Joulu ulkomailla.

7 x joulu ulkomailla

Puolikas minusta rakastaa fiilistellä joulutunnelmaa; höyryäviä mausteisia juomia, joulumarkkinoita ja valokirjoa pimeillä talvisilla kaduilla. Toinen puoli taas viis veisaa perinteisestä ja viettäisi joulua yhtä mieluusti ulkomailla ja vaikka täysin vieraassa kulttuurissa. Tänä vuonna visusti Suomessa, matkasin muistoissani muutamaan kuluneeseen, erilaiseen jouluuni.

Miltä tuntuu viettää joulu ulkomailla?

1. Irlanti

Joulu Irlannissa vuonna 2013 oli juuri niin irlantilainen kuin voi kuvitella; Paljon lämpöisiä pubeja, joulu-herkuttelua, vierailu Pohjois-Irlannin Belfastiin ja Giant’s Causewaylle, sekä seikkailuja Dublinissa. Viimeisestä erityismainintana, ehkä liiankin monta tuntia paikallisessa lempibaarissa The Bernard Shawissa, joka oli silloisen 22-vuotiaan mielestä mahtavin paikka päällä maan.

Kommelluksilta ei tällä lomalla täysin säästytty; Joulupäivänä jouduimme kiitämään sairaalaan juuri suuren perhe-illallisen valmistuttua, kiitos erään paikaltaan pompahtaneen olkapään. Siinä odotushuoneessa istuessa koki hieman toisenlaista joulutodellisuutta, seuraten joulupäivän menoa terveysasemalla – sekä tunsi myös suurta kiitollisuutta ja nöyryyttä. Onneksi peri-irlantilaiset joulumätöt maistuivat hyvältä uudelleen lämmitettyinä parin tunnin jälkeenkin. Loman aikana kertyneistä lisäkiloista oli onnellinen viimeistään silloin, kun saavuin takaisin kotiin Lontooseen. Astellessani loman ajan tyhjillään olleeseen, 12 asteiseen hyiseen asuntoon, oli kaikki lisälämmike tarpeen.

LUKUVINKKI: Hipsteribaareja ja katutaidetta Dublinissa – lue täältä!

2. Australia

Ensimmäisen kolmesta Australia-joulustani, vain 17-vuotiaana, vietin pienessä rantakyläsessä Pohjois-Queenslandissa, keskellä trooppista monsuunia. Tämä oli myös ensimmäinen jouluni pois kotoa – mieleen ovat jääneet hurjat lähes jokailtaiset ukkosmyrskyt, herkullinen pavlova-jälkiruoka, sekä rannalle auringonnousua katsomaan hipsiminen. Se oli siihenastisen elämäni romanttisin hetki.

Sittemmin aikuisiällä Sydneyssä ja Melbournessa juhlistetut city-joulut eivät nekään ole olleet hassumpia; leppoista biitsikeliä päivä toisensa jälkeen, keskellä eteläisen Australian kauneinta kesää. Siihen aussijoulu mielestäni kiteytyykin. Vaikka mukana on myös joitakin britti-joulun elementtejä, kuuluu paikalliseen joulunviettoon erityisesti ranta-aktiviteetit, katkarapu-cocktailit, piha-barbequet ja huurteiset juomat. Käytännössä kyseessä on siis tunnelmaltaan täysi vastakohta sille joulu-idyllille, mitä Länsi-Euroopassa rakennetaan kaamoksen keskelle. Itse yllätyin myös siitä, ettei joulusta tunnuta tehtävän niin suurta numeroa Australian kaupungeissa. Siinä missä meillä on totuttu kuulemaan joululauluja marraskuusta lähtien ja kuorruttamaan joka nurkka joulukoristein, saa Sydneystä tai Melbournesta etsiä jouluisiksi stailattuja näyteikkunoita. Vastaava tunnelmointi ei oikein paahtavan auringon alle sovikaan. Siksi joulua viettää mukavimmin tekemällä kuten paikalliset – suuntaamalla ystävien ja läheisten kanssa rannalle.

LUKUVINKKI: Kiinnostaako Australia? Suuntaa tänne!

 

3. Skotlanti

Ainut Briteissä viettämäni joulu suuntautui Edinburghiin, jota kohti pienelle roadtripille lähdin Lontoosta aatonaattona 2014. Matkalla pohjoiseen ensimmäisenä etappina oli Newcastle – siltojen, hyvän pubiruoan ja jyrkkien kivikujien kaupunki. Jouluaattona reissu jatkui Skotlantiin, hilpeiden joululaulujen soidessa auton stereoista.

Ensimmäinen skottikokemukseni heti rajan toisella puolella oli jättimäinen ruokakauppa, josta satsata herkkuja mukaan hotellihuoneeseen siltä varalta, että liikkeet sulkisivat ajoissa. Vaikka skottiaksentti kaikessa suloisuudessaan on kovasti mieleeni, täytyy myöntää, että murteen ollessa vahvimmillaan tuon samaisen kaupan kassalla, en oikeasti ymmärtänyt laisinkaan mitä kassatyöntekijä yritti sanoa tai kysyä. Päädyin vain muina turisteina nyökyttelemään, hölmistynyt hymy kasvoillani.

Edinburghin viehättävä, linnamaisia rakennuksia täynnä oleva keskusta sopi joulutunnelmointiin täydellisesti, ja taisinkin julistaa tunnin viiveellä saapumisesta, että juuri täällä on nyt hyvä olla. Joulupäivän aktiviteetiksi valikoitui Holyroodin mäelle kiipeäminen ja sieltä auringonlaskun ihastelu. Ja kun ei matkaseurani kanssa haluttu ottaa paineita jouluperinteistä, päädyimme joulupäivänä syömään intialaiseen ravintolaan. Illallinen sisälsi paikallista erikoisuutta Haggista sekä mausteista curryä – mikä summasi joulun Skotlannissa hyvin. Se oli täydellinen sekoitus vähän kaikkea.

4. Intia

Joulukuussa 2011 rinkka oli pakattu, ja olin 20-vuotiaana lähdössä elämäni ensimmäiselle reppureissulle. Muistan edelleen kuinka innoissani silloin olin – ei tarvitsisi kuukauteen väristä kylmää tai katsella jouluturisteja Lontoossa. Joulun kohteeksi oli valikoitunut Karnatakan rannikon rento Gokarna, jota ainakin vielä tuolloin asuttivat länsimaiset hipit. He olivat saapuneet kuivaksi kaudeksi Gokarnaan joogaamaan, lukemaan kirjoja ja vain oleilemaan. Vastaava idea kutkutti minuakin; Majoituin Ganga -nimisessä simppelissä majatalossa Kudlee beachilla, rivitalomallisessa majassa, ilman sen kummempia suunnitelmia. Joululahjojen virkaa toimittivat majatalon putiikista mukaan napatut riippumatot, jotka ripustettiin tietysti omalle terassille.

Joulun päivät kuluivat paitsi riippumatoissa laiskotellessa, myös paikallisia rantoja tutkiessa. Kudleelta seuraava ranta on nimeltään Om, siitä seuraava on Half Moon, josta reitti jatkuu vielä viimeiselle biitseistä, Paradise Beachille. Sinne suuntasin välipäivinä, ideana nukkua yö tähtien alla rannalla. Yllätyksekseni autioksi kuvailtua rantaa asuttikin joukko riippumatoissa yönsä nukkuvia hippejä. Muistan kuikuilleeni uteliaana, kun illan suussa korviin alkoi kantautua kutsuvia ”Food circle” huutoja, ja ihmiset alkoivat kerääntyä tulen äärelle. Pian myös minua ja matkaseuralaistani viitottiin liittymään seuraan. Rannan asukit olivat valmistaneet jättimäisen padan ruokaa kaikille: mausteista riisiä, salaattia ja hummusta. Yhteinen ruokailuhetki kruunasi kokemuksen mystisellä rannalla, ennen yötä kirkkaan tähtitaivaan alla.

joulu ulkomailla

5. Albania

Joulun vietto Albaniassa vuonna 2012 käynnistyi minibussi-matkalla Korcaan ja sieltä taksilla ylös pienenpieneen vuoristokylään nimeltä Dardha, jossa oli suunnitelmana viettää jouluaatto ja joulupäivä. Kun edellinen yö oli kulunut vetoisassa majatalossa kohmeessa, tuli kylpylällä ja loimuavalla takkatulella varustettu hotelli kaikessa mukavuudessaan tarpeeseen. Idyllisessä vuorien syleilemässä kylässä – joka koostui arviolta sadasta talosta – tunsi olevansa piilossa koko maailmalta, mitä nyt muutaman kilometrin päässä oli köykäinen laskettelurinne.

Jouluaaton ilta kului Dardhassa, pienessä pubintapaisessa. Vaatimattomassa paikassa oli vain kolme pöytää, jääkaapissa kannuittain paikallista rakiaa. Ei aikaakaan kun ravintolassa iltaa viettänyt porukka oli ottanut minut ja matkaseurani kavereikseen ja pöytämme oli kiikutettu täyteen ruokaa ja viiniä. Siitä alkoi riemukas joulun vietto, ja kun joukkoomme liittyi vielä albanialainen pariskunta lisää, päättyi illallinen lopulta pöydällä tanssimiseen. Ilta alleviivasi kuinka ilomielistä ja ystävällistä kansaa albanialaiset ovatkaan – vaikka kyseessä on todella köyhä maa, on muiden auttaminen ja omasta jakaminen albanialaisille itsestään selvää.

6. Thaimaa

Vuoden 2016 joulu kului Thaimaan saaristossa. Ensikosketus saarielämään resorttien täyttämällä Koh Taolla ei ollut ihan vakuuttanut, joten joulunviettoon valikoituneelta naapurisaarelta, Koh Pha-Nganilta, toivoin jotakin aivan muuta. Olin kuullut syrjäisestä Haad Yuanin rannasta, jonka eristivät muusta saaresta viidakon peittämät kukkulat, ja sinne halusin.

Ainut järkevä keino päästä biitsille on ottaa hieman ylihintainen vene vilkkaammalta rannalta, mutta me matkaseurani kanssa valitsimme painajaiseksi osoittautuneen, vuoren yli kulkevan polun. Kulkuvälineinä meillä oli polkupyörät. Siinä mitattiin tiimityökykyjä, kun jouduimme yhdessä työntämään pyöriä yksi kerrallaan jyrkkääkin jyrkempää mutapolkua ylös, tiikeri-hyttysten purressa ärhäkästi vaatteiden läpi. Useamman tunnin kamppailun jälkeen, auringon jo laskettua, pilkotti vihdoin ranta. Uuvutti, ja helpotus oli valtava.

Onneksi Haad Yuan osoittautui juuri siksi thai-paratiisiksi, mitä olin odottanut. Ei teitä, ainaisia wifi-yhteyksiä tai raha-automaatteja. Yksi kauppa, jossa myytiin uimaleluja, deodoranttia ja uima-asuja. Päivisin siemailtiin mango-kookos-pirtelöitä, ja iltaisin terassilla pyöri leffa. Jossain on juhlat, mene ja valitse. Viikon aikana satoi ja paistoi parin tunnin välein, mutta sää tuntui paratiisissa yksinkertaisen toissijaiselta asialta – kuten myös joulu. Sen muistin vasta, kun bungalown burmalaiset työntekijät ripustivat ravintolan edustalle jouluvalot. Autuaasti unohtunut joulu kului palmupuun alla, juhlanhuumassa, hiekkaa varpaissa.

LUKUVINKKI: Inspiroidu Thaimaan salatuista helmistä täällä.

7. Georgia

Georgia on maa, joka karkaa ajatuksiini usein. Georgialaisessa kulttuurissa ja elämäntyylissä on sellaista erityistä lämpöä, joka yksinkertaisesti täyttää sisukset. Myös ihan kirjaimellisesti – olen monesti todennut, että Georgian valloitti sydämeni ensin vatsan kautta. Aivan aluksi rakastuin maan mielettömään ruokaan, sitten viiniin ja pian myös georgialaiseen elämäntapaan ja ihmisiin, joiden välittömyys teki uteliaaseen matkalaiseen vaikutuksen. Jo ennen saapumistani maan pääkaupunkiin, tiesin rakastavani Tbilisiä. Joulun viettoon en tuolloin parempaa paikkaa olisi keksinytkään.

Vuosi oli 2015, kun vietin kotoisassa Tbilisissä ihanan, herkkujen täyteisen joulun, vaellellen keskustan historiallisia katuja, juoden viiniä ja laiskottellen välipäivät Sololakin kuluneen viehättävässä kaupunginosassa. Vaikka georgialaiset juhlivat jouluaan Ortodoksisen kalenterin mukaan vasta tammikuussa, oli länsimaisia asukkaita ja turisteja varten ihan riittämiin joulutunnelmaa ympärillä jo joulukuussa. Nautin siitä täysin siemauksin. Kun koitti aika jatkaa matkaa, oli fiilis haikean toiveikas. Vielä joskus viettäisin Tbilisissä ja Georgiassa vielä paljon kauemmin, olin jo silloin päättänyt. Kenties joskus toisen joulunkin.

LUKUVINKKI: Kiinnostaako Georgia? Jatka matkaa tänne.

joulu ulkomailla

Oletko sinä viettänyt joulun ulkomailla vai onko Suomi jouluna paras paikka? Tunnelmallista joulunaikaa kaikille seikkailijattarille!


 

seikkailijattaren etukortti
Joko sinulla on joulun paras joululahja hankittuna?

Kerro kaverille!

Scroll to Top