi merkityn maalaistalon, jonka omistajan luona vieraili päivittäin kesy metsäkauris. Kerran illan yllättäessä pystytimme telttamme yleiseen kaupungin puistoon, sillä emme halunneet piilotella maantien reunalla kaupungin laitamilla. Saimme valmistaa illalla ruokamme ja nukkua yömme rauhassa ilman kenenkään ihmettelyä siitä, mitä olimme puistossa tekemässä. Viimeiset päivämme Puolassa myötäilivät Green velo -reittiä, jonka rauhallisten kaunista maaseutua halkovien tieosuuksien ansiosta voimme kaikesta huolimatta suositella Puolaa pyöräilymaana.

Pyörällä läpi Baltian

Puolan jälkeen metsä- ja maaseutuvoittoinen maisema muuttui pienipiirteisemmäksi ja sää alkoi muistuttaa päivä päivältä enemmän Suomen syksyä. Villahousuille oli jälleen käyttöä yöllä teltassa ja päivät olivat koleita ja kosteita. Ajoimme pitkälti päällystämättömiä hiekkateitä, joissa liikenne oli vähäistä ja ainoan äänen muodosti kivien ratina renkaiden alla. Maaseudulla vietetyille päiville loi kontrastia Riikan ainutlaatuinen jugendtyylinen arkkitehtuuri, kunhan onnistuimme ensin puikkelehtimaan kaupunkiin sisään Via Balticaa vältellen. Monikaistaisella Via Balticalla näkyi joitain pyörälenkkeilijöitä, mutta edes koko kesän satulassa vietetty aika ei tuonut minulle tarpeeksi itsevarmuutta tai hullunrohkeutta moottoritien laitaan lähtemiseksi pakollisten siirtymien lisäksi.

euroopassa pyoralla

Suomen lähestyessä löysimme Latviasta omatekoisia korvapuusteja ja ylitettyämme Latvian ja Viron rajan rankkasateessa pääsimme illaksi saunaan omakotitalon piharakennukseen. Teiden kunto parani ja yhä kotoisammaksi muuttuva maisema muistutti siitä, että kesän mittainen matkamme olisi tulossa pian päätökseensä. Olimme ehtineet jo tottua jatkuvaan matkan tekoon. Lihaksemme jaksoivat pyörittää polkimia päivästä toiseen, valitsimme teltassa nukkumisen sisätiloja mieluummin ja pysähdykset kaupungeissa vain kasvattivat entisestään intoa hypätä jälleen pyörän selkään.

Kotiin ja arkeen palaaminen tuntui silloin kaukaiselta, mutta nyt matkasta on kulunut jo useita kuukausia. Kun arki pyörittää viikkoja vauhdilla eteenpäin läpi pimeää talvea, muistelen kesää ja edessä kaartelevaa tietä. Pyöräilyn aikana on aikaa keskittyä itseen. Kehoon, mieleen ja hetkeen uppoaa. En ole unohtanut kironneeni koko matkaa kun etsin tiheään metsään pystytetyn teltan sisältä kymmeniä punkkeja taskulampun valossa tai kun poljimme väsyneenä sateessa vastatuuleen löytämättä sopivaa yöpaikkaa illan pimetessä ympärillä. Viimeistään pyörän selässä opin, ettei merkityksellisin matka tarkoita helpointa matkaa. Merkitykset tiivistyivät läsnä elettyihin hetkiin, kun mieli hiljeni perusaskareiden äärellä; polkemisen, syömisen ja nukkumisen.

Kesän mittaisesta matkastamme tuli meidän kahden näköinen. Matkan aikana kuitenkin huomasin, kuinka monenlaisilla liikuntataustoilla, matkustustavoilla ja tavoitteilla pyöräilystä innostuneet ihmiset lähtevät polkemaan. Tapasimme kuukausia tai vuosia maailmaa kiertävien pyöräilijöiden ohella tavaratelineellään taitettavia tuoleja kantavia eläkeläisiä, kanadalaisen kahdella tandempyörällä etenevän perheen ja parinkymmenen kilometrin päivämatkoja polkevan nuoren naisen, joka oli koristellut ohjaustankonsa kukkasin. Kirpputorilta ostetulla pyörällä ja varvassandaaleilla varustautunut mies oli matkalla Tanskasta Etelä-Afrikkaan yöpyen teltassa tai sohvasurffauksen kaltaisen Warmshowers -yhteisön kautta löytämiensä paikallisten luona. Sähköpyörällä Etelä-Ruotsin tuulia vastaan taistelevat ystävykset nukkuivat kaikki yönsä hotellissa. Pyörämatkailussa matkanteon tyylejä on yhtä paljon kuin polkijoita, mutta kaikkia meitä yhdistää halu taittaa matkaa polkupyörällä ja ottaa vastaan se, mitä edessä avautuva tie tarjoaa.

Teksti ja kuvat: Anniina Piiroinen


Kiinnostaako pyöräily? Lue myös nämä jutut:

Riding 4 hope – Pyörällä Euroopan halki,  

Eerika pyöräili Englannista Australiaan

Nainen ja pyörä yksin Iranissa

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.